Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Richard Burns Rally

Tähänastiset konsolien rallipelit ovat olleet mukavaa sunnuntaiajelua,
jos niitä verrataan vuoden 2001 rallin maailmanmestarin Richard Burnsin
nimeä kantavaan peliin. Richard Burns Rally ei anna mitään ilmaiseksi,
siksi lähes kaikki tähän asti rallipeleistä opittu onkin unohdettava ja
aloitettava puhtaalta pöydältä.


Jos luulee pärjäävänsä sen kummempia harjoittelematta, on heti alusta
alkaen ajettavissa muutama erikoiskoe. Mestaruussarjan aloittaminen
edellyttää kuitenkin erinomaisen rallikoulun noviisiosuuden läpäisyä.
Koulussa opettajana toimii, kuinkas muutenkaan, itse Richard Burns, ja
mestari opettaa kädestä pitäen auton käsittelyä sekä rallissa
käytettyjä tekniikoita. Koulun alkuosa lähtee aivan perusteista, kuten
jarrutuksesta, vaihteiden käytöstä ja perusajolinjoista. Nämä tuskin
tuottavat kenellekään suurempia vaikeuksia, joten todelliset oppirahat
maksetaan vasta rallikoulun jälkimmäisessä osassa. Käsijarrut, vasemman
jalan jarrutukset, vastaheitot ynnä muut pyritään iskostamaan
selkärankaan, ja oppituntien läpäisyyn alkaakin kulua hieman enemmän
yrityskertoja.

Rallikoulua ei siis ole pakko käydä loppuun
asti, mutta suositeltavaa se on. Richard Burns Rallyssa ei nimittäin
ensinnäkään ajella kaasua ja jarrua vuorotellen pohjaan poljeskellen,
vaan kummankin käyttö on opeteltava kokonaan uudestaan, hillitymmällä
tavalla. Jarrut pohjaan lyömällä ne lukkiutuvat armotta, ja autoon ei
siinä vaiheessa ole enää mitään hallintaa. Kun tähän lisätään
realistiset jarrutusmatkat, on mutkaan hidastaminen pakko aloittaa
paljon muissa peleissä totuttua aikaisemmin. Samoin kaasun huolimaton
käyttö pyöräyttää auton tuossa tuokiossa perä menosuuntaan, eikä
rattiakaan sovi pyöritellä 45 asteen kulmissa. Koska Dualshockilla
hienovarainen ohjaus on vaikeaa, peli suorastaan huutaa kumppanikseen
kunnon rattia ja polkimia.

Mestarin elkeet


Kun ajamisen vihdoin oppii pelin edellyttämällä tavalla, nautinto on
suuri auton liukuessa oikeaoppisesti mutkan läpi. Ajotuntuma ja
fysiikanmallinnus on toteutettu niin huolella, että kärryn karatessa
käsistä tietää kyllä, mitä teki väärin. Ajamisen haastavuuteen
vaikuttavat suuresti myös radat, jotka eivät suinkaan ole tasaista
mattoa, vaan töyssyt ja kuopat saattavat kovassa vauhdissa aiheuttaa
täydellisen kontrollin menettämisen. Taipaleet ovat lisäksi ajoittain
pirullisen kapeita.

Pelin tekijät eivät kuitenkaan ole
jättäneet realismiin pyrkimistä puolitiehen, sillä vauriomallinnus on
myös jotain ennennäkemätöntä. Asetukset tarjoavat vaurioalttiuteen
täysin hajoamattoman auton lisäksi kolme vaihtoehtoa, joista
helpoimmalla voi kaahailla melko huoletta saamatta autoa
keskeytyskuntoon, vaikka kuinka runttaisi. Keskimmäinen taso on jo
useimpia kilpailevia pelejä rankaisevampi, ja realistic-asetus sisältää
lopulta koko hoidon. Ankarimmalla mallinnuksella jo ensimmäinen
kosketus luontoon voi päättää matkanteon tai ainakin tuottaa vakavia
vaurioita, vaikkei vauhtia olisi nimeksikään. Erikoiskokeen ajaminen
loppuun ilman jarruja tai yhdellä vaihteella ei myöskään houkuttele
kolaroimaan. Auton jäädessä jumiin tai katolleen voi katsojia pyytää
auttamaan menopeli takaisin tielle. Tämä luonnollisesti maksaa aikaa.


Richard Burns Rally tarjoaa kuusi eri osakilpailua ympäri maailmaa,
jotka kaikki jakautuvat kuuteen erikoiskokeeseen. Määrä saattaa
kuulostaa vähältä, mutta kisat läpi ajettuaan voi todeta, että kaikki
tarpeellinen on oikeastaan mukana. Radat on tehty yksityiskohtaisesti
ja huolella, vaikka ne eivät lisenssin puutteen takia ole aidoista
rallin maailmanmestaruussarjan osakilpailuista mallinnettuja. Suomikin
on mukana, ei kuitenkaan kesä- vaan talvirallina. Rovaniemen maisemat
ovat silti autenttisen oloisia, ja mainoksista erottaa tuttuja
suomalaisia yrityksiäkin. Haastetta pätkissä riittää, sillä hieman
yllättäen Suomen hankiralli kuuluu pelin helpoimpiin kisoihin.
Autovalikoima sisältää ainoastaan nykyaikaisia nelivetoisia WRC-kärryjä.

Vaikka
ratojen ja autojen määrässä Richard Burns Rally kieltämättä häviääkin
kilpailijoilleen, mestaruussarja on toteutettu suuremmalla tarkkuudella
kuin rallipeleissä yleensä. Etenkin auton säätämiseen tarkoitetut
valikot ovat suorastaan pelottavan yksityiskohtaisia, ja nippeleiden
vääntöön saa epäilemättä kulumaan vaikka tuntikausia. Kaikkia
mekaanikon hommat eivät kiinnosta, minkä vuoksi onkin peliltä erittäin
kohteliasta tarjota oletuksena täysin kilpailukykyiset säädöt. Auton
huollossa korjattavat osat saa halutessaan valita itse kellon
tikittäessä taustalla reaaliajassa kohti sallittua aikarajaa.
Huoltoajan ylityksestä rangaistaan kymmenen sekunnin
aikarangaistuksella, mikä rankimmalla vauriomallinnuksella ei liene
kovinkaan harvinainen tapahtuma. Huoltotauoilla voi myös seurata
uutisia muiden kuskien edesottamuksista rallissa. Tärkein kauteen
liittyvä ominaisuus kuitenkin on dynaaminen sää, joka takaa muuttuvat
olosuhteet jokaiselle pelikerralle ja panee puntaroimaan sopivinta
rengasvalintaa sikäläisten pekkapoutien ennusteiden perusteella.


Mestaruussarja tarjoaa kolme eri vaikeustasoa, joista helpoimmalla voi
ajella varman päälle silti menestyen, mutta seuraaville siirryttäessä
vaaditaan jo vauhtia ja riskinottoa. Vauriomallinnusvaihtoehtoja ei
kuitenkaan ole lukittu vaikeustasoihin, vaan nämä kaksi voi valita
toisistaan riippumatta. Rallikoulun, yksittäisten kisojen ja
mestaruussarjan lisäksi pelimuotoihin lukeutuu haastekilpailu, jossa
ajetaan muutamia erikoiskokeita itseään Richard Burnsia vastaan.
Haasteiden voittaminen avaa käyttöön uusia autoja.

Kaislikossa kolisee


Grafiikka Richard Burns Rallyssa ei ole juurikaan keskinkertaisen
yläpuolella, eikä koodia ole ilmeisesti ehditty kunnolla optimoimaan,
sillä ruudunpäivitystä ei voi sanoa erityisen sulavaksi.
Uusintamoodissa tämän huomaa helpommin, mutta ajaessa ei tapahdu
keskittymistä häiritsevää hidastumista. Maisemat ja pientareet ovat
kuitenkin melko monipuolisia ja niitä elävöittävät tieltä viime
hetkessä pois juoksevat katsojat sekä toisinaan myös tien poikki
kirmaavat eläimet. Poroja ei sentään Suomen rallissa nähdä, ikävä
kyllä. Katsojiin voi osua, mutta mitään Carmageddon-tyylistä
irtojäsenien sinkoilua on turha odottaa. Vaikeimmalla tasolla
sivustakatsojan teilaamisesta seuraa kilpailun keskeytys.

Jos
grafiikka ei olekaan hengästyttävän hienoa, loistava äänimaailma
paikkaa todella paljon. Autosta ja moottorista alkaa kuulua ikäviä
sivuääniä heti, jos jotain on rikki. Lisäksi jousten natina, pellin
kolahdukset ja uskottavan kuuloinen kartanlukija luovat hyvin aidon
kuuloisen ralli-illuusion. Kartanlukijaa täytyy tosin hieman moittia
paikoittain myöhässä tulevista nuoteista sekä joidenkin vaarallisten
tienvarsiesteiden mainitsematta jättämisestä. Nuottien
lausumisajankohtaa voi säätää valikoista aikaisemmaksi, mutta se ei
poista ajoitusongelmaa kokonaan, eikä vaikuta millään lailla nuottien
määrään.

Teknisessä toteutuksessa miinuspuolelle on
listattava latausajat. Kisoja tai mestaruuskautta ajaessa ne eivät
niinkään häiritse, mutta rallikoulussa ovat hermot koetuksella, kun
jokaisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen taso ladataan uudestaan.
Joitakin oppitunteja vastaan joutuu taistelemaan niin monta kertaa,
että jo lataustaukoihin kuluu yhteensä pieni ikuisuus, varsinkin kun
useimmat ajokokeet ovat kestoltaan alle puolen minuutin.


Yhteenvetona voi todeta, että Richard Burns Rally on monella tavalla
uraauurtava tekele. Se ei varmasti sovellu kevyttä rallailua etsivälle,
mutta palkitsee kunnollista rallisimulaatiota kieli pitkällä
odottaneet. Peliä voisi luonnehtia rallin Gran Turismoksi, vaikkei
graafisesti yhtä loistokas olekaan. Oppimiskynnys on korkealla, mutta
sen ylittämisen jälkeen onnistumisen ilo on sitäkin suurempi.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi