Vieraille maille
Capcomilta peritty Red Dead Revolver on Rockstarin aluevaltaus tuosta auringon korventamasta maasta, jossa revolveri jakaa oikeutta ja veri kastelee kuuman hiekan. Tällä kertaa mahdolliseen kultasuoneen ladataan kuitenkin liikaa dynamiittia ja rikkaudet haihtuvat taivaan tuuliin. Red Dead Revolver on kaikkia länkkärikliseitä mukaileva kostoreissu. Pelin päähenkilö Red todistaa perheensä murhaa aitiopaikalta ja vannoo, ettei keissi jää tähän. Niinpä hän ryhtyy palkkionmetsästäjäksi, joka saa kunnian vuodattaa lainsuojattomien verta moninkertaisesti perheensä edestä – ja vieläpä sievoisia korvauksia vastaan. Edetessään kohti lopullista päämääräänsä Red tulee muun muassa estäneeksi junan kaappauksen, pelastaneeksi saluunan tytöt bandiittien kourista ja hiljentäneeksi erään aavekaupungin lopullisesti.
Pelin rakenne on hyvin rikkonainen. Tehtävät ovat lyhyitä, lähes areenamaisia tappokekkereitä pienissä kentissä, joiden päätteeksi seuraa kaksintaistelu loppuvastusta vastaan. Sen jälkeen käydään pyörähtämässä suppeassa kaupungissa tuhlailemassa palkkiorahoja uusiin varusteisiin ja jatketaan sheriffin toimiston kautta uuteen tehtävään. Tehtäviä sitova tarina on hyvin, hyvin köykäinen, paikoin lähes olematon, ja se unohtuu nopeasti taustalle. Pelin rikkonaisuutta korostaa hieman myös se, että muutamissa tehtävissä hypätään yllättäen Redin sijasta erilaisten sivuhahmojen saappaisiin, joiden osuutta juoneen ei ole aina helppo heti käsittää. Mukana on esimerkiksi intiaani ja Redin vihollisiin lukeutuva meksikolaisarmeijan kenraali. Vaihtelua sivuhahmoista ei kuitenkaan saa, sillä pelimekaniikaltaan ne jatkavat samalla linjalla Redin kanssa.
Voihan yksitoikkoisuus!
Red Dead Revolverissa ammuskelu toimii kohtalaisesti. Sihtailua tukee ronski tähtäysapu, mutta parempi niin kuin epätarkka sohiminen sinne tänne. Red ei kestä loputtomasti rankaisua, joten kenttiin aseteltuja suojia tulee käytettyä ahkerasti avuksi. Siitä huolimatta peli on kuitenkin varsin yksitoikkoista toimintaa, sillä "räiski-suojaudu-räiski"-kaavaan ei tunnu löytyvän mitään vaihtelua. Jopa ratsastus on pohjimmiltaan melko samanlaista paukuttelua jalkapatikan kanssa, vauhtia vain on enemmän. Pelissä on muutamia kohtia, jotka rohkaisevat salakavaluuteen, mutta hiippailuyritykset katkeavat aina surkean tekoälyn ongelmiin. Välillä viholliset eivät äkkää edes aukealla paikalla seisovaa pelaajaa, välillä ne näkevät Redin jopa kiven läpi. Paikoin tekoäly myös jumittuu mystisesti paikalleen, eikä reagoi mitenkään, vaikka pelaaja naputtaisi nahkaan reikää reiän perään. Sitä saa muuten tehdä yllättävän pitkään varsinkin rotevampia bandiitteja vastaan, sillä ainoastaan napakymppi otsaan vie hengen yhdellä-kahdella laukauksella.
Rockstar on päättänyt hyödyntää Red Dead Revolverissa Max Paynesta tuttua hidastusefektiä, joka antaa pelaajalle mahdollisuuden lukita osumakohtia vihollisiin ja ampua nopean sarjan ennen kuin vastapelurit ehtivät silmiään räpäyttää. Kaksintaistelut toimivat hieman samalla periaatteella, mutta siinä normaalit räiskintäkontrollit on vaihdettu vaikeammin hallittavaan ja jäykempään tähtäykseen. Lisäksi osumakohtiin voi lukittua kolmella eri tarkkuusasteella ja pelaajan on itse vedettävä ase esiin kääntämällä oikeaa tattia taaksepäin. Toistaan tehokkaampia aseita pelissä on monenlaisia aina piskuisesta pistoolista tuplarevolveriin, haulikkoon ja kivääriin. Myös jousipyssyllä, heittoveitsillä ja lasipulloilla pääsee temmeltämään.
Kun yksinpeli on tahkottu läpi tai kun se muuten vain alkaa kyllöttää, peliä voi jatkaa moninpelissä. Moninpelimuotoja on valitettavasti vain kolme, joista kaksi on perinteisiä tappomatseja. Kolmannessa ratkaistaan lännen nopein asesankari yksinpelin kaksinkamppailutilaa muistuttavassa pelimuodossa. Moninpeli tukee maksimissaan neljää pelaajaa, mutta sitä voi pelata myös yksikseen tekoälyä vastaan. Se onkin sitten jo toinen juttu, jaksaako tekoälyä vastaan enää yksinpelin jälkeen tapella. Lukuisat moninpelikartat ovat peräisin yksinpelistä, kuten myös moninpelissä käytettävät hahmot. Yksinpelin läpäisy on näin vaatimus sille, että moninpelistä saa kaiken irti. Valitettavasti Xbox Liveä tuetaan vain kaverilistan näyttävän Live Aware -toiminnon kautta.
Tunnelma kantavana voimana
Red Dead Revolverissa länkkäritunnelma on saavutettu yksipuolisesta pelirungosta huolimatta hyvin. Tähän syynä on taidokas audiovisuaalinen toteutus. Grafiikka on sopivan karheaa ja vanhan länkkärifilmin tunnelmaa tukevat monenlaiset graafiset filtterit. Hahmosuunnittelussakin on onnistuttu, vaikka animointi ei aina ole parhaimmasta päästä. Peli kuitenkin rullaa Xboxilla varsin sulavasti, mikä paikkaa mainiosti hieman suttuisia tekstuureja ja muita pikku puutteita, jotka saattavat sattua tarkkaan maisemia tutkivan pelaajan silmiin.
Pelin äänimaailma on jo aivan oma lukunsa. Red Dead Revolverin ääniraita on yksinkertaisesti mahtava, mikä sinällään ei ole yllätys Rockstarin korkeat tuotantoarvot huomioon ottaen. Esimerkiksi elokuvamaailman tunnetuimpiin säveltäjiin lukeutuva, 75-vuotias Ennio Morricone on toiminut muutamien kappaleiden säveltäjänä. Ääniefektit ja ääninäyttely tukevat tunnelmaa myös hyvin, vaikka eivät nousekaan musiikkien tasolle.
Red Dead Revolver on paras länkkäripeli, mitä tämän sukupolven konsoleille saa. Onnettoman länkkäripelitarjonnan takia se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pelissä olisi vielä paljon varaa parannuksille. Kokemuksen katkonaisuus ja suoraviivaisuus vievät peliltä parhaan terän. Mukana olisi voinut olla myös enemmän vaihtelua, sillä samaa kaavaa toistavaa räiskintää ei siedä kovin pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti. Red Dead Revolver onkin parhaimmillaan pienissä erissä kevyenä ajantappopelinä. Varauksetta sitä ei uskalla suositella muille kuin kovimmille western-faneille, joille autenttinen tunnelma on kaikki kaikessa.
