Kynäniskan aikaansaannos
Toimintapeligenreä on jo vuosien ajan vaivannut uusien ideoiden puute. Etenkin räiskintäpelien saralla innovaatio on usein kiven takana. Viime aikojen suurimmat hitit ovatkin olleet Rainbow Six -maisia älykkäitä taktiikka-ammuntoja, eikä perinteinen juoneton paukuttelu ole enää pitkään aikaan herättänyt uinuvassa pelaajakansassa olankohautusta suurempia reaktioita. Samannimiseen ranskalaiseen sarjakuvaan perustuva videopeli XIII mainostaa edustavansa uutta tulemista, joskin kyseessä on sittenkin vain tyylikkäästi viimeistelty, mutta kovin peruskaavoja kulkeva toimintapäristely.
Jean Van Hammen kynäilemään, jo yli 20 vuoden ajan ilmestyneeseen piirroseepokseen pohjautuvalla juonella onkin rutosti ammennettavaa. Presidentti on salamurhattu ja pelaajan ohjastama salamyhkäinen, XIII:ksi ristitty hahmo, herää muistinsa menettäneenä tuntemattomalta rannalta. Pian seuraa tekevät niin Baywatchinsa katsonut uhkea naismalli kuin vihaiselta näyttävät poliittiset salamurhaajat. Tätä seuraava tapahtumaketju on kuin kliseinen toimintaelokuva, jossa uskomattomat paljastukset seuraavat toisiaan. Yksinpelikampanja käsittää 13 kappaletta, jotka keskiverto sankari kokee reilussa kymmenessä tunnissa. Menoa höystetään välianimaatioilla ja mustavalkoisilla takaumaosioilla, joiden avulla menneisyyden sumuinen verho vähitellen aukeaa.
Pelin ulkoasu on uniikki. Vahvan piirrosmaisen yleisilmeen antava celshading-grafiikkatyyli on nykypeleissä vahvasti ylikäytetty, mutta "kolmetoista" antaa aihetta hymyyn. Tästä osoituksena ovat mm. luettavat ääniefektit sekä pääosumien myötä ruudulle ilmestyvät pysäytyspaneelit. Vibrantti grafiikkatyyli ei kuluta itseään loppuun, sillä jokainen tarinalinjan osioista sijoittuu ainutlaatuisiin maastoihin. Pelimoottori venyy hyvin sekä ulko- että sisäalueisiin, eikä hidastumista ole havaittavissa.
Pommia niskaan minä poika viskaan
Progressiivisesti niputettu eteneminen johtaa alussa vaikeisiin tilanteisiin, koska ensimetreillä pelaajalla on käytössään vain luotettavat nyrkit. Kyseiset rystyset eivät jakele aivan James Bond -tyylisiä tappavia karateiskuja, joten onneksi lähistöllä on saatavilla myös heittoveitsiä ja alkutaipaleella elintärkeiksi osoittautuvia pistooleita. Pian tutuksi tulevat myös haulikko, kone- ja kiikarikivääri, erilaiset rynnäkkökiväärit sekä tukku muita tuhon välikappaleita. Realismista kielii aseisiin ohjelmoitu rekyyli. Pienet, tarkat sarjat ovatkin huomattavasti tappavampia kuin normaali silmät kiinni -paukuttelu.
Ammuksien loputtua tai väkivallan turruttaessa XIII ei suinkaan ole aivan uusavuton. Mies voi nimittäin poimia mukaansa erinäistä rekvisiittaa, kuten tuoleja ja tuhkakuppeja, ja käyttää näitä pistääkseen siviileiltä tajun kankaalle. Taitavammat ohjaimenkäsittelijät voivat myös ottaa tiettyjä hahmoja panttivangeikseen, estäen täten liiallisen verenvuodatuksen kimuranteimmissa paikoissa. Ruumiita voi myös raahailla kulman taakse pois näköpiiristä. Tällöin korkkarimaisia hälytyshuudahduksia karjahtelevat viholliset eivät välttämättä huomaa puuttuvan toverinsa kohtaloa puskaan johtavasta verivanasta huolimatta.
Tekoäly ei muutenkaan ole kovin ihmeellinen. Vihollisia on paljon ja heidän osumatarkkuutensa on paikoin yli-inhimillinen. Pullamössövastustajiin tottuneilta saattaa mennä sormi suuhun, kun käytävän päässä olevan vartijan haulikko ärähtää ja XIII kaatuu tuskissaan tantereelle hauleja takamuksessaan. Helppoa eteneminen ei ole, mutta onneksi vihulaisten idioottimaisuus korvaa paljon. Joskus kommandon on todistettu hyökkäävän esteen taakse piilottelemaan, mutta yleensä tekoäly ruoskii joukkonsa suoraan tulilinjalle miestensä hyvinvoinnista liiemmin välittämättä.
Takaisin Half-Lifen pariin
Ääninäyttely on paikoin siedettävää, toisinaan taas hirveää. Krediittilistaa tähdittävät Adam West, Eve ja David Duchovny eivät tunnu antavan läheskään kaikkeaan roolihahmoja elävöittääkseen. Sankarin saappaisiin lykätty Duchovny etenkin on heikko omassa roolissaan ja homma menee totaaliseksi pelleilyksi kasvottoman viholliskaartin munatessa täydellisesti oman lestinsä. Onneksi elokuvatyylinen musiikki ja ääniefektit hoitavat oman osansa loppuun asti tyylillä. Erityismaininnan arvoinen on ison räjähdyksen jälkeinen tila, jossa päähahmolla korvat ovat hetkellisesti lukossa. Tällöin ympäristö kuuluu oudon vaimennettuna ja muita aisteja on hetkellisesti terästettävä selviytymisen takaamiseksi.
Tällaiset kyvyt ovat muutenkin iso osa pelikokemusta. Alussa muistinsa menettänyt pelaajatumpelo osaa vain paeta häntä koipien välissä, mutta pian urkenevien lisätietojen avulla homma alkaa vähitellen pelittämään entiseen
malliin. Etenkin alkutaipaleella käyttöön tuleva kuudes aisti, jossa ruudulle pamahtaa varoituslaatikko vihollisten ja tärkeiden tavaroiden lähestyessä, on melkoista mannaa kiperien segmenttien vaatiessa aivonystyröiltä ylimääräistä
ponnistelua.
Tasot itsessään ovat loppujen lopuksi melko monotonisia ja suunnittelultaan valjuja. Vaihtelua on runsaasti, mutta putkimainen eteneminen ei jätä tilaa mielikuvitukselle. Anteeksiantamattomien ratkaisujen myötä äkkikuolemia tulee runsaasti, mutta vaikka tallentamaan pääsee missä tahansa, viikatemiehen vierailun jälkeen edessä on paluu joko kentän alkuun tai juuri ohitetulle tarkastuspisteelle. Tämä toimii vain keinotekoisena ratkaisuna pidentää pelin elinikää. Sama pätee myös teennäiseen moninpeliin. Liian huonot kartat, aseet, moodivalikoimat ja muut elementit nakertavat nopeasti pohjan hyvältä pelikokemukselta. Jaettua ruutua ja nettiä tuetaan, mutta allekirjoittanut pääsi testaamaan vain offline-ominaisuuksia. Hyvästä ohjattavuudesta huolimatta pelaajat ovat kuulemma tässä vaiheessa karttaneet XIII:n online-osioita kuin ruttoa.
"Kolmetoista" jättää itsestään erittäin sekavan kuvan. Vaikka peli on silmille todellista nannaa ja makeaa mahan täydeltä, ei pelattavuus sittenkään ole sen ihmeellisempi kuin missä tahansa tusinatuotteessa. Muutama näppärä idea ei ole tarpeeksi, kun parempaakin on tarjolla. PlayStation 2:n valikoimassa XIII loistaa hetken omaksi edukseen, mutta jää valitettavasti tulevien hittituotteiden puristukseen. Pienet mokat, kuten mahdottomuus pelata uudestaan jo kertaalleen läpäistyjä tasoja, eivät miellytä. XIII on nautittavan viimeistelty, mutta auttamattoman tavanomainen pelikokemus.
