Vai sittenkin piikkipensaan läpi?
Puskaradio kertoo, että elokuvateattereissa pyörii animaatio nimeltään Yli aidan (eng. Over the Hedge). En ole vaivautunut asiaa tarkistamaan, mutta joka tapauksessa lisenssiä on käytetty samannimiseen peliin. Siinä eläinnelikko suorittaa huippusalaisia tehtäviä ryövätäkseen ihmisiltä milloin mitäkin. Ihmisressut eivät tietenkään ole mielissään elikoiden aikeista, vaan ripottelevat ansoja takapihoilleen kuin siemeniä tuoreelle mullalle.
Yli aidan koostuu 35 tasosta, jotka on liitetty toisiinsa yhdentekevän juonen avulla. Aina silloin tällöin pelissä palataan eläinten piilopaikkaan, jonka varustelu paranee onnistuneiden ryöstöretkien myötä. Uusia aktiviteetteja videotykki, kannettava tietokone tai popcornkone eivät kuitenkaan tuo. Tehtävien uudelleenpeluun lisäksi piilopaikassa on mahdollista vaihtaa käytettävää hahmoa ja ottaa osaa muutamiin menestyksestä palkitseviin minipeleihin. Valikoimaan kuuluu esimerkiksi romurallia ja tarkkuusammuntaa, mutta yksinkertaiset minipelit eivät jaksa pitkään innostaa.
Tylsistyminen tulee tutuksi myös tehtäviä pelatessa. Lähes joka tehtävään lukeutuu samankaltaisten takapihojen, huoneiden tai pikkukatujen koluamista. Oikein hyvällä tuurilla tehtävään saattaa kuulua jopa yksi muotoa rikkova taso. Tehtävän tavoitteen tiellä odottaa tietysti vaaroja, jotka hidastavat matkantekoa. Ansojen lisäksi ihmiset ovat viritelleet lisääntymiskykyisimmistä pikkueläimistä armotta pelaajan kimppuun käyviä kätyreitä.
Taistelua voi parhaiten kuvata napinhakkaamiseksi. Peukalonrääkkäämisen vastineeksi voi katsella, miten oma suojatti sulautuu karvakuonojen huimaan huiskintaan. Hahmonsa kadottamisella ei tosin ole suuremmin väliä, koska pelkkä X:n naputtelu riittää useimmiten pitämään turilaan elossa. Erityistilanteita varten hahmolla on pitkän kantaman hyökkäys sekä latautuva erikoisisku. Molemmat ovat kuitenkin liian hitaita ja tehottomia käyttää, jotta niistä olisi suuremmin apua.
Eri eläimetkään eivät tuo peliin vaihtelua. Pelattavissa ovat pesukarhu, kilpikonna, haisunäätä ja orava. Pelaaja valitsee niistä tehtävään haluamansa kaksikon. Hahmoille on tehty yksilölliset animaatiot, mutta pelimekaniikka on jokaisella identtinen. Tuskin mielikuvitusta olisi pitänyt liikaa vaivata, jotta hahmoille olisi keksinyt erityisvahvuuksia.
Hitusen hauskempaa kaksin
Pelin pelaaminen tekoälykumppanin kanssa on lähes mahdotonta nukahtamatta. Tehtäviä voi kuitenkin puurtaa kaverin kanssa, mikä tekee kokemuksesta ihan siedettävän. Kahden hahmon mahdollisuuksia ei varsinaisesti missään hyödynnetä, mutta onpahan ainakin juttuseuraa toiminnan lomassa.
Takapihaseikkailun audiovisuaalinen anti noudattaa muun toteutuksen teemaa: ulosannissa olisi selvästi parantamisen varaa, vaikkei se varsinaisesti rikki olekaan. Tuotantoarvojen osalta pohjanoteeraus kuullaan ääninäyttelyssä, joka ei istu kokonaisuuteen. Kuvakulmat ovat kiinteitä. Alkuunsa kamerakontrollia kaipaa, mutta ominaisuuteen tottuu nopeasti. Pelaajalta ei nimittäin jää juuri mitään oleellista näkemättä.
Sen enempää piinaavalla tavanomaisuudellaan ajatustason lakaisevasta kokemuksesta ei kannata puhua. Yli aidan ei sisällä mitään, mikä saisi innostumaan. Kerrankin kun luulin pääseväni tekemään jotain siistiä, kohtaus osoittautuikin esirenderöidyksi videoksi. Lapset saattavat saada pelistä aikuisia enemmän irti. Vaikeusaste ei ole ainakaan liian korkealla, mutta pienten kannalta suomenkielistä lokalisointia jää kaipaamaan.
