Tarjous josta et voi kieltäytyä
Kummisetä-trilogian ensimmäinen osa on monien mielestä yksi kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista. Marlon Brandon, Al Pacinon, James Caanin ja Robert Duvallin tähdittämä kokopitkä ilmestyi jo vuonna 1972, mutta mafiapätkä on edelleen ajankohtainen kiitos muutama vuosi sitten ilmestyneen dvd-julkaisun. Videopeliä on saatu odottaa muutama vuosikymmen ja pelaajayhteisö joutui pienoisen epäluulon valtaan, kun Electronic Arts ilmoitti hankkineensa lisenssin itselleen. Näin rakastetun ja hyvin tiedossa olevan tarinan siirtäminen videopelimuotoon kun ei ole mikään maailman kiitollisin tehtävä. Onneksi tekijät onnistuivat kuitenkin tavalla, joka saattaa useimmat lisenssipelit häpeään.
The Godfather -pelissä ohjataan alussa luotavaa tuntematonta hahmoa. Juoni sivuaa elokuvaa ja pelihahmo toimii ikään kuin taustatarkkailijana leffan tärkeimmissä kohdissa. Ura alkaa juoksupoikana pohjalta, mutta pitkän tähtäimen tavoitteena on päästä Corleonen perheen neuvonantajaksi ja korkeammallekin. Peli on koostettu Grand Theft Auton tyyliin, eli pelaajalla on tutkittavanaan laaja kaupunkialue autoineen, rakennuksineen ja ihmisineen. Alussa kiristetään kaupanpitäjiltä suojelurahaa, mutta myöhemmin päästään lahjomaan poliisia ja suorittamaan uhkarohkeita pankkiryöstöjä. Rikos kannattaa ja The Godfatherissa se rehottaa kaikkialla.
Itse kaupunki on tarkka kopio 1940-luvun New Yorkista, mutta harmittavasti se toimii vain kulissina. Vähäiset vierailtavissa olevat sisätilat kun tuntuvat koostuvan lähes identtisissä tekstuureista. Sama pätee hahmo- ja automalleihin. Kadulla kävellessä tuntuukin siltä, että joka toinen vastaantuleva kaara on identtinen ja jokainen naama on tuttu. Muuten peli on yksityiskohtainen ja kohtuullisen näyttävä, mutta se jää väkisinkin kopioimansa Grand Theft Auton varjoon. Peliä vaivaa myös epätasainen ruudunpäivitys, joka vaivasi ainakin testiversiota kaikkein hektisimmissä kohdissa.
I believe in America
GTA-kopiointi johtaa tietenkin väistämättä myös johonkin hyvään. Pelattavuus on kohdallaan ja perusrikokset, kuten autojen varastaminen, yliajot, ryöstöt ja ammuskelut hoituvat käden käänteessä. Konnuuksia tehdessään poliisi alkaa vähitellen kiinnostumaan pelaajasta ja tällöin tiedossa on melkoisia takaa-ajoja. Autot eivät pelin tapahtuma-aikaan olleet mitään hevosvoimahirmuja, joten pakoon pääseminen ei ole mikään yksinkertainen toimenpide. Onneksi kaupunkiin on ripoteltu erityisiä turvataloja, jotka toimivat myös tallennuspaikkoina. Tehtävistä tienaa rahaa, jolla voi ostella uusia gansterivaatteita, asuntoja ja muuta mukavaa. Homma toimii siis aika lailla samalla periaatteella kuin Grand Theft Autossa.
Koska kyseessä on mafiapeli, asearsenaali on luonnollisesti kohdallaan. Vastapuolta voi kurmottaa esimerkiksi legendaarisella tommy gunilla, revolverilla tai katkaistulla haulikolla. Vaihtoehtoaseista löytyy mm. dynamiittipötkylää ja molotovin koktailia. Tähtäyssysteemi mahdollistaa joko lukittautumisen tai vapaan ammunnan. Jos ammukset loppuvat kesken, myös nyrkkitappelu on varteenotettava vaihtoehto. Peli sisältää Chronicles of Riddickistä lainatun tappelusysteemin, jossa toisella tikulla liikutaan ja toisella jaellaan koukkuja. Vihollisilta voi myös katkaista niskat tai kuristaa hengiltä.
Kannessa oleva K18-leima lienee paikallaan, koska peli on väkivaltainen. Verellä ei liiemmin mässäillä, mutta ruumismäärä ylittänee keskiverron toimintaelokuvan vastaavat lukemat. Kielenkäytössäkään ei säästellä tarvittavia kirosanoja, mutta italialaiset ovatkin tunnetusti kuumaveristä porukkaa.
Luca Brasi sleeps with the fishes
Ääninäyttely on mainiota ja kuten on kovasti puhuttukin, peli sisältää Marlon Brandon viimeisen roolisuorituksen ennen hänen kuolemaansa. Al Pacino tosin kieltäytyi yhteistyöstä tekijöiden kanssa ja päätti panostaa kilpailevan yrityksen Scarface-peliin. Näin Pacinon hahmo The Godfatherissa näyttää ja kuulostaa tuntemattomalta. Tämä haittaa tuntuvasti autenttisuutta tavoittelevaa kokonaisuutta, mutta muuten paketti pysyy kasassa. Peli kuulostaa mainiolta ja tunnelmaa lisää elokuvan loistava tunnussävelmä, jota viljellään seikkailun aikana ahkerasti.
Pelattavaa ja kiristettävää riittää useamman kymmenen tunnin ajaksi, joten ainakin tässä suhteessa peli tarjoaa rahoille vastinetta. Kaikenlaista pikkutehtävää riittää tietysti vielä tämän jälkeenkin, mutta uusintapeluuarvoa raiteilla kulkevassa seikkailussa ei ole nimeksikään. Elokuvan ystävät pitävät varmasti alkuperäistä julkaisua sivuavasta juonesta ja käsikirjoitus onkin The Godfather -pelin ehdottomasti parasta antia. Mukana on myös lyhyitä kerättäviä filminpätkiä originaalista mafiailoittelusta, jos sen juoni ei satu olemaan pelaajalle tuttu.
The Godfather -peli on näin jokseenkin positiivinen yllätys. Peliä kehitettiin toki useamman vuoden ajan, mutta ainakin allekirjoittanut on sen verran kyyninen lisenssipelien suhteen, että en odottanut Kummisedältä liikoja. Pelinä The Godfather ei ole mikään erikoinen ja se kopioi surutta Grand Theft Autoa, mutta loistava tunnelma pitää otteessaan. Katsoisin yhä ennemmin loistavan elokuvan, mutta pelikin käy paremman puutteessa. Vivendi saa pistää parastaan Scarface-pelin kanssa, jotta se ylittäisi tämän suorituksen.
