Lentäjän pojan paluu ratsastaa jälleen
Peliautomaattien valmistajana kannuksensa hankkinut peliyritys Midway tunnetaan nykyään hyvin myös 1980-luvun hittien pohjalta tehdyistä uudelleenjulkaisuista. Julkaisujen joukosta löytyy Spy Hunterin tyyppisiä innottomia viritelmiä, mutta myös Mortal Kombatin kaltaisia menestystuotteita. Eräänlaisena menestystuotteena voidaan pitää myös alkuperäistä, vuonna 1980 pelikansan tietoisuuteen tullutta Defenderiä, joka on vakiinnuttanut paikkansa eräänä pelihistorian kiehtovimmista peleistä. Nyt siitäkin on ilmestynyt Midwayn entisöimä uusintapainos.
Parikymmentä vuotta sitten julkaistun alkuperäisen Defenderin tarkoituksena oli yksinkertaisesti lentää kuvaruudun halki pienellä kuuraketilla ja ampua alas kaikki avaruusolentoa muistuttavat pikselimöykyt. Ammuskelun lomassa piti pelastaa maan pinnalla tallustelevia astronautteja ja varoa itse joutumasta hirviöiden kynsiin. Aikanaan Defender oli mahtavan innovatiivinen peli, joka esitteli pelikansalle muun muassa vapaasti vaakatasossa molempiin suuntiin vierivän näyttöruudun, tutkan ja monia aikalaisiaan ällistyttäneitä erikoisaseita. Monet vanhemman sukupolven pelaajat muistelevat yhä kaiholla alkuperäisen Defenderin mukaansatempaavaa tunnelmaa. Siksi onkin harmi, että Midwayn uusintajulkaisussa ei menneiden aikojen tunnelmasta ole enää tietoakaan.
Mäntit maailmanvalloittajat
Uusi Defender alkaa esittelyvideolla, joka kertoo lyhyesti syyn siihen, miksi kaikki pitää taas kerran ampua: Kaukaisessa tulevaisuudessa aurinkokunnan laidoille levittäytyneet ihmiset kaivossiirtokuntineen ovat päätyneet pahojen hyönteisten ahdisteltaviksi. Yhdistynyt ihmiskunta ei luonnollisestikaan ole asiasta mielissään, vaan julistaa äkkipikaistuksissaan sodan hyönteisiä vastaan. Hyönteisolennot, viralliselta nimeltään Mantit, osoittautuivat kuitenkin taitaviksi sodankävijöiksi ja ennen pitkää ihmiskunta huomaa taistelevansa ylivoimaista vihollista vastaan.
Pelaaja astuu kuvaan mukaan nuorena lentäjäalokkaana, joka passitetaan muutamien rutiinilentojen jälkeen eturintamaan, keskelle kiehuvinta tulimyrskyä. Pelaajan toimia valvoo karski armeijan kovakasvo, joka huutelee neuvojaan radion kautta. Sitä mukaa kun ylennyksiä satelee ja natsojen määrä hihassa kasvaa, vaikeutuvat myös tehtävät. Alun helpot suojelu- ja saattotehtävät vaihtuvat pelin lopussa raivokkaisiin etsi ja tuhoa -operaatioihin ja lähes epätoivoisilta vaikuttaviin tukikohdanpuolustustehtäviin. Pelissä on myös hippunen reaaliaikastrategiaa, sillä useissa tehtävissä pelaajan on lentelyn ohella huollettava tukikohtaa, rakennutettava tankkeja ja siirreltävä tykkejä puolustamaan elintärkeitä rakennuksia.
Ohjataan ja tähdätään
Alkuperäisessä Defenderissä pelaaja ohjasti avaruussukkulaa sivusuuntaan vierivissä kaksiulotteisissa maisemissa. Uuteen takaapäin kuvattuun Defenderiin on otettu mukaan kolmas ulottuvuus, joka tekee siitä pykälän verran esikuvaansa sekavamman. Esimerkiksi kesken kiivaan taistelun suuntavaisto saattaa kadota kokonaan, eikä aina ole selvillä mihin suuntaan lennetään. Onneksi pelaajan käytössä on edellisestäkin osasta tuttu näppärä tutka, joka helpottaa suunnistamista ja vihollisten paikantamista huomattavasti.
Avaruusaluksen kontrollointi on vaivatonta. Liipaisimilla säädellään aluksen nopeutta ja liikutaan tarpeen vaatiessa sivuttain. Korkeutta ja kaarroksia saa puolestaan tehtyä analogisten ohjaintikkujen avulla ja ampuminen hoituu toimintapainikkeista. Pienen harjoittelun jälkeen aluksella lentely on todella helppoa. Ainoastaan tähtäys on hieman ongelmallinen tapaus, sillä etenkin pieniin ja nopeasti liikkuviin kohteisiin osuminen on melkoisen hankalaa. Onneksi osan aseista voi päivittää automaattisesti lukkiutuviin ohjuksiin tai robottitykkeihin, jotka hoitavat tähtäämisen pelaajan puolesta.
Pelissä eteneminen ei tuota vaikeuksia, kunhan ampuu vaan kaikki ja pelastaa mahdollisimman monta astronauttia vihollisten kynsistä. Menestyksekäs toiminta palkitaan krediiteillä, joita voi käyttää lisäaseiden ja -elämien ostamiseen. Pelin edetessä pelaaja saa myös käyttöönsä kokonaan uusia alustyyppejä, jotka vaihtelevat aina raskaista syöksypommittajista heiveröisiin, mutta sitäkin ketterämpiin, taisteluhävittäjiin. Aluksia saa tehtävien välillä vaihdella mielensä mukaan, mutta rajalliset rahavarat pakottavat pelaajan miettimään minkä alustyypin varusteisiin panostaa. Kuhunkin alukseen kun pitää ostaa aseet erikseen. Pitäisikö siis hankkia neutronipommeja pommikoneeseen vai karvanopat hävittäjään, kas siinä pulma.
Avaruusboltsit, -kuutiot ja -käkkyrät
Defenderin avaruushirviöt ovat ilmiselvä osoitus Maan ulkopuolisesta älyttömyydestä. Taistelut on helppoa voittaa liikkumalla sivuttain ja pitämällä tulitusnäppäintä pohjassa. Vihollisia voi uunottaa myös helpolla immelman-käännöksellä, jolloin raukkaparat eivät tajua mikä heihin iski. Myös mielikuvitus taitaa olla Telluksen ulkopuolella täysin tuntematon käsite, sillä kaikki vihollisalukset tuntuvat olevan samalla tympeällä muotilla suunniteltuja: on vihreä käkkyrä, punainen möykky ja keltainen vänkyrä. Kesti kotvan tajuta, että aluksethan ovat kopioita alkuperäisen Defenderin vastaavista. Silti olen sitä mieltä, että jos kerran koko peli tahdotaan tehdä uusiksi, kannattaisi grafiikan uudistamisesta aloittaa.
Grafiikka on muutenkin keskiluokkaa, eikä yksityiskohtia liiemmälti viljellä. Kalliot ja planeettojen karut mitäänsanomattomat pinnat toimivat taisteluiden kulisseina, toisinaan pistäydytään avaruudessa. Pisteitä Defenderille ropisee kuitenkin graafisen esityksen selkeydestä, koska yksityiskohtien puuttuessa on ympäristöä helppo hahmottaa. Sen lisäksi räjähdykset näyttävät kivoilta, animointi on sulavaa ja alukset alkavat savuttaa saatuaan osumia. Välttämättömät ominaisuudet on siis saatu peliin mukaan.
Äänipuolella korviinpistävin ominaisuus on ääninäyttelijöiden kamala yliampuminen. Esimerkiksi radioteitse käskyjään karjuva Colonel Adams ei ole takuulla ikinä armeijassa käynytkään. Peliä vaivaa myös hassu bugi, sillä välillä äänet nyk-nyk-nykivät pahasti tai kaiuttimista tulee aivan jotain muuta kieltä kuin englantia. Muut peliäänet ovat sitä tavanomaista avaruuspelien surinaa: laserit vinkuvat, moottorit humisevat ja astronautit karjuvat kauhuissaan.
Jaettuja murheita ja teknistä keskinkertaisuutta
Defenderissä on normaalin seikkailun lisäksi tarjolla myös kaksinpeli, jota voi pelata mies miestä vastaan -räiskyttelynä death match -tyyliin tai yhteistyössä tietokoneen ohjastamia avaruushirviöitä vastaan. Jostain kumman syystä seikkailua ei voi kuitenkaan pelata kaverin kanssa, vaan on tyydyttävä valmiisiin kaksinpelitehtäviin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaksinpeli on siis hyvin lattea kokemus.
Lattea on myös pelin juoni, joka on rosvottu suoraan Starship Troopers -elokuvasta. Mitään merkittäviä juonenkäänteitä ei tapahdu, vaan kaikki junnaa eteenpäin, kuin höyryveturi. Pelin nimen voisi myös huoletta vaihtaa Defenderistä Starship Troopersiksi, ilman että kukaan huomaisi eroa.
Nykymittapuun mukaan Defenderin ideat tuntuvat kovasti vanhentuneilta. Pelkkä räiskintä sataan kertaan nähdyissä puitteissa on jo sen verran loppuunkaluttu teema, ettei voi kun ihmetellä mitä Midwayn pelisuunnittelijoiden päissä on liikkunut. Miten on mahdollista, että liki neljännesvuosisata takaperin ilmestynyt alkuperäinen Defender peittoaa 2000-luvulla julkaistun seuraajansa kaikilla pelattavuuden osa-alueilla? On myös kovin epäselvää kenelle peli on suunniteltu. Nuoremmat pelaajat tuskin tunnistavat Defenderin retro-elementtejä, kun taas vanhempien pelaajien makuun peli on aivan liian naiivi, helppo ja lyhyt. Yksinpelin kolme vaikeustasoakaan eivät onnistu puhaltamaan uuteen Defenderiin sitä pelikipinää, joka sen edeltäjässä roihusi ikimuistoisena liekkinä.
