Positiivinen yllättäjä
Atarin ja Quantic Dreamin Fahrenheit (Yhdysvalloissa Indigo Prophecy) on yksi vuoden 2005 tapauksista. Puun takaa hyökännyt elokuvamainen seikkailu koettelee videopelien tarinankerronnan rajoja ja vakuuttaa uskottavilla ja samaistumiskelpoisilla hahmoillaan.
Peli sijoittuu nykypäivän New Yorkiin, jota riivaa poikkeuksellinen kylmyys. Lumipallo rupeaa vierimään, kun päähenkilö Lucas Kane, ATK-vastaavana työskentelevä keskivertomies, löytää itsensä erään kuppilan miestenhuoneesta – ranteet auki, veitsi toisen miehen rinnassa. Lucasin on yritettävä selvittää, mitä tuona iltana oikein tapahtui ja miksi. Samalla hänen olisi säilytettävä järkensä ja pysyteltävä poliisien ulottumattomissa.
Juonta ei kuljeteta eteenpäin pelkästään Lucasin näkökulmasta. Pelissä on useita pelattavia hahmoja, jotka tuovat oman vinkkelinsä tapahtumiin ja täydentävät kokonaiskuvaa. Alkuunsa todisteiden peittäminen Lucasilla ja heti perään tapahtumien kartoittaminen poliisilla tuntuu oudolta, mutta pelin edetessä eri näkökulmat kietoutuvat odottamattomasti yhteen, kun tapon takaa paljastuu jotain paljon suurempaa. Vaikka tarina alkaa lievästi rakoilla kasvaessaan loppua kohden apokalyptisiin mittoihin, mielenkiinto tapahtumia kohtaan säilyy niin voimakkaana, ettei peliä voi jättää kesken.
Pelaa elokuvaa
Fahrenheitin pelimekaniikka koostuu neljästä osa-alueesta: juonta kuljettavista keskusteluista, tutkiskeluosuuksien seikkailusta, tattien vääntelyä vaativista reaktiotesteistä ja liipaisimien nakutukseen keskittyvistä fyysisistä ponnistuksista. Ratkaisut on onnistuttu toteuttamaan yllättävän mukaansatempaavasti. Esimerkiksi keskusteluissa pitää päättää aikarajan sisällä oman repliikin teema tai luonne, mikä tuo dialogeihin oikeaa elämää vastaavaa arvaamattomuutta. Kun Lucasin pitää juosta ja hypätä, pelaaja saa ponnistella kuin olisi itse pelissä rääkätessään ohjaimen liipaisimia. Käytännössä kohtausten toteutustavat auttavat pelaajaa jakamaan saman tunnekokemuksen tarinan päähahmojen kanssa.
Pelin parhaimpiin ja huonoimpiin ominaisuuksiin lukeutuu kameratyöskentely. Kamerakulmat ovat monesti elokuvamaisia, ja kehittäjät ovat keksineet lisätä jännitystä esittämällä samassa kuvassa silloin tällöin useita kuvakulmia. Esimerkiksi Lucasia lähestyvän poliisin askeleet saattavat ilmestyä kuvaan pienessä ikkunassa, mikä varmasti pistää pelaajan hippulat vinkumaan. Toisaalta kiinteät kamerakulmat vaikeuttavat monesti ympäristöissä liikkumista. Vaikka Fahrenheitissa muutama harha-askel ei vielä heitäkään Game Overia ruutuun, hahmon juoksuttaminen esineitä ja ovenkarmeja päin on koomista ja pelin vahvuudet huomioon ottaen liian videopelimäistä.
Visuaalisesti Fahrenheit on melko tyypillinen monialustainen peli. Teksturointi on suttuista, eikä geometriaan ole aina uhrattu riittävästi monikulmioita. Pelin onneksi hyvä valaistus ja tyylikkyys korvaavat puutteita. Myös monet motion capture -animaatiot ovat luonnollisuudessaan vaikuttavia. Teknisen toteutuksen paras anti soljuu kuitenkin kaiuttimista, sillä tuotoksen äänimaailma hipoo kattoa aina koskettavasta musiikista ja ammattimaiseen ääninäyttelyyn.
Ei varauksettomia suosituksia
Quantic Dream on onnistunut luomaan pelin, joka tuntuu kokemuksena lähes yhtä vahvalta kuin hyvä elokuva tai kirja. Fahrenheit ei kuitenkaan sovi kaikille, sillä sen pelillinen sisältö on yksinkertaista ja niukkaa. Peli on ohi parissa illassa. Vaikka pelaajan valinnat vaikuttavat jonkin verran tapahtumien kulkuun, toinen pelikerta ei ole enää yhtä huimaava kuin ensimmäinen.
Kertakäyttöisyydestään huolimatta Fahrenheit on jokaisen fiilistelijäpelaajan koettava.
