Kotisohvan hurjapäät
Activision julkaisi Xboxin Euroopan lanseerauksen yhteydessä pikkuruisen
japanilaisen Bunkasha-kehitystiimin tekemän Wreckless: The Yakuza Missions
-kaahailun. Peli on herättänyt maailmalla ristiriitaisia tunteita
monestakin syystä. Tätä nykyä sen saisi kaupasta mukaansa
edullisesti Xbox Classics -sarjasta, mutta onko se päälle 30 euron
arvoinen?
Wrecklessin idea on yksinkertainen. Yakuza-mafia on noussut suureksi voimatekijäksi
keskellä Aasian helmeä, Hong Kongia, eikä paikalliset poliisivoimat
kykene rikollisuutta vastustamaan. Pelaaja pääsee temmeltämään
sekä eliittikyttänä että keltanokkavakoojana yhteensä
20 eri tehtävässä, joissa häiritään mafian toimia.
Molemmissa skenaarioissa tehtävät ovat alkuasetelmiltaan hyvin samankaltaisia,
mutta tavoitteet poikkeavat. Vaihtelua löytyy myyntikojujen ja Yakuza-autojen
kolaroimisesta kuvien napsimiseen tietyistä paikoista, mutta autosta ei
kuitenkaan koskaan pääse poistumaan, joten pelaajan tehtäväksi
jää menopelien ohjastaminen paikasta toiseen. Ominaisuuksiltaan vaihtelevia
autoja, joita aukeaa käytettäväksi yhä enemmän ja enemmän
pelin edetessä, löytyy toistakymmentä aina vanhasta taksista
monsteriautoon ja aseistettuun panssarivaunuun.
Peli antaa yleensä pelaajalle tehtäviä muutaman kerrallaan,
joista voi valita mieleisensä. Kaikki auki olevat tehtävät on
kuitenkin suoritettava ennen kuin seuraava nippu saadaan käsittelyyn. Valitettavasti
tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Ensimmäiset todelliset
ongelmat ovat havaittavissa heti, kun auton rattiin ensikertaa pääsee,
sillä Wrecklessin ajotuntuma on aivan onneton. Autoihin ei saa koskaan
täydellistä kontrollia, koska ne kääntyvät tasaisella
alustalla todella laiskasti ja hypyissä harmittavan ennalta-arvaamattomasti.
Keskikaupungilla nopeiden väistöliikkeiden tekeminen on käytännössä
mahdotonta ja 90-asteen käännöksistä suoriudutaan aliohjautuvuuden
takia yleensä seinien kautta. Muista arcade-kaahailuista tutut näyttävät
sivuluisut voi suosiolla unohtaa, sillä perä lähtee alta vain
ilmalentojen yhteydessä, jotka nekin ovat turhan ilmavia.
Huonon ajettavuuden kaveriksi on istutettu huimasti vaihteleva vaikeustaso.
Jotkut tehtävät ajaa läpi melkein vahingossa, mutta toisia ei
tunnu pääsevän vaikka kuinka yrittäisi – kiitos aikarajojen.
Pahimmillaan tehtävät ovat vieläpä todella pitkiä ulottuen
kaupungin ääripäästä toiseen, jolloin aivan lopussa
epäonnistuminen aiheuttaa äärimmäistä turhautumista.
Varsinainen tehtäväsuunnittelu on kyllä ihan onnistunutta ajotehtävien
osalta ja monissa tehtävissä pääsee koettamaan elokuvamaisia
stuntteja. Harmaita hiuksia aiheuttavat kuitenkin aivan älyttömät
ideat, kuten vaikka kapeilla laitureilla tai rakennustelineillä kaahailu,
joissa virheet koituvat helposti kohtalokkaiksi. Tunteet eivät ole kovin
lämpöiset peliä kohtaan sen jälkeen, kun on pakertanut pitkään
saman tehtävän parissa ja aivan loppuun on asetettu joku huomaamaton
killeri, joka pilaa koko tehtävän. Opettelemalla tehtävät
ulkoa kaikesta selviää, mutta se onkin jo toinen kysymys, kenen pinna
kestää samojen tehtävien hieromista aliohjaavilla kärryillä
kovin pitkään.
Tekninen mestariteos
Yksi asia Wrecklessissä on kuitenkin huipputasoa: grafiikka. Jos peli
on tehty Bunkashan koodaustaitoja esitteleväksi tekniikkademoksi, siinä
on onnistuttu hyvin. Peli on nimittäin iästään huolimatta
edelleen yksi kaikkien aikojen kauneimmista kaahailuista ja se esittelee paremmin
kuin hyvin Xboxin graafista suorituskykyä. Hong Kong on mallinnettu uskottavasti
ja kaduilla on elämää juuri sopivasti luodakseen kuvan siitä,
että kyseessä ei ole mikään tuppukylä.
Todellinen katseenvangitsija on pelin laaja tehosteiden kirjo. Katujen varsilla
olevien kojujen, aitausten ja muun tuhoaminen on näyttävää
puuhaa, sillä se lennättää ilmoille kipinöitä
ja värikkäitä räjähdyksiä siihen malliin, että
siinä uudemmatkin kaahailut, kuten Midtown Madness 3, kalpenevat vitivalkoisiksi.
Yksityiskohtaisesti mallinnetut autot myös heijastavat varsinkin yöaikaan
näyttävästi ympärillä olevaa värikästä,
valojen sävyttämää kaupunkimaisemaa.
Aivan täydellinen pelin visuaalinen ulosanti ei kuitenkaan ole. Tehosteilla
leikittely on mennyt ajoittain yli, sillä se saattaa myös häiritä
jo ennestään hankalaa pelaamista. Varsinkin ilman väreily ja
syvyysvaikutelmaa parantava sumennustehoste voivat tehdä pelistä turhan
utuisen näköisen. Leuat lattiaan loksauttavissa uusinnoissa ne ovat
enemmän kuin tervetullutta katseltavaa, mutta itse pelitilanteessa kikkailua
olisi voinut hieman säästellä. Peli myös kärsii jonkin
verran sahalaitaisuudesta, mutta onneksi ruudunpäivitys on tasaista.
Äänipuolella ei valitettavasti ole samaan tasoon päästy.
Musiikit, joita ei voi korvata omilla kappaleilla, ovat mitäänsanomatonta
jumputusta, eikä kaupunki kuulosta itseltään. Pelaajan oma auto
kyllä kehrää mukavasti, mutta muu liikenne ja kaupungilla pyörivät
ihmiset eivät pahemmin ääntä pidä. Tehtävien tiimellyksessä
ongelmaa ei huomaa, mutta jos pysähtyy katselemaan maisemia, kaupungin
humusta ei ole tietoakaan.
Nokkakolari
Wreckless: The Yakuza Missions on paperilla ihan kiinnostava peli, mutta käytännössä
homma kaatuu huonosti toteutettuun pelattavuuteen ja tehtävien heittelehtivään
vaikeustasoon. Myös sisältöä olisi saanut kehittää
paljon enemmän, sillä loppujen lopuksi peli on vain sitä samaa
päätöntä huristelua ilman mitään kiinnostavia
juonikuvioita. Koska pelimuotoja ei syystä tai toisesta ole turhautumista
aiheuttavaa tehtävämoodia enempää, pelin ainoa kantava voima
on sen hieno ulkoasu. Wrecklessin koko tarjonnan voisikin tiivistää
pelin aikana varmasti tutuksi tulevaan kolarointiin: se kyllä näyttää
hyvältä, muttei ole lainkaan hauskaa.
