Limbo

Poika astuu limboon epävarmana siskonsa kohtalosta. Tätä kummempaa selitystä ei tarjota pelaajille Live Arcaden uusimman seikkailun, Limbon, alkuasetelmista. Katolilaisen opin mukaan limbo (tai limbus) on paikka, jonne muun muassa kastamattomat lapset päätyvät kuolemansa jälkeen. Taiteellisen mustavalkoisen pelin maailma on nimelleen uskollisesti synkkä ja salaperäinen. Poika herää metsässä ja alkaa talsia eteenpäin kohti tuntematonta. Matkalla eteen tulee erilaisia esteitä, jotka pahimmassa tapauksessa vaativat pojan hengen mitä brutaaleimmilla tavoilla.

Käytännössä Limbo on vahvasti ongelmanratkonnalla maustettu kaksiulotteinen tasoloikka. Pelaamiseen käytetään vain kolmea nappia: tatilla liikutaan, A:lla hypätään ja B:llä tartutaan esineisiin sekä painetaan kytkimiä. Kontrollit hoitavat tehtävänsä nuhteitta. Näiden toimintojen varaan rakennetaan pulmia, jotka muuttuvat jatkuvasti seikkailun edetessä. Pelimekaniikkaan tuodaan uusia elementtejä, käytetään niitä muutamassa tilanteessa eri tavoin ja siirrytään jälleen uusille apajille. Näin kokemus pysyy varsin tuoreena loppuun saakka, eikä sitä pitkitetä turhaan. Aluksi eteenpäin pääsee, kunhan vain raahaa laatikon oikeaan paikkaan, mutta pikku hiljaa haasteet alkavat vaatia monimutkaisempien kuvioiden hahmottamista. Usein pelaaja saa miettiä rauhassa ratkaisujaan, kun taas toisinaan vaaditaan nopeaa toimintaa. Erityisesti näissä hektisissä tilanteissa onnistuminen ensimmäisellä yrityksellä tuntuu palkitsevalta, kun seikkailu etenee jouhevasti pelaajan vain reagoidessa pelin ärsykkeisiin.

Limbon selkeimpänä myyntipointtina toimii mystinen ilmapiiri, jota rakennetaan erinomaisesti mustavalkoisella grafiikalla ja pääasiassa sateen kohinaan ja muuhun epämääräisempään meluun rajoittuvalla äänimaailmalla. Kun ilmoille pärähtää musiikkia, sen vaikutus korostuukin positiivsesti. Alun metsämaisemien jälkeen lievät kauhuelementit väistyvät ilmapiiristä, vaikka maisemat pysyvätkin synkkinä. Taiteellisen ulkoasun takana jauhaa realistinen fysiikanmallinnus, joka yhdessä selkeän suunnittelun kanssa auttaa hahmottamaan ongelmatilanteet ja niiden ratkaisut hyvin loogisesti. Pelaaja huomaa nopeasti, mitä kussakin tilanteessa voi käyttää etenemiseen, liikuttaa tai painaa. Tallennuspisteitä tarjotaan runsaasti, joten vaikka poika menettäisikin päänsä tai taittaisi niskansa, takapakkia otetaan varsin minimaalisesti. Tunnelma kärsii huomattavasti, jos pelaaja jää hinkkaamaan yhtä kohtausta ja turhautuu. Napakan suunnittelun ansiosta näin pääsee tapahtumaan harvoin. Pulmat pysyvät nokkelina ja haaste sopivana seikkailun loppuun saakka.

Pelin voi helposti kahlata läpi yhdessä illassa, noin viidessä tunnissa. Uudelleenpeluuarvoa lisätään saavutuksilla, joita jaetaan pääasiassa kenttiin piilotettujen esineiden löytämisestä. Limbo painottuu kuitenkin enemmän kokemuspelaamiseen suorittamisen sijaan, joten se ei maistu varmasti kaikille. Seikkailun tapahtumia ei turhaan selitetä, joten tarinan kehittäminen jätetään pelaajan pääkopan varaan. Tapahtumille ja maisemille voi yrittää hakea merkitystä tai keskittyä vain ratkomaan pulmia. Tämä näkyy varsin pelkistetyssä lopetuksessa, joka ei välttämättä tarjoa samanlaista päättymisen tunnetta kuin perinteisemmässä pelikerronnassa.

Limbon yksinkertainen pelimekaniikka ei välttämättä tee uusia aluevaltauksia, mutta seikkailu on mielenkiintoinen ja kokemisen arvoinen. On aina ilahduttavaa nähdä kaljuista avaruusjääkäreistä tunnetulla konsolilla kokeellisempia pelejä, jotka eivät tyydy aivan perinteisiin ratkaisuihin. Kokemuksesta nauttiminen vaatii luonnollisesti myös pelaajalta erilaista asennetta. Jos sinulla on sitä, astu Limboon ja katso, löytyykö tunnelin päästä valoa.