Sonic on täällä taas
Sonicin historia juontaa juurensa 90-luvun alkuun, jolloin se ja Mario edustivat kukin omilla konsoleillaan tasohyppelygenren parhaimmistoa. Sonicista muodostuikin nopeasti samanlainen symboli SEGAlle, mitä Mario oli Nintendolle. 2D:stä siirryttiin 3D-peleihin, SEGA lopetti koneidensa tekemisen ja siirtyi julkaisupuolelle tuoden Sonicin myös muiden valmistajien konsoleille. Ensiksi Sonic vieraili keskinkertaisilla tekeleillä Sonyn ja Nintendon koneilla, ja nyt ensiesiintyminen nähdään myös Xboxilla Sonic Heroes -pelin myötä.
Sonicin valttikortti on aina ollut nopeus, eikä siitä tingitä uusimmassakaan julkaisussa. Sininen siili kiitää välillä päätähuimaavaa vauhtia taistellen jälleen pahan tohtori Eggmanin robottiarmeijoita vastaan. Aikojen saatossa Sonicin rinnalle tulleet kaverukset Tails ja Knuckles ovat vahvasti esillä, ja pelin läpäiseminen vaatiikin näiden hahmojen eri taitojen hyödyntämistä. Sonic Heroesin ytimen muodostavat neljä eri ryhmää, joissa jokaisessa on kolme eri hahmoa ja joilla jokaisella on oma tarinansa. Yksinkertaistetusti ryhmät koostuvat nopeasta, vahvasta ja lentokykyisestä hahmosta. Jokaisella hahmolla on myös omat hyökkäyksensä, joilla pääsee aiheuttamaan tuhoa vihollisen riveissä. Eri ryhmistä riippuu myös kenttien vaikeustaso ja tavoitteet. Neljän ryhmän eri tarinat sijoittuvat kuitenkin samoihin kenttiin ja ovat lähes identtisiä muutenkin, joten kovin innokkaasti niitä ei pelaa ensimmäisen kerran jälkeen.
Pelin 21 kenttään sijoittuva tarina juoksuttaa hahmoja läpi taidokkaasti rakennettujen, joskin putkijuoksusta kärsivien kenttien. Kentät jakautuvat seitsemään eri teemaan, joissa jokaisessa on kaksi normaalia kenttää ja yksi pomotaistelu. Teeman muuttuminen näkyy selvimmin grafiikassa, mutta suuressa määrin myös kenttäsuunnittelussa. Erityisesti alkupään flipperikentät ovat pirteä uudistus, joskin kärsivät lievästi sekavuudesta ja olisivat voineet tulla vasta myöhemmässä vaiheessa peliä, kun perinteisempiin kenttiin on ehtinyt pahemmin kyllästyä.
Viholliset ovat perinteiseen tasohyppelypelien tyyliin tietyllä tavalla toimivia tekoälyttömiä hahmoja, jotka on hieman liiankin helppo raivata tieltään. Vähänkin tiukempia tilanteita varten ryhmällä on erikoishyökkäys, jonka saa käyttöönsä tuhottuaan tarpeeksi vihollisia ensin tieltään. Lähitaisteluihin harvemmin joutuu, eikä pidäkään joutua, koska hahmojen hyökkäykset ovat hyvin kantavia ja nopeita.
Pelissä on myös kahden pelaajan moninpeli samalla koneella ja mukana on seitsemän eri pelimuotoa. Harmillisesti vain yksi pelimuoto on auki heti alussa. Kun muutkaan pelimuodot eivät aukene nopeasti, moninpeli menettää parhaimman teränsä, vaikka muuten onkin ihan mukavaa vääntöä.
Väriloiston juhlaa
Pelattavuus on perusteiltaan toimivaa, mutta menee metsään kun toiminta muuttuu vähemmän perinteiseksi. Varsinkin ohjauksen herkkyys muodostuu ongelmalliseksi tarkkuutta vaativissa kentissä, hahmot kun lipsahtavat helposti reunan yli. Muuten ohjaus on helppo oppia ja perusliikkuminen sujuu helposti. Kameraongelmat muodostuvat tässäkin pelissä häiriöksi. Ongelma on pahimmillaan loppupään kentissä, joissa ryhmän pitää hyppiä putkiliuista toisille. Kameran väärä sijoittuminen tietääkin usein ohihyppyä ja äkkikuolemaa.
Sonic Heroes loistaa grafiikkansa ansiosta. Peli on paitsi upean näköinen, myös pyörii kuin unelma. Vaikka kentissä edetään välillä huimaa vauhtia, eivät väriloistossa kylpevät kentät hidasta peliä lainkaan. Tyypilliseen japanilaiseen tapaan artistit ovat käyttäneet paletistaan värejä hyvin monipuolisesti. Loppupäässä peli tosin synkkenee huomattavasti, joka toisaalta piristää tunnelmaa. Harmillisesti laadukkaasti toteutettuja alku- ja loppuvideoita lukuun ottamatta pelissä on kovin harvassa välipätkiä.
Äänipuolella taasen on parantamisen varaa. Vaikka äänimaailma kuulostaakin ihan kohtalaiselta, osa hahmojen ääninäyttelystä saa niskakarvat pystyyn, joskin omalla kierolla tavallaan nekin tuntuvat sopivan hahmoilleen. Pelin musiikki kuulostaa siltä kuten sopii odottaa, eli on nopeaa elektronista videopelimusiikkia. Lyriikattomat kappaleet kuulostavat huomattavasti paremmalta kuin pelin teemana kuultava kappale. Muutamia helmiä on mahtunut joukkoon, joita kuuntelee mielellään pelin ulkopuolellakin.
Kohti parempaa
Muutamista aiemmista 3D-Soniceistä on menty aimo harppaus eteenpäin, mutta toisin kuin 2D-aikakaudella, pelisarja ei kuulu genren parhaimmistoon. Sonic on kuitenkin ilmiö, mikä näkyy varsinkin myyntitilastoissa, sillä pelaajat kaipaavat tunnettuja hahmoja, joiden joukkoon Sonic ehdottomasti kuuluu. Ilmeisesti Sonic Heroesin myyntilukujen innostamana SEGA onkin haistanut varmaa rahaa, sillä Sonic Mega Collection Plus tuo lähiaikoina 20 vanhaa Sonic-peliä yhdessä paketissa myös Xboxille. Niistä on varmasti muistoille virkistystä, mutta olisi pelisarjan arvoista saada Sonic Teamilta myös uusi erinomaisen laadukas Sonic-peli. Sonic Heroes on hyvä yritys, joka kuitenkin jättää vielä toivomisen varaa.
