Koskaan ennen hiilihangon heiluttajaa ei ole piesty niin tyylikkäästi ja vauhdikkaasti kuin Devil May Cry 3: Dante's Awakeningissa. Kronologisesti trilogian ensimmäinen osa kertoo tarinan nuoresta Dantesta, joka ottaa työkseen tuhota vanhan vihtahousun armeijan. Demonien lisäksi Dantella on vastassaan myös hänen veljensä Vergil, joka johtaa alamaailman asukkeja pahoine aikeineen. Capcomin Devil May Cry -sarja on saanut pelaajien keskuudessa jo jonkinlaisen kulttiaseman toisen osan osittaisesta floppaamisesta huolimatta. Devil May Cry 3: Dante's Awakening korjaa toisen osan virheet, ja vie jo ennestään nopeatempoisen ja tajuttoman pelimekaniikan uusiin ulottuvuuksiin. Grafiikasta pelattavuuteen trilogian viimeisin on täyttä rautaa ja nimenomaan hauskaa, aivotonta ja haastavaa pelattavaa.
Ilmojen halki käy Danten tie!
Devil May Cry -sarja on genressään merkkipaalu, jonka tasolle vain muutama peli on päässyt. Nopeus, upeat hahmot ja tyylikkyys ovat sarjalle tunnusomaisia piirteitä. Varsinkin jälkimmäisen painotus on viety pitkälle, sillä tyylikäs pahisten nöyryyttäminen on tärkeä osa pelimekaniikkaa. Peli saa alkunsa Danten toimistosta, jossa puolidemonin pizzan syönti keskeytetään tylysti. Hetken päästä Danten keho on usean viikatteen lävistämä, tosin tästä ylimacho sankarimme ei hätkähdä, vaan iskee jukeboksin äänen kaakkoon ja aloittaa teurastuksen. Pienen introvideon jälkeen pelaaja ottaa ohjakset käsiinsä, ja ensitöikseen niittaa törkeät tunkeilijat. Aloitus on mitä parhain, eikä turhia lässytyksiä tule oleellista lukuunottamatta. Ensimmäisen tehtävän aikana ruutuun ilmestyvät ohjeet opastavat pelaajan miekan ja akimbo-tyylillä käytettävien käsiaseiden saloihin.
Aikaisemmista osista poiketen valittavissa on neljä erilaista tyyliä, joista jokainen tulee tarpeeseen. Tehtävän alussa ja ostospisteillä on mahdollista vaihtaa näitä, ja onkin suositeltavaa käyttää eri tyylejä, sillä Devil May Cry 3 ei ole peli helpoimmasta päästä. Kaksi tyyleistä on offensiivisia, toiset kaksi defensiivisiä. Valinnasta riippuen ympyrä-näppäin on pyhitetty tyylikohtaisille liikkeille, muuten näppäimet ovat samat. Tyyleistä Gunslinger ja Swordmaster tarjoavat raakaa voimaa ja monipuolisia hyökkäyskuvioita. Gunslinger mahdollistaa useiden demonien rankaisun yhtäaikaisesti ja kaukaa, ja yhdistettynä hyppyihin Gunslinger tekee Dantesta lyijyä suoltavan tappokoneen. Miekanheiluttelusta pitävälle Swordmaster on tyyleistä jaloin. Pitkät ja todella tehokkaat miekkakombot pistävät pahiksia lakoon kuin maajussi viljaa. Royalguard ja Trickster hyödyntävät väistö- ja vastaliikkeitä, jotka tulevat tarpeeseen varsinkin yksittäisiä, kestäviä vihollisia vastaan. Tästä huolimatta hyökkäys on silti paras puolustus, ja turha nysväilu koituu usein Danten kohtaloksi. Demoniksi muuttuminen on myös mukana, tosin tällä kertaa kyvyn oppii myöhemmissa kentissä. Demoniksi muututtuaan Danten iskut ovat tehokkaampia ja nopeampia, ja energiat latautuvat vähitellen. Muodomuutos käyttää taistelun aikana latautuvia taikavaroja, jotka kasvavat mitä tyylikkäämmin vihollisia pelaaja lahtaa.
Tuttuun tapaan uusia liikkeitä on mahdollista ostaa, ja myös aseiden parantelu onnistuu. Pelin kovasta vaikeustasosta johtuen rahankeruusta tulee tuttua puuhaa, koska eteneminen saattaa tyssätä vastuksiin hyvinkin usein. Tällöin tyylin vaihtaminen ja liikevaraston kasvattaminen tulee tutuksi. Asesuunnittelu on toimivaa ja omaperäistä. Mukana ovat tutut käsiaseet Ebony ja Ivory, miehekäs ja tehokas haulikko sekä nopea miekka, Rebellion. Uudempaa arsenaalia edustavat tuli- ja tuulimiekka Agni ja Rudra sekä hakeutuvaa plasmaa ampuva Artemis-kaarijousi. Oudointa päätä edustaa ehkä yksi erikoisimmista aseista pelihistoriassa, nimittäin kitara, joka lähettää lepakoita ja ääniaaltoja vihollisten niskaan. Kiitos laajan ase- ja tyylivalikoiman kyllästymään joutuu aniharvoin, eikä pelaaja ole koskaan rajoittunut yhteen lähestymistapaan taisteluissa.
Dante, Vergil ja veljellinen rakkaus
Yksi tärkeä osa Devil May Cry -trilogiassa on aina ollut upea hahmo- ja vihollissuunnittelu. Tämä on erittäin tervetullutta, sillä ikuisiin zombie-laumoihin ja mutantteihin on tottunut jo kyllästymiseen asti. Devil May Cry 3:ssa vastaan tulee tuonelan otuksista oudoimpia. Näihin kuuluvat muun muassa jättimäinen valas-demoni Leviathan, verestä koostuvat gargoylit, viikatteita heiluttelevat muka-kuolemat ja lukuisat tasopomot. Ihan ykkösosan mielikuvituksellisiin olioihin ei kolmas osa yllä, mutta hyvin lähelle silti. Pelin päähahmot ovat hyvin suunniteltuja ääninäyttelyä myöten. Danten uusi ulkonäkö ja olemus kestää hieman totuttelua, mutta entistä energisempaan moottoriturpaan tottuu nopeasti. Muista hahmoista varsinkin Lady-niminen minihameessa seikkaileva neitokainen on hyvin toteutettu. Kyseinen demoninlahtaaja on varustettu kymmenillä eri aseilla ja narttumaisella asenteella. Pahiksista keskeisin hahmo, Vergil, on yksi tyylikkäimmistä pitkään aikaan. Pitkää katanaa taitavasti käyttävä, hiljainen ja synkkä Vergil on Danten vastakohta ja oiva vastus. Veljesten taistelu ja dramaattinen suhde tuo peliin syvällisyyttä, ja nostaa klassisen viha-rakkaussuhteen esille. Devil May Cry 3 avaa myös trilogian tarinaa huomattavasti, ja kolmannen osan jälkeen tekeekin mieli tahkoa kaksi aikaisempaa peliä uudelleen läpi.
Jo naurettavuuksiin mennyt vaikeusasteen esille tuonti on ymmärrettävää, mutta epäoikeudenmukaista, varsinkin jos arvosanaa lasketaan tämän takia. Hankalat ja strategiset pomotaistelut ovat mielenkiintoisia ja toisinaan todella vaikeita, mutta eivät kyllästymiseen asti. Nasse Nysähermo todennäköisesti haistattaa pelille pitkät jo toisessa päävastuksessa - suotta. Vaikka peli on huomattavasti vaikeampi kuin useat muut julkaisut, ei se ole kuin hyväksi. Aina on silti mahdollisuus kehittää aseita, kerätä rahaa ja nostaa eri tyylien tasoa, joten itse peliä ei voi harmaista hiuksistaan syyttää. Kaiken lisäksi muutaman kuoleman jälkeen aktivoituu helppo-vaikeusaste, joka laskee haastetta sopivasti. Kontrolleja ei ole myöskään syyttäminen, sillä Ninja Gaidenia lukuunottamatta ohjaus on parasta genressä aikoihin. Ainoastaan kuvakulmat tuottavat välillä ongelmia, välillä jopa turhankin paljon. Kuvakulmaa voi onneksi vaihtaa hieman, mutta näin hektisessä pelissä moiseen ei ole juuri aikaa, ainakaan taistelun melskeessä.
Goottia rokkia
Devil May Cry 3 on audiovisuaalisesti herkkua. Vaikka kyseessä ei ole PS2:n komeimpia pelejä, on grafiikka ja tasosuunnittelu silti omaperäistä ja toimivaa. Upeat katedraalimaiset huoneet, maanalaiset järvet, pedon mahassa oleva luolasto ja Baabelin tornin näköinen päälinna vakuuttavat. Goottiseen tyyliin yhdistetty rento ja machoileva rock-tyyli on aiempien osien pelaajille varmasti jo tuttu. Harmittavaa kyllä, mutta kolmannen osan musiikit eivät vakuuta. Taistelun aikana soiva kipale ärsyttää jo ensimmäisellä kerralla ja ostospisteillä soi ahdistava kirkkomusiikki. Muuten niin hyvässä paketissa olisi toivonut olevan myös unohtumaton soundtrack, mutta kaikkea ei voi saada. Ääninäyttely sen sijaan on hyvää, kumma kyllä, sillä kököt jenkkikäännökset tuppaavat olemaan yleensä sietämättömän huonoja. Danten lesoileva ääni ja sanavalikoima eivät ole silti luultavasti kaikkien mieleen.
Capcomin ennakkohype piti onneksi paikkaansa. Devil May Cry 3 on loistava toimintapeli, jossa riittää haastetta useaan läpipeluun. Erilaisia bonuksia on suuri määrä ja Dante Must Die- sekä Heaven or Hell -moodit tarjoavat erityisen vaikean ja hermoja koettelavan pelikokemuksen. Peliä ei voi muuta kuin suositella lämpimästi, kyseessä on yksi lähivuosien parhaista genrensä peleistä, joka ei taatusti jätä ketään kylmäksi.
