Aika on tullut
Huhujen mukaan PSP:lle julkaistaan loppuvuodesta jopa 7000 ensimmäisen PlayStationin nimikettä. From Software ja K2 taisivat ottaa asiassa varaslähdön uudella Tenchullaan, joka on teknisesti ilmeisen suora PS1-käännös, sillä ei näin huonoa jälkeä voi oikein muuten selittää. Kyseessä on sentään pitkäaikainen - jo vuonna 1998 Stealth Assassinsilla alkanut - hiippailupelisarja, joka tuodaan nyt myös Sonyn kannettavalle konsolille. Tenchut ovat aina kärsineet omista puutteistaan, kuten varsin rujosta ulkoasusta ja laiskasta kamerasta, mutta sekä haasteellisuus että ninjatoiminta kiinnostanevat tarpeeksi kuluttajia. Ainakin sarjalla on intohimoisia faneja, joita moiset pikkuseikat eivät tunnu vaivaavan vieläkään. PSP-osa Time of the Assassins siis tavallaan jatkaa perinnettä jättämällä korjaamatta ikivanhat ongelmat, eikä siten jo 2000-luvun pelinä tunnu tekevän oikeutta edes alkuperäiselle Tenchulle.
PSP-Tenchun ongelmalista lienee sarjaa pelanneille tuttu tai vähintään arvattavissa, sillä arvosanaa verottavat yhä niin puolisokeain piirtoetäisyys kuin karut hahmomallit ja efektit, etenkin PSP:lle liian synkät kentät sekä simppelit tekstuurit näin grafiikkapuolelta. Muutoin pelaajaa ruoskitaan kammottavalla kameralla, aika ajoin hidastelevalla ruudunpäivityksellä ja jäykillä kontrolleilla. Perin sekava kerrontakaan ei ylistystä ansaitse. Minkään puolen ei siis voi sanoa olevan huipullaan. Ensikokeilulla peli tuntuukin mitä karmeimmalta, mutta anteeksiantavalle ja sopeutuvalle pelaajalle Tenchusta jää käteen enemmän.
Aika näyttää
Time of the Assassinsissa on heti alussa pelattavana neljä ninjaa, joilla kullakin tulee selvittää omat juonikuvionsa ja kenttänsä. Gohda-vallalle uskollinen päähahmo Rikimaru tutkii mystisiä ihmiskaappauksia ja taistelee ulkopuolista salamurhaajakerhoa vastaan, kun taas söötti tappajatyttö Ayame ravaa huolestuneena ensin mainitun sankarin perässä kaikki kahdeksan kenttäänsä. Toinen teinineito Rin puolestaan lähtee kostamaan siviilien lahtaamiseen syyllistyneitä. Puukko suussa nyrkkejään heristelevällä munkki-Tesshulla pelataan pelin parhaat tehtävät, mutta hänen tarinaansa keskittyminen herpaantuu jo alkumetreillä, eivätkä lopun ratkaisut anna vastauksia juuri mihinkään. Kaiken takana on joka tapauksessa aina paha ninja Onikage, jonka saa myös avattua pelattavaksi hahmoksi. PSP-Tenchun tapahtumat tuntuvat muutenkin kovin laiskasti kirjoitetuilta, ja muka yllättävät käänteet jatkavat tragikoomista linjaa. Esimerkiksi pomotaistelussa vastaan saattaa asettua oikean iskukohteen salattu kaksoisveli tai jotain yhtä odottamatonta, kuten että vastustaja on naamioitunut Rikimaruksi.
Tehtävät kestävät taskukonsolille sopivasti muutamasta reiluun kymmeneen minuuttiin, ja yhden hahmon seikkailun läpäisee illassa. Lähes jokaisen kentän voi periaatteessa juosta läpi, mutta tuttuun tapaan huolimattomuudesta rankaistaan pistemenetyksillä, jotka puolestaan ratkaisevat arvosanan. Grand Master -tason saavuttamiseen vaaditaankin täydellistä suoritusta, joka on joskus pelin teknisten puutteiden vuoksi työn ja tuskan takana. Tenchut ovat tunnettuja haasteellisuudestaan, mutta välillä meno ylittää kipurajan, kun kaksintaisteluissa jopa perusvastustajat voivat tehdä yhdestä osumasta tappavia iskuja. Vaikeustason laskeminen onneksi auttaa melkoisesti, kun helpoimmalla kuoleman jälkeen on mahdollista herätä kuolleista suoraan taistoa jatkamaan.
Levyltä löytyy lisäksi ad-hoc -moninpeli, jossa pääsee vääntämään yhden kaverin kanssa niin vastakkain kuin yhteistyönä. Peli ylläpitää tarinaosuuksien suoritusten ohella näistäkin tuloksista listaa. Myös tehtäväeditori tekee paluun. Skenaarionsa pääsee rakentamaan kaiken kaikkiaan 256 eri osasesta, ja kentistä saa melkoisen monipuolisia tasoeroineen sekä sala-ansoine kaikkineen. Editorin käyttökään ei vaadi juuri muuta kuin kärsivällisyyttä ja suunnittelusilmää.
Aikoihin eletty
Kerrottakoon graafisista piirteistä tarkemmin. Piirtoetäisyys näyttää tai siis jättää näyttämättä huomattavan paljon ympäristöistä. Muuten fyysisesti niin ylivertaiset ninjat antavat vastustajilleen näkökyvyn verran tasoitusta, sillä he näkevät itse vain nelisen metriä joka suuntaan. Kaikkea muuta ruudulla peittääkin synkän musta usva. Toki tehtävät tapahtuvat yöaikaan, mutta rajansa kaikella. PSP on käsikonsoli, jonka pelit vaativat tietyn valomäärän, eikä Tenchun tapauksessa tämä ehto täyty alkuunsakaan.
Synkkyys ja piirtoetäisyys eivät kovasta yrityksestä huolimatta onnistu peittämään pelin rumuutta. Tyyli on tenchua ja tutut urhot vielä tunnistaa, mutta muutoin meno on karuakin karumpaa. Hahmomalleja ei ole liioilla yksityiskohdilla koristeltu, vaikka PSP-tasolla tulos lienee keskinkertainen. Ympäristöt jatkavat samaa pelkistettyä linjaa, kun tekstuureja ei voi tarkoiksi haukkua, eikä niiden satunnaisesta katoamisesta lisäpisteitä heru. Efektit taas ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan jopa ihastuttavia: jokaisen tapon - suoritettiin se sitten nyrkein tai kuristamalla - kruunaava vatsasta purkautuva verisuihku on nähtävä omin silmin. Pommien räjähdykset tyydyttävät, kuten myös edellisosasta siirtyneet röntgenanimaatiot tietyistä kuoloniskuista.
PSP:llä on laitteena omat puutteensa, kun kameran manuaaliseen ohjaamiseen ei toista tattia löydy. Silti alustalla on pelejä, joilla ei merkittäviä ongelmia tämän kanssa ole. Tenchu on toista maata. Tenchun kamera on yksinkertaisesti ala-arvoinen. Sitä ei pysty hallitsemaan muuta kuin sekunnin kohdistuksella, jonka jälkeen näkymä palaa tutulle paikalleen näyttämään hahmon selän ja metrin verran edessä olevaa maisemaa. Ymmärrettävästi tämä hankaloittaa hiiviskelyhommia lähes yhtä paljon kuin sokeus autolla ajoa. Vaikka viholliset eivät juoksuäänistä juuri välitä, tulevat ninjamme huomatuiksi yllättävistä kulmista, joita ei kameran laiskuuden takia ehdi tarkistaa. Ympäristön tutkailua ja tarkempaa tähtäilyä varten annetaan ensimmäisen persoonan kuvakulma, jonka käyttöä taas tärvelee pakotettu invert-ohjaus. Tässä FPS-näkymässä voi onneksi zoomata ”ninjakatseella” vähän sumunkin läpi.
Kuultuna Tenchu menettelee - ainakin silloin, kun laite ääniä päästelee. Melko yksipuolinen äänimaailma tarjoaa miltei pelkästään perinteikkäitä japanilaisia luritteluveisuja ja hahmon hiippailusuhinaa. Usein tietysti miekka sivaltaa ja (muidenkin kuin pelaajan) itku parahtaa, mutta esimerkiksi ääninäyttely on jätetty yllättävän vähälle. Puhetta kuulee vain CGI-videopätkissä, joita taas ei nähdä kuin kaksi hahmoa kohden. Muutoin runsas keskustelumäärä korvataan musiikin säestämillä vanhan koulukunnan puhekuplaruuduilla, mikä lähentelee ratkaisuna tylsyyden huipentumaa. Näyttelyä kun ei ole, hahmojen ilmeet ja tekstin tyyli kuvastavat kanssakäymistä - nykymittapuulla sangen surkuhupaisalla tuloksella.
Aika meni jo
Tenchu: Time of the Assassins sisältää lukuisia turhauttavia ongelmia ja virheitä, joiden takia tuotosta ei oikein kehtaa suositella kuin sarjan ystäville. Kokemuksena se on kuitenkin keskinkertainen, sillä parhaimmillaan ninjatoiminta katoilla hipsien ja salamurhia suorittaen tuo mukavasti PS1-ajat mieleen. Tosin, jos kerran alkuperäisen saa syksyllä pienellä korvauksella, ei uusi käsikonsoliversio haiskahda muulle kuin rahastukselle. Tämä Tenchu sai allekirjoittaneen vain miettimään, milloinkohan Way of the Samurai -sarja tuodaan PSP:lle. Monikaan peli ei sopisi laitteelle yhtä hyvin.
