Sacred 2

Random 2...

Jos noteerasit Sacred 2 -arvostelun ingressin, "Satunnainen seikkailu", huomaat kenties tekstipätkän muistuttavan paljolti Fable II:n vastaavaa. Yhtäläisyydet eivät lopu siihen. Paavin laatima huippusuosittu kynäily paljasti Fable-universumin sisältävän mittavan fantasiamaailman tutkittavaksi, loputtoman määrän monstereita teilattavaksi ja mukavaa hahmonkehitystä ropeilun tapaan. Taustalla kulkeva tarina nuoren pojan varttumisesta moraalisine valintoineen antoi miekankalskeelle ja muulle mätkeelle toivottua syvyyttä. Samoja ominaisuuksia voi rinnastaa Sacred 2:een, joskin kokonaisuuden niputtavan tekijän tilalla on kaikkivaltias sattumanvaraisuus.

Joku saattoi aloituskappaleen perusteella tuumata, että nythän arvostelija höpisee aivan sekavia. Voihan se niinkin olla, mutta antakaa silti itsellenne -- ja minulle -- mahdollisuus valaista tarkoitusperääni: Sacred 2 on haalinut leikkuulaudalle kaikki laatu-RPG:n perusainekset ja varmemmaksi vakuudeksi tuplannut annosmäärät. Tarjolla on jättimäisen pelialueen, joka saa Far Cry 2:n hiekkalaatikon neliökilometrit tuntumaan pikkukaukalolta. Lisäksi löytyy hahmonkehitystä useammalla tasolla; perusominaisuudet, lukuisat taidot ja vielä taitojen erikoiskyvyt. Erilaisia varusteita kirveistä kauhtanoihin ja kaulanauhoihin jaellaan kuin Too Humanissa ikään. Näyttää hyvältä paperilla, mutta mitä pidemmälle peliin uppoudun sitä vahvemmaksi muotoutuu käsitykseni siitä, että kyseinen julkaisu pitäisi tuntea nimellä Random 2.

Otetaanpa havainnollistamisen avuksi muutama tilanne suoraan Sacredin syövereistä. Laajasta pelimaailmasta ammennetaan seikkailijan tielle jos minkälaista vihollista nelijalkaisista siipiveikkoihin, mutta hirviöt piirtyvät ruudulle niin pikkuruisina, ettei yhtä erota toisesta. No joo, pikkuseikka. Välillä sitten taistelet näitä jättikotkia vastaan, jotka putoavat kuin pulut yhdestä sivalluksesta. Sen jälkeen vastaan tulee rottia, joita saa piestä olan takaa. Hämmentävää. Kokemuspisteitä ei kuitenkaan ropise tästä kovasta rotantappohommasta kuin parisenkymmentä, kun taas kotkanmetsästäjä ansaitsee viisinkertaisen määrän. Nyt siirrytään hämmentävästä käsittämättömän puolelle. Tähän päälle kun lisää lukuisan määrän pikkubugeja, kaatuilua ja epäloogisuuksia (vain moninpelimatsin isäntä voi netota kampanjan saavutukset), täytyy Sacred 2:ta himoitsevan olla henkisesti valmis hyppäämään arvaamattomuuden mereen.

Jyystä jyystä

Löytyypä Rand... siis Sacredista runsaasti hyviäkin ominaisuuksia, sillä tuskin olisin muutoin jaksanut viettää Ancarian virtuaalitodellisuudessa viittäkymmentä tuntia. Varsinaisen tarinalinjan koluamiseen palaa suunnilleen 15-20 tuntia, mutta pikainen läpijuoksu ei sovi kyseisen teoksen kohdalle. Puhdasta tutkimista ja seikkailua virkistävät sivutehtävät, jotka eivät ihan heti lopu kesken. Takakansi mainostaa huikeaa yli neljänsadan kylkiäisen määrää. Itse en omilla pelikerroillani saanut läpäistyä edes sataa sivujuonnetta, vaikka sellaisia löytyikin vähän joka paikasta. Aina on syytä tutkia se seuraava laakso tai yrittää vielä yhtä tehtävää ennen paussia, ja yhtä usein lopputulos on pelikellon tikittäminen pikkutunneille asti. Mainitsiko joku sanan addiktiivisuus?

Vetävin ominaisuus piilee lopulta yhteistyömoodissa. Kahden tai useamman pelaajan kanssa samoilu palauttaa ajatukset Diablo II:n kulta-aikaan, jolloin monstereita teilattiin verkkopalvelimen välityksellä. Yhtäläisyyksiä voidaan vetää myös World of Warcraftiin, joka on koukuttanut jo miljoonia liittymään nettikavereidensa perustamiin kiltoihin. Sacredin tasapaksu mutta tarpeellinen grindaus (=kokemuspisteiden haaliminen samoja vihollisia kurittamalla) muuttuu mielekkääksi mätkeeksi rennon rupattelun, kevyen taktikoinnin ja tavaravaihtojen lomassa. Liven kultajäsenyyden puutekaan ei lopullisesti torju moninpelihaaveita, sillä Sacred 2 tarjoaa tuen saman koneen kaksinpelille. Jaettu hupi on tuplahupi.

Pidin itseäni onnekkaana, kun kaverini jaksoivat pelin julkaisuhetkillä pitkittää korkkaamista useampaan otteeseen muuttuneiden aikataulujeni takia. Päästessämme viimein uppoutumaan Ancarian syövereihin, koin ensipuraisun aavistuksen väkeväksi. Seikkailu alkoi lyhykäisen alkuintron jälkeen ilman sen kummempaa ohjeistusta, ja lopputuloksena oli reisille mennyt hahmonkehitys kaikilla kolmella. Oikeastaan vasta kolmannella hahmolla sain viriteltyä hahmoni kutakuinkin fiksusti, mutta hauskanpitoa se ei liiemmin verottanut. Jotakin satumaailman vetovoimasta kertonee se, että huolimatta pelihetkien venymisestä melkein aamuyöhön, seuraavana iltana linjoille kirjautuessani noteerasin pelikaverini kurmottavan kakkoshahmollaan jo kaukana Seraphim-saarella saakka. On muuten tosi hyvä grindauspaikka.

...less than 3?

Tekstin alussa painotin voimakkaasti Sacred 2:n heikkouksia, mutta numeerisia faktoja tuijottaessa alkaa valoisa puoli erottua paremmin: Ascaronin poikien käännöstyö on kuluttanut levykelkkaani enemmän kuin Elder Scrolls IV: Oblivion tai Fallout 3. Sacred on siis omalla mittapuullani pystynyt lyömään kehnon PC-porttauksen ennakkokäsityksen murskaksi, ja kuitannut ansaitusti paikkansa hack n' slash -lajityypin ykkösedustajana boxipuolella. Ja mitä arvosanaan tulee, pelille voisi täräyttää huoletta sen neljännenkin tähden, mikäli kaverilistalta löytyy väkeä nettikarkeloita varten.

Ilman mainostamiani lukuisia pikkufiboja ja epäloogisuuksia voisin suositella Sacredia suorilta käsin kaikille. Nykyisellään on kuitenkin huomioitava se, että tietynlaiset pelaajat saattavat tympääntyä bugisuudesta. Täydelliseen ropenautintoon vaaditaan täydellinen uppoutuminen, sillä silloin epäkohdat voi kuitata pelimaailmaan kuuluviksi lainalaisuuksiksi. Mikäli aiot satsata kesän aikana vain yhteen viihdeartikkeliin, eikä Diablo II -tyylinen temuttelu saa niskakarvoja pystyyn, kannattaa ehdottomasti lisätä Sacred 2 valkoiselle listalle.