Viime vuosina pokeri onkin suuressa maailmassa saavuttanut ihan uudenlaisen aseman jopa yleisöurheiluna. World Series of Poker ja World Poker Tour keräävät katsojia tv-ohjelmien muodossa, ja turnauksiin pääsee osallistumaan myös Internetissä. Suomalaisiakin pelaajia on nähty hiostamassa kansainvälisiä tähtiä WPT:n finaalipöydissä. Siksi onkin mukavaa, että riskiä kaihtavalle kotipelaajalle on tarjottu mahdollisuus kokea edes rahtunen siitä jännityksestä, jota korkeilla panoksilla pelaaminen voi tarjota.
Lisenssikorttia tutuissa maisemissa
Coresoftin kehittämä World Poker Tour on selkeästi lisenssipeli: tv-ohjelman pelipaikat, grafiikat, kamerakulmat ja selostajat on lainattu sellaisinaan peliin, joten dualshockillaan virtuaalinappulaa panostavan pokerinaaman edesottamuksia kommentoimassa voi kuunnella Mike Sextonia ja Vince van Pattenia, aivan kuten telkkarissa. Välipaloina tarjottavilla videopätkillä voi nähdä söpöisen Shana Hiattin esittelemässä tähtipelaajia ja aivan oman lisälatauksensa tarjoaa finaalipöytään siirryttäessä esitettävä introvideo. Kaikki suoraan tv-ohjelmasta.
Toisaalta juuri tuossa suoraan telkkarista nappaamisessa on omat ongelmansakin. Koska videopätkiä ei ole tehty vasiten tätä konsolipeliä varten, loppuu osa videoista kuin seinään. Ilmiö on helposti ymmärrettävissä, sillä ainahan alkuteksteistä siirrytään esittelemään jaksossa nähtäviä pelaajia, ja jos finaalipöydässä ei nähdä Gus Hansenia tai Phil Ivey'a, niin eihän heitä haluta näyttää välivideossakaan. Mutta ongelma olisi ollut korjattavissa helposti koostamalla peliin omat videonsa. Samalla olisi voinut korjata voittosummat, sillä onhan se hämmentävää, että alkuteksteissä puhutaan kahden ja puolen miljoonan dollarin voittopotista, ja turnauksen voittaja kuitenkin vie mukanaan vain $35.000.
Kommentaattoreita vaivaa sama ongelma kuin useissa muissakin halvan budjetin urheilupeleissä: fraaseja on kourallinen ja ne alkavat nopeasti toistaa itseään. Lisäksi välillä hehkutus tuntuu surkuhupaisalta. Kun voittaa kahdensadan dollarin potin kurkoparilla vastustajan seiskaparia vastaan, ei "fantastic poker" -huutelu varsinaisesti hivele sielua.
Halutaan ostaa: turnauskestävyyttä
Pelimuotoja WPT:ssa on kahta lajia: pikapeli ja kausi. Ennen kuin kumpaakaan pääsee pelaamaan, pelaaja luo oman hahmonsa, jolla aletaan sitten valloittaa paikkaa pokeritaivaan tähtien joukossa. Pikapeleissä saa valita pottinsa koon, ja tämä tietysti vaikuttaa palkintojen suuruuteen. Kautta pelaamaan lähdettäessä taas voi valita, haluaako osallistua satelliitti-, supersatelliitti- vai pääturnaukseen.
Satelliittiturnauksiin osallistuminen on halpaa, osallistuminen maksaa pari kymppiä, ja voittaja pääsee ilmaiseksi supersatelliittiin. Muuten superiin osallistuminen maksaakin jo parisataa, osallistujia on satakunta, ja parhaat kymmenen prosenttia voittavat ilmaisen osallistumisen pääturnaukseen.
Pääturnaukseenkin voi ostaa paikan, mutta alkupääomaksi annettu tuhat dollaria ei tähän riitä. Siksi vaihtoehtoina on joko kerätä rahaa pikapeleistä tai voittaa paikka supersatelliitista. Osallistuminen on kuitenkin välttämätön tavoite, sillä isot rahat liikkuvat juuri näissä pääturnauksissa. Kaksikymmentä parasta voittavat rahaa, kolme parasta suorastaan paljon rahaa.
Kauden aikana on kymmenen pääturnausta, jotka ovat täsmälleen samat kuin oikealla WPT-kiertueellakin. Pelissä kuljetaan turnauksesta toiseen, eikä sijoitus niissä vaikuta etenemiseen. Ainoa merkitys on kerätyllä rahalla, sillä kauden aikana kertyneen tilipussin perusteella pelaajat pistetään järjestykseen ja kauden päätteeksi kuusi parasta pääsevät pelaamaan kuuden pelaajan mestaruuspöydässä. Tämän finaalin voittaminen on edellytyksenä kohoamiselle amatööristatuksesta ensin ammattilaiseksi ja lopulta huippuammattilaiseksi.
Pelaako se pokeria?
Pikapeleissä valittavana on viitisentoista eri pokerityyppiä, enimmäkseen erilaisia avopokerin variaatioita, vaikka perinteinen viisi-korttia-kädessä-ja-yksi-vaihto-muotokin löytyy. Kauden aikana lajina on kuitenkin sama peli kuin WPT-kiertueella elävässä elämässäkin: No Limit Texas Hold'em!
Texas Hold'emissa jokaiselle pelaajalle jaetaan kaksi omaa ja pöytään lyödään viisi yhteistä korttia. Näistä seitsemästä kortista koostetaan paras mahdollinen viiden kortin käsi. Parhaan käden saanut pelaaja voittaa.
Näin siis teoriassa. Kun kuvioihin lisätään raha, onkin peli yhtäkkiä muutamaa kertaluokkaa monimutkaisempi. Koska pelin nimestä löytyvät sanat "no limit", muuttuu peli puhtaasta korttien jaosta kärsivällisyyttä koettelevaksi hermopeliksi. Syy tähän löytyy siitä järjestyksestä, jossa jokainen jako pelataan.
Ensimmäiseksi pelaajat saavat omat korttinsa. Nyt jakovuorossa olleen pelaajan oikealla puolella olevat kaksi pelaajaa maksavat pakotetut panokset, niin kutsutut sokeat, muut joutuvat maksamaan vähintään ison sokean verran pysyäkseen pelissä. Kuka tahansa voi vuorollaan tehdä korotuksen, ja jälleen ne maksavat, jotka eivät halua luovuttaa. Hyvin suurella todennäköisyydellä kuudesta pelaajasta neljä luovuttaa jo tässä vaiheessa - yli kolme pelaajaa ei jatka seuraavaan vaiheeseen juuri koskaan.
Kun kaikkien yhä mukana olevien pelaajien rahat ovat pöydässä, jaetaan seuraavat kolme korttia, flop, sitten yksi kortti, turn, ja viimeisenä vielä river. Koska jokaisen kortinjaon jälkeen voivat pelaajat heittää lisää rahaa peliin ja muiden pitää joko vastata näihin panoksiin tai luovuttaa, täytyy pelaajien jatkuvasti arvioida lukuisia eri muuttujia: paljonko minulla on rahaa, paljonko kilpakumppaneillani on rahaa, minkälaiset kortit itselläni on, minkälainen käsi muilla pelaajilla voi olla, miten seuraavaksi jaettavat kortit voivat muuttaa omaa ja muiden kättä, miten muut ovat pelanneet aikaisemmilla kierroksilla, mitä he ovat oppineet minun pelityylistäni...
Helppoa peliä hakevien onneksi WPT:n tekoäly ei osaa ajatella ihan näin monimutkaisesti. Konepelaajat näkevät jokaisella kierroksella vain oman kätensä ja ne toimivat suurimman osan aikaa jokseenkin ennalta-arvattavasti. Bluffaamista tapahtuu harvoin, ja sen pystyy paljastamaan helposti korottamalla itse lisää. Aggressiivisuus panosten kasvattamisessa tarkoittaa lähes aina hyvää kättä, jolloin kannattaa luopua leikistä.
Puutteellista on myös koneälyjen kyky ottaa kokonaistilanne huomioon. Konepelaajat eivät osaa hyödyntää esimerkiksi sitä etulyöntiasemaa, joka massiivisesta rahallisesta ylivoimasta seuraa. Kun pelimerkkejä on kymmenkertaisesti vastustajaan nähden, kannattaa joskus katsoa toisen all-in, vaikka ensimmäisessä jaossa käteen ei ässäparia olisi sattunutkaan.
Moni kakku päältä karmea
Lisenssipeliksi WPT on järkyttävän löysä esitys. Kommentaattorit ja muutamat videonäytteet on kyllä otettu mukaan, mutta oikeista tähtipelaajista vastaan asettuvat vain Antonio Esfandiari, Phil Laak, Evelyn Ng ja jokunen muu. Missä ovat Daniel Negreanu, Gus Hansen, Hoyt Corkins ja vastaavat tv:stä tutut? Edes mukaan päässeitä ei tunnista esikuvikseen kuin mielikuvitusta rajusti venyttämällä. Keksityt vastustajat ovat vielä rumempia, onneksi sentään nimiin on yritetty saada jotain persoonallisuutta tekemällä niistä humoristisia. Miltä tuntuu, kun vastaan asettuvat The Princess, Stu Pendousdork, Tim Buck II, Lauren Order ja Ken U. Digget?
Jos on grafiikka hirveätä, niin ns. ääninäyttely on suorastaan öklöttävää. Nämä konepelaajat ovat ilmeisen hermostuneita, sillä puheensa perusteella he ovat doupanneet itseään rauhoittavilla. Ilmeisesti yksi mies ja yksi nainen ovat äänittäneet tarpeelliset lausahdukset kerran, minkä jälkeen nauhoitteet on äänieditorilla käsitelty kuulostamaan vähän erilaisilta. Lopputulosta vakavalla naamalla kehuva voisi harkita pokeriammattilaisen uraa.
Pelissä on mahdollista käyttää myös erilaisia ilmeitä, kuten hymyillä leveästi, irvistellä tuskaisesti ja virnuilla voitonriemuisena. Ilmeiden toteutus on kuitenkin - yllätys, yllätys - käsittämättömän kehnoa, sillä lähes jokaisen ilmeen voisi luulla tarkoittavan "onpas kamala ummetus". Myöskään itselleni ei ainakaan selvinnyt, mitä vaikutusta ilmeiden käytöllä on mihinkään.
Jos grafiikasta ja äänistä ei välitä, on pelin esitys hyvin tarkoitustaan palveleva. Epäselväksi ei jää, kuka on maksanut sokeat panokset ja kuka teki sen jälkeen mitäkin. Vastustajien toimintaa ei voi millään hoputtaa, mikä toisaalta ärsyttää, toisaalta pakottaa kiinnittämään huomiota muiden toimintaan. Kun tähän pakotettuun verkkaisuuteen tottuu, sen hyödyllisyyden ymmärtää. Muutenkin selkeys on ensiluokkaista. Omien toimintavaihtoehtojen vaikutukset jäljellä oleviin rahavaroihin ovat jatkuvasti nähtävissä, ja etenkin turnauspelien aikana on todella yksinkertaista saada näkyviin turnauksen yleistilanne.
Jokerina pohjalla
Ylimääräistä pelimotivaatiota WPT yrittää luoda tarjoamalla mahdollisuuden muokata omaa hahmoa jonkin verran. Säätövaraa löytyy ruumiinrakenteen ja kasvojenpiirteiden lisäksi myös vaatteiden ja asusteiden puolelta, mutta lippalakkia ja likaista t-paitaa tyylikkäämpien vermeiden hankkimiseksi täytyy nähdä vähän vaivaa. Koska rahan kerääminen on pelissä jo muutenkin tavoitteena, on pelaajalle asetettu tukku erilaisia haasteita, kuten kuningasparin päihittäminen, värin kerääminen, bluffaaminen, voittokortin saaminen riverillä ja muita vastaavia. Riippuen vaikeustasosta palkinnoksi annetaan erilaisia arvopelimerkkejä pronssisesta aina timanttiseen.
Näillä pelimerkeillä voi sitten ostaa erilaisia varusteita, kuten suoria housuja, irtotakkeja, hattuja ja aurinkolaseja. Mitä tyylikkäämpää garderobin täytettä on keräämässä, sitä arvokkaampia pelimerkkejä täytyy olla valmis pulittamaan. Onneksi merkit eivät ole kertakäyttöisiä, joten täyskädellä ansaitun lantin saa haltuunsa keräämällä uuden täyskäden joskus myöhemmin. Kutakin lanttia voi hallussa olla vain yksi kappale kerrallaan.
WPT:iin on jätetty myös mahdollisuus helppoon huijaukseen. Koska pelin voi tallentaa missä vaiheessa tahansa, jopa kesken kierroksen, voi ennen koko aarrevarastonsa peliinheittämistä tehdä tallennuksen, ja jos vastustajalla olikin parempi käsi, palata takaisin tallennusta edeltäneeseen tilanteeseen. Toisaalta mitään automaattitallennuksia ei ole edes turnausten välillä, joten epähuomiossa liiallisella kiireellä konsolinsa äärestä irtautuva sankari saattaa menettää työllä ja vaivalla kerätyn omaisuuden huolimattomuutensa seurauksena.
WPT ei siis ole läheskään täydellinen pokeripeli, mutta onneksi sen suurimmat puutteet eivät ole siinä tärkeimmässä, eli pokerissa. Kun tyydyttävän tekoälyn lisäksi tarjotaan mahdollisuus myös koetella pelaajantaitojaan ihmisvastustajia vastaan verkossa, voi World Poker Touria pitää ihan kelvollisena vaihtoehtona mieluummin kotona kuin kasinolla aikaansa viettäville. Ehkä grafiikkapäivitykset ovat jo Coresoftilla työn alla.
Siispä seuraavaan kertaan asti: olkoot kaikki korttinne voittoisia ja potit valtavia!
