Hyvä idea, mutta siihen se jääkin
Pelin idea kuulostaa varsin hupaisalta. Tarjolla ei ole koskaan liikaa mielenkiintoisia minipelejä, jotka saa nopeasti haltuun, mutta joista vierottaminen on vaikeaa. Tähän markkinarakoon koittaa takoa myös My Street, mutta lopputuloksen kannalta olisi ollut suotavaa, että minipelit olisivat olleet edes kelvollista tasoa.
Periaatteessa kaikki vaikuttaa olevan kohdallaan, sillä mukana on varsin hauskalta kuulostavia virityksiä, kuten ruohonleikkuriralli. Mikään peleistä ei kuitenkaan kestä pidempää pelaamista, ja laadukkaimmillekin yritelmille on olemassa parempia vaihtoehtoja. Hämmentävä seikka on myös pelin kohderyhmä. Peli on nimittäin aivan liian vaikea pienimmille tepastelijoille, mutta varmasti myös liian lapsellinen teini-ikäisille. Vanhemmilta pelaajilta loppuu todennäköisesti mielenkiinto ensimmäisen tunnin aikana. Suomenkielinen toteutus ja helpompien vaikeustasojen lisääminen olisi voinut korjata tilannetta edes hieman lapsiystävällisempään suuntaan. Toisaalta peli tukee verkkopelaamista, joten kyseessä on aika mielenkiintoinen sillisalaatti.
Pelin graafinen asu on mitäänsanomaton ja hieman suttuinen. Värikäs maailma on pelkistetty ja mielenkiinnoton. Varsin pieni pelialue koostuu naapurustosta ja siihen liittyvistä peruspalveluista kuten kaupasta, leikkipuistosta ja koulusta. Äänimaailmaan ei ole myöskään panostettu sen enempää kuin mitä on pakollista. Audiovisuaalinen kokonaisvaikutelma on siis varsin heikko. My Street:ssä voit tyypilliseen tapaan luoda oman hahmosi valmiista komponenteista. Isopäiset lapset voi koristella hauskoilla laseilla, vaatteilla, hatuilla ja onpa mukana myös Uhrilampaista tuttu kasvomaski. Pelin hauskimmat hetket tarjosi satunnaisesti generoitu hottentottikuninkaan poika, jonka keekoilu kruunu otsalla sai hetkeksi unohtamaan pelin keskinkertaisuuden.
Tylsää ajanvietettä
Minipelit saa haltuun varsin nopeasti, kuten pitääkin. Pelattavuus on kuitenkin kovin yksipuolista muutaman kontrollin naputtelua, joten kiinnostus lopahtaa nopeasti. Minipelit ovat logiikkapelejä (kanan paimennus ja kemistilaboratorio), urheilupelejä (rantalentopallo ja polttopallo) ja ajopelejä (ruohonleikkurikisat ja rc-autot). Marmorikuulapeli sijoittuu johonkin näiden lajien välimaastoon. Peleistä on useita eri variaatioita riippuen vaikeustasosta ja ympäristömuuttujista. Vaikeustasoltaan pelit ovat liian vaikeita perheen pienimmille ja tason noustessa koneen suoritukset vaikuttavat epäreiluilta. Esimerkiksi rc-autoilussa savupilvestä ei ole koneelle minkäänlaista haittaa. Kaikista peleistä on löydettävissä kikat, joiden avulla homma luonnistuu, eikä niihin sen jälkeen tule palattua. Peleissä on muutamia hauskoja yksityiskohtia, kuten sikojen ajaminen toisten pelaajien kanakoppeihin tuottamaan harmia, mutta paria kertaa pidempään niille ei jaksa hymyillä. Rantalentopalloilu on lajeista ehkä mielekkäin, mutta sitäkään ei voi ottaa kovin tosissaan.
Minipelejä voi pelata vapaasti yksinään tai parhaimmillaan neljän pelaajan voimin. Pelissä on tämän lisäksi tarinamoodi, jossa tahkotaan samoja pikkupelejä. Yksinpelaaminen ei jaksa kauaa innostaa, eikä kaksinpelaaminenkaan ottanut tulta alleen, sillä pelikaverin löytäminen oli työn ja tuskan takana. Verkossa pelaaminen jäi pariin kertaan, sillä palvelimella on pelaajista huutava pula. Onneksi eräs ikinuori moderaattori lähti tarvittaessa kilpasille. Verkkopeli toimii hyvin ja vaatii Central Stationin tunnukset, jolloin törkyturvat ja huijarit voidaan sulkea pois palvelimelta. My Street kuuluu toki ensimmäisiin pleikkarin verkkopeleihin, mikä on luettava merkittäväksi ansioksi, mutta siltikään se ei ole onnistunut mielenkiinnon herättämisessä. Oli varsin huvittavaa, kun koitin testimielessä valehdella palvelimelle kirjautumisen yhteydessä olevani kaksivuotias. Kontrolli toimii, sillä alle kolmevuotiaalle ilmoitetaan selvällä englannin kielellä, että hän on liian nuori pelaamaan peliä.
Viideltä saunaan ja kuudelta…
Tarinamoodissa muutat uuteen lähiöön ja sinulla on 18 päivää aikaa hankkia uusia ystäviä ennen kuin koulu alkaa. Tämä onnistuu pelaamalla naapuruston lasten kanssa erilaisia pelejä marmorikuulakisoista rantalentopalloon. Voittaessasi kisoja hankit tarpeellisia varusteita edetäksesi kohti lopullista tavoitetta, joka on kylän pahiksen päihittäminen polttopallossa. Tarina etenee lineaarisesti, eikä erilaisiin strategisiin vaihtoehtoihin ole juurikaan mahdollisuuksia. Nouset joka aamu tasan kymmeneltä, ja nukkumaan meneminen tapahtuu illalla kahdeksan kieppeillä. Tähän ei valitukset auta, sillä äidin huuto pysäyttää luvattoman kulkijan ja huomaat pian olevasi makuuhuoneessasi. Samoin käy, jos pyrit vaeltelemaan liian kauaksi kotoa, jolloin sinut teleportataan takaisin kunniallisille seuduille. My Streetin maailma on tylsä ja yksipuolinen, sillä esimerkiksi polkupyörät ja muut mukavat vempaimet loistavat poissaolollaan. Ne kuitenkin kuuluisivat ehdottomasti rattoisiin kesälomapäiviin. Pelin tarjoama kuva ei vastaa lainkaan käsityksiäni mukavasta ja lapsekkaasta kesälomanvietosta, mutta ehkäpä tässä piilee jokin kasvatuksellinen tausta.
Tarinamoodin suurin heikkous on liiallisessa lineaarisuudessa, sillä pelissä saattaa jämähtää johonkin tehtävään pitkäksikin aikaa ja tuolloin tärväytyy kallista aikaa. Toisaalta minipelien käydessä tutuksi alkupään tehtävät onnistuvat liiankin helposti, ja tuolloin ainoa pelin etenemistä edesauttava tehtävä on maatöiden tekeminen. Voi viiriäinen sentään, kun on mukava viettää rattoisia kesälomapäiviä maatilalla lehmää hätistellen ja sikoja sekä kanoja ruokkien. Varsinkin lehmän kaitseminen on raivostuttavaa touhua, ja luultavasti juoksen karkuun kun seuraavan kerran näen sellaisen otuksen. Palkkioksi tästä saa muutaman dollarin, jotka voi sitten käyttää pelin seuraavan haasteen suorittamiseen. Sokerina pohjalla odottaa kuitenkin vielä varsinainen kärsimys, jonka varjossa lehmipojan hommat ovat lasten leikkiä. Muuten mukavassa lajissa, rc-autoilussa, tulee läpäistä kisa, jossa kaksi autoa ajaa myötäpäivään ja toiset kaksi näitä vastaan. Siihen meinasi tyssätä koko lysti, sillä verisuonien katkeileminen päästäni ei ollut kovinkaan kaukana. Lukuun ottamatta muutamia hidasteita pelaamista on siis kuitenkin kovin vähän ja pelin läpäiseminen on hermoista riippuen mahdollista yhden session aikana.
Epäonnistunut kokonaisuus
My Street pyrkii olemaan jokaiselle jotakin, mutta samalla se ei tavoita minkään viiteryhmän mielenkiintoa. Verkkopeliominaisuuksilla varusteltu lastenpeli kuulostaa tarkemmin pohdittuna jo hieman yliampuvalta, kun kuitenkin eletään vasta konsoliverkkopelaamisen alkuaikoja. Kokonaisuuden olisi voinut pelastaa edes yksi erikoisen hyvä minipeli, mutta kun tarjolla on vain keskinkertaisia virityksiä, on parempi etsiä jotain muuta pelattavaa.
