British Academy of Film and Television Arts (BAFTA) on palkinut viime vuoden parhaimmistoa eri viihteenaloilta. Pelirintamalla kirkkaimmaksi tähdeksi nousi Rockstarin Grand Theft Auto: Vice City viidellä palkinnollaan. 80-luvun hengessä tehdylle rötöstelypelille voitokkaat sarjat olivat PlayStation 2, pelisuunnittelu, toiminta, äänet sekä PC. Lisäksi se sai Sunday Times -lehden lukijapalkinnon, joka oli ainoa yleisön äänestämä palkinto koko gaalassa.
Vuoden parhaaksi Xbox-peliksi valittiin Xboxfinissäkin vastaavan maininnan saalistanut BioWaren roolipeli Star Wars: Knights of the Old Republic. GameCubella puolestaan Retro Studiosin seikkailua ja ensimmäisen persoonan toimintaa sekoittava Metroid Prime vakuutti raadin.
Xbox-yksinoikeuksista Bizarre Creationsin Project Gotham Racing 2 nappasi parhaan ajopelin palkinnon ja oli ehdolla myös parhaaksi moninpeliksi sekä parhaaksi Xbox-peliksi.
Vuoden parhaaksi peliksi valittiin Infinity Wardin PC:lle kehittämä toiseen maailmansotaan keskittyvä räiskintäpeli Call of Duty.
Ehdokas- ja voittajalista löytyy kokonaisuudessaan BAFTA:n verkkosivuilta.