Kameo: Elements of Power

Yksi Xbox 360:n eniten hypetetyistä julkaisupeleistä täytyy olla Kameo. Raren ikuisuuksia kehityksessä olleesta fantasiaseikkailu- ja toimintapelistä ehdittiin vuosien saatossa kuhista niin paljon, että moni ei varmaan uskonut pelin koskaan valmistuvan. Nyt tämä alun perin vanhemmalle sukupolvelle suunniteltu tekele on kuitenkin täällä. Voiko peliä siirtää noin vain uudelle sukupolvelle ilman, että toteutus kärsii?

Kameo on pelin päähenkilö, haltiaprinsessa, jonka erikoiskyky on muuntautua erilaisiksi hahmoiksi. Tapahtumat sijoittuvat satumaiseen fantasiamaailmaan, jossa peikot ja haltiat eivät tule toimeen keskenään, joten sotahan siitä seuraa. Pelaaja heitetään räväkästi suoraan toimintaan, sillä ensimmäisessä kentässä Kameo hyökkää uhkarohkeasti peikkojen linnoitukseen tarkoituksenaan pelastaa vangittu haltiakuningasperhe. Tässä prologiosuudessa pelaaja voi muuttua kolmeksi eri hahmoksi, joista erityisen mainitsemisen arvoinen on peikoille surutta turpiin antava kukka. Pelastusoperaatio tosin menee mönkään ja Kameo menettää lähes kaikki kykynsä. Seuraa seikkailu, jonka aikana Kameo palauttaa kykynsä muuntautua mitä omituisimmiksi otuksiksi, puolustaa valtakuntaa peikkolaumoja vastaan ja pelastaa kuninkaalliset vihulaisten kynsistä.


Niin terävää piirtoa, että sitä pitää käsitellä suojahanskoin

Käsiteltäköön itsestäänselvyydet ensin. Vaikka Kameon juuret ovat jossakin vanhemman sukupolven konsoleiden tekniikassa, näyttää se valloittavalta niilläkin televisioseteillä, jotka eivät trendikkääseen teräväpiirtoon kykene. Tekstuureiden tarkkuus häkellyttää ja haltioiden fantasiamaailman värikylläisyys piristää. Erilaisilla partikkeliefekteillä mässäillään niin paljon, että tietyt pelaajan eteen piirretyt kohtaukset ja kuvat tuntuvat puhtaasti Xbox 360:n graafisten kykyjen esittelyiltä. Myös ruudunpäivitys on sulavaa. Jos tekniset saavutukset jätetään huomioimatta, pärjää Kameo graafisesti silti. Raren omaperäinen tyyli säväyttää hauskojen otusten, mielikuvituksellisten ympäristöjen ja vaikutuksentekevien peikkojen muodossa. Näistä kehuista huolimatta vain aika näyttää, miten Kameo asettuu ulkonäöltään muiden Xbox 360:n pelien joukkoon, sillä tässä vaiheessa vertailukohtia ei markkinoilla juuri ole.

Äänitoteutukseen ei uusi konsolisukupolvi juuri voi enää tuoda parannuksia, mutta Kameo edustaa sen osalta kirkasta kärkeä. Pirteän grafiikan kaverina on nimittäin erittäin rikas äänimaailma. Kameon muuttuessa esimerkiksi pyöriväksi piikkipalloksi kuuluu eri pinnoilta luontainen ääni, kun tällä otuksella pudottautuu jostakin hieman korkeammalta. Hyvässä äänitoteutuksessa juuri tämän kaltaiset pienet nyanssit merkitsevät eniten. Haltiamaailman vihreyden keskellä kulkiessa lintujen laulu ja muut äänet luovat vireän äänitapetin, joten on oikeastaan harmi, ettei kyseisessä paikassa ole tarpeen viettää aikaa kovin paljoa (tuo paikka toimii lähinnä nopeana teleporttina muihin maailmoihin). Teknisesti Kameo on siis aisteja hellivä teos varsinkin silloin, jos peliä on mahdollisuus pelata teräväpiirtotelevisiosta ja kunnon kotiteatteriäänentoistolla.

Itse kuulun niihin naavapartoihin, jotka vähät välittävät teknisistä saavutuksista, jos sisältö ei ole kunnossa. Omalta osaltani tämä on se seikka, jonka ansiosta Xbox 360:n pelit joko jäävät unholaan tai sitten nousevat legendoiksi. Miten Kameo edustaa uutta sukupolvea tässä mielessä? Asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta. Tämän tyylinen seikkailu- ja toimintapeli olisi vanhalla Xboxilla ollut jotain varsin omaperäistä ja toki se on sitä nytkin. Peikkojen mätkiminen Kameon eri hahmoja käyttäen on varsin hauskaa. Esimerkkinä mainittakoon Chilla, joka pystyy käyttämään kiinni nappaamaansa peikkoa nuijana muita vastaan. Kyseinen ominaisuus yksistään saa tältä arvostelijalta puolikkaan numeron verran korotusta lopulliseen arvosanaan. Merkittävän osan peliajasta täyttää myös erilaisten ongelmatilanteiden ratkaisu. Näissäkin pärjätäkseen täytyy osata muuntautua tilanteeseen sopivaksi otukseksi. Monet ongelmista ovat viihdyttäviä ratkoa, mutta joukkoon mahtuu jokunen täysin päätönkin.


Kukko vai kana?

Kameon ohjaus miellyttää suurimmaksi osaksi. Kamera seuraa pelihahmoa kolmannesta persoonasta. Kuten lähes aina tämän tyylisissä peleissä, tuppaa kamera sijoittamaan itsensä huonoon paikkaan, vaikka sitä saakin pyörittää vapaasti pelihahmon ympärillä. Ohjaimen napeista tapahtuu lähes yksinomaan muuntautuminen eri hahmoiksi, jolloin liipaisimista suoritetaan kaikki varsinaiset toiminnot. Useimmissa tilanteissa, mukaan lukien myös tasohyppelymäisissä osuuksissa, ohjaus on tarkkaa ja intuitiivista, mutta välillä kolmannen persoonan näkökulma tuo eteen raivostuttavia ongelmia. Esimerkiksi jotkut ongelmatilanteet vaativat erilaisten tavaroiden vierittämistä pisteestä A pisteeseen B. Aina vaan ei voi olla varma pelihahmon suuntauksesta, jolloin objekti saattaa vieriä minne sattuu. Pelin ärsyttävyysaste olisi paljon alhaisempi ilman kyseisiä tehtäviä.

Uuden konsolin myötä julkaistavien pelien on vastattava yhteen kysymykseen: miten uusi teknologia näkyy pelin toteutuksessa ja sisällössä? Teknisesti Kameo vakuuttaa, sillä muiden julkaisupelien rinnalla se on sieltä nätimmästä päästä, jollei jopa selkeästi kaunein. Sisällöllisesti olisi odottanut hieman enemmän. Vaikka lukuisat hahmot ja vetävät ympäristöt säväyttävät, jää elämys silti suppeaksi jo siinä mielessä, että pelattavaa riittää sivutehtävineenkin vain noin kahdeksitoista tunniksi. Toisaalta kaiken bonus-materiaalin avaaminen vaatii jo todellista omistautuneisuutta, joten halutessaan Kameon äärellä voi viettää pitkän tovin, mutta tässä vaiheessa peli on valitettavasti kuluttanut kaiken motivaatiota nostattavan viehätysvoimansa loppuun.

Tarina on tyylillisesti jokseenkin rikkonainen. Välillä kohdataan söpöjä olentoja ja meininki yltyy suorastaan lapsekkaan hellantuutelistasolle, mutta jo pelille lätkäisty ikäraja estää sen ostamisen perheen pienimpien viihdykkeeksi. Lasten iltasatu vai aikuisten fantasiaa, Kameo-tyttönen taitaa potea pientä identiteettikriisiä.

Yhden asian Kameo ainakin tekee erityisen oikein: se antaa lupauksen tulevasta. Jos teokset jo nyt ovat graafisesti tätä tasoa, täytyy niiden seuraavan vuoden aikana olla jotain todella loistavaa. Kunhan se itse pelikin vaan löytyisi kaiken koreuden alta.