Ei oo todellistakaan
Unreal Championship oli Xbox Liven ristiriitainen lanseerauspeli – yliraskas, laginen ja selkeästi hiomaton. Ongelmista huolimatta Unrealin epätodelliseen turnausmaailmaan jaksoi palata kerta toisensa jälkeen. Peli oli räiskintää lähes puhtaimmillaan, ja messevän toiminnan parissa viihtyi. Kehittäjän vaihduttua Digital Extremestä Unrealin omistamaan Epic Gamesiin UC-sarja ei enää ole entisellään: Epic on kunnioitettavasti halunnut tarjota Unreal-faneille jotain uutta, mutta on onnistunut siinä hauskuuden kustannuksella.
Unreal Championship 2:n pääpaino ei yllättäen enää olekaan ensimmäisen persoonan räiskyttelyssä, vaan kolmannessa persoonassa (vaikka molempia vinkkeleitä voi käyttää). Uusi kuvakulma toimii periaatteessa mainiosti ja mahdollistaa ympäristöjen hyödyntämisen aiemmin mahdottomalta tuntuneella tavalla. Hahmot voivat esimerkiksi pomppia kentissä siihen tapaan, että Wachowskin-veljeksiäkin hirvittäisi. Ylätasanteelle kivutaan hissin sijasta kahden seinän välissä loikkien ja lisäperspektiiviä taisteluun haetaan yläilmoista liitelykykyä hyödyntäen. Taitavan jalkatyön herättää henkiin tyylikäs animaatio.
Pelin asevalikoimasta löytyy Unreal-universumista tuttuja köriläitä, kuten esimerkiksi sinko, biotykki ja tarkkuuskivääri. Aseiden ulkonäkö on muuttunut alkuperäisestä Unreal Championshipistä, mutta niiden toiminnot ovat säilyneet pääasiassa ennallaan. Aseissa on ensisijainen ja toissijainen tulitapa, joista ensisijainen on toissijaista nopeampi mutta selvästi heikkotehoisempi. Esimerkiksi singolla voi läiskiä menemään yksittäisiä raketteja tai käyttää hieman aikaa kolmen samanaikaisen ammuksen lataamiseen.
Aseistus on kuitenkin kokenut pari suurta muutosta: mukanaan voi kantaa vain kahta ampuma-asetta kerrallaan, ja Epic on lisännyt peliin hahmokohtaiset lähitaisteluaseet. Lähitaisteluase voi olla seiväs, miekka tai rautanyrkki, mutta suurta käytännön eroa näillä ei ole. Lähitaistelu koostuu vain parista liikkeestä ja tehokkaasta hyppyhyökkäyksestä, mikä tekee huiskimisesta nopeasti yksitoikkoisen tuntuista. Ainoa haaste miekkojen ynnä muiden käytössä on hyökkäysten ja vastaavasti myös lähitaisteluaseiden mahdollistamien puolustusliikkeiden ajoittaminen oikein. Energiakilven ja ammuksien takaisinheijastamisen turvin nopeasti reagoiva pelaaja saattaa olla ottelussa lähes koskematon. Varsinkin pienissä kentissä, joissa sapeli ojossa päälle käyvää on hankala paeta, ampuma-aseita suosiva jää helposti alakynteen.
Olkoon Mortal Kombat kanssasi
Unreal Championship 2 on saanut vaikutteita Mortal Kombatista, julkaisija Midwayn taistelupelisarjasta. Pelin toistakymmentä hahmoa ovat ominaisuuksiltaan ja erikoiskyvyiltään yksilöllisiä, ja mukana on myös yksi Mortal Kombatin hahmo: Raiden. Hahmojen erikoiskyvyillä voi esimerkiksi korostaa vastustajia kenttägrafiikasta, noitua vihollisen tai lisätä omaa liikenopeuttaan. Lisäksi pelissä voi jähmettää vastapuolen pelaajan ja nopean näppäinyhdistelmän näppäilemällä suorittaa tuhoisan lopetusliikkeen, joka pistää paikalleen juuttuneen kaverin kirjaimellisesti lihoiksi.
Epicin tekemät radikaalit uudistukset yököttävät Unreal Championshipin ystävää, mutta hutiloiden UC2:ta ei ole toteutettu. Kontrollit ja pelattavuus ovat edelleen huippuluokkaa erittäin kiivaasta pelitemposta huolimatta. Unreal Championship 2 lisää sarjaan tähtäyslukituksen, joka ei kuitenkaan vedä tähtäintä vastustajan ylle, vaan älykkäästi pitää kameran suunnilleen oikeassa suunnassa pelaajien kimpoillessa kentissä kuin superpallot. Pelaaminen pitäisi luonnistua kaikilta Xboxin ohjaimella FPS-pelejä harrastaneilta.
Edeltäjästään poiketen Unreal Championship 2 sisältää yksinpelitarinan, mutta mitään ottelusta toiseen peliä kuljettavia välinäytöksiä mutkikkaampaa on turha odottaa. Anubis-hahmoon keskittyvän kampanjan tehtävä on lähinnä perehdyttää pelaaja pelin saloihin harjoitusosioiden ja eri pelimuotoja tarjoavien otteluiden kautta. Muita yksinpelimuotoja ovat turnaus, jossa voi otella millä tahansa pelissä auki olevalla hahmolla, sekä monenlaisia kiperiä ottelutilanteita tarjoava haastetila, jossa pelaaja saattaa joutua esimerkiksi lipunryöstössä murskaavasti tappiolla olevan joukkueen riveihin tarkoituksenaan voittaa ottelu aikarajan puitteissa. Yksinpelissä botit tarjoavat kovan vastuksen, mutta joskus tuntuu siltä kuin ne luottaisivat enemmänkin yliluonnolliseen tarkkuuteen kuin oikeaan keinoälyyn. Heikko yksinpeli on kuitenkin perusteellisesti kahlattava, mikäli peliin haluaa avata kaikki hahmot ja ominaisuudet käyttöönsä. Oman hahmovalikoiman puutteet tuntuvat myös moninpelikarkeloissa.
Xbox Live on se, jota varten koko Unreal Championship -sarja on suunniteltu. Valitettavasti The Liandri Conflict jää Live-toteutuksessaan esimerkiksi Halo 2:n jalkoihin. Pelissä on integroitu tilastopalvelu osaksi yksinpeliä, mutta varsinainen Live-osio vaikuttaa älykkään pelihaun puutteessa vanhanaikaiselta. Taitotasoon pohjautuva pelihaku olisi ollut paikallaan, sillä aloittelijat jäävät nopeatempoisessa UC2:ssa kokeneiden pelaajien jalkoihin vielä pahemmin kuin monissa muissa verkkotoimintapeleissä. Ihmetystä herättää 16:sta kahdeksaan kutistettu maksimipelaajamäärä, joka ei silti ole eliminoinut lagiongelmia. Verkkoviive yhdistettynä miekkoineen kentissä singahteleviin pelaajiin on oiva resepti täydellisen sekamelskan luomiseen.
Peli tarjoaa kunnioitettavasti perinteisten yksilö- ja joukkuepohjaisten pelimuotojen muokattavuutta. Esimerkiksi sallittuja kuvakulmia, tarjolla olevia kykyjä ja aseistuksen laajuutta voi säädellä. Lisäksi mukana on lähes puolensataa karttaa, jotka vaihtelevat kokonsa, avoimuutensa ja ulkoasunsa puolesta riittävästi pitääkseen jokaisen kentän tuoreen tuntuisena. Kentät ovat monesti melko sokkeloisia ja symmetrisen muotoisia, mikä aiheuttaa aluksi ikäviä eksymistilanteita. Areenat oppii tuntemaan vain pelaamalla. Kentät ovat tyylillisesti jotain muinaisen egyptiläiskulttuurin ja scifin väliltä. Realistisissa pinnoitteissa ja monimutkaisessa geometriassa kylpevä grafiikka on komean näköistä, mutta ruudunpäivitysongelmia esiintyy suurilla alueilla ja kovissa tulitaisteluissa. Yhtä pahasti peli ei kuitenkaan Xboxia kyykytä kuin edeltäjänsä. Äänimaailma ajaa asiansa säväyttämättä – Unreal-sarjan miehistä kuuluttajaa lukuun ottamatta.
Vanhassa vara parempi
Unreal Championshipin jatko-osa on pelien innovaatioita peräänkuuluttaville moottoriturville hyvä muistutus siitä, että toimivaa ei kannata korjata. Epicin rohkea UC-sarjan uudistus on onnistunut vain paperilla; käytännössä UC2:sta puuttuu kiinnostava sisältö. Pelaajamäärien supistusten ja merkittävään rooliin nostetun lähitaistelun myötä pelistä on kadonnut Unreal Championshipin viihdyttävän sinkohipan ainekset. Unreal Championship 2: The Liandri Conflictista kiinnostuneen on syytä kokeilla tuotosta ennen ostoa.
