Yhdysvaltain laivaston SEAL-erikoisjoukot eivät ole turhia tyyppejä. John F. Kennedyn ajoista asti USA:n sotavoimien ykkösnyrkkeihin lukeutuneiden eliittisolttujen työnkuvaan kuuluu niin tiedustelua ja soluttautumista kuin terrorismin vastaista toimintaa ja suoraviivaisia hyökkäysoperaatioita. Tätä ruudinkatkuista arkea ja jokapäiväeloa veitsenterällä kuvaavia SOCOM-pelejä on nähty PS2:lla jo useampia, ja nyt pelisarja on puserrettu käsikokoon. Vaan kysymys kuuluu - kuinka taktista silmää ja herkkää liipasinsormea vaativa peli toimii PSP:n rajoitteiden alla?
Turha se on suitsutusta pantata: SOCOM: US Navy SEALs kiilaa suvereenisti PSP:n toimintapelien kirkkaimpaan kärkeen. Kilpailevia julkaisuja ei kieltämättä juuri ole, mutta valtaistuin se on tyhjäkin valtaistuin. Peli on SOCOM-sarjalle ominaiseen tapaan laatutyötä kautta linjan, ja etenkin suhteellisen monipuolisen pelimekaniikan sovittaminen PSP:n astetta askeettisemmalle ohjausjärjestelmälle on onnistunut esimerkillisesti. Sekä nopeita refleksejä että maltillista etenemistä vaativan rakenteen sisäistäminen on vaivatonta ja kontrollit uppoutuvat selkärankaan alta aikayksikön, kiitos ohjausjärjestelmän, joka on sekä intuitiivinen että riittävän yksinkertainen. Pienen alkutotuttelun jälkeen toista analoginyppyä ei enää edes muista kaipailla.
Fireteam Bravo ei myöskään sorru PSP-pelien helmasyntiin: pelaajien aliarvioimiseen. Tehtäviä ei ole lähdetty survomaan bussimatkan kokoisiksi aihioiksi, vaan sisältöä riittää jokaisessa pelin 14 tehtävässä yltäkylläisesti. Kunnian kentillä riittää hehtaareja ja kilsoja kertyy mittariin reippaasti kohteesta toiseen taivaltaessa. Peli on ulkoasultaan suhteellinen karu, eikä silmäkarkkia juurikaan jaella, mutta puitteet tuntuvat uskottavilta ja grafiikka pyörii vaivattomasti. Siellä olemisen tunteen vahvistamisen ensisijaiset vaikuttimet ovat hieno kenttäsuunnittelu ja hyvin toteutettu äänimaailma.
Reissussa rähjääntyy
Pelisarjaan vihkiytymättömille kerrottakoon, että Fireteam Bravo on tyyliltään ns. kevyt guerrilla-simu, jossa funtsitaan, hipsitään, ammutaan ja toistetaan edellisiä vaihtelevassa järjestyksessä. Tarina on tuttua clancymäistä höpöttiä, jossa Husseinin ja Hitlerin äpärältä näyttävä arkkiperkele terrorisoi itsensä astetta isommalle pallille ja maailmanpoliisin viikset alkavat väpättää siihen malliin, että liikkuvat vedetään taakse.
Hylkeet passitetaan useille eri mantereille suorittamaan monipuolisia tehtäviä, joita tällä kertaa löytyy aina tavanomaisesta hylsylingosta sabotointihommiin, panttivankien pelastustehtäviin sekä esimerkiksi vihollissotilaan varjostamiseen ja tämän toimien valokuvaamiseen. Peli ei ole erityisen vaikea, mutta tehtäväkirjon monipuolisuuden ja taajaan vaihtuvien maisemien myötä into ja jännitys pysyvät huipussaan loppuun saakka. PS2-versioista poiketen pelaajan helmoissa roikkuu vain yksi tiimikaveri, jota voi tilanteesta riippuen komennella yksinkertaisen käskyvalikon avulla. Tekoäly on ookoo-tasoa niin oman hännystelijän kuin vihollisten suhteen, joskin etenkin jälkimmäisten havainnointikyky on paikoin käsittämättömän huono.
Vaikka Fireteam Bravon yksinpeli ei kovin montaa iltaa ehdi pitää hyppysissään ennen kuin ruudussa komeilee the end, on kehittäjillä ollut riittävästi resursseja ympätäkseen mukaan anteliaasti lisäsisältöä. Peli on päittäin yhteensopiva SOCOM 3:n PS2-version kanssa, ja molempien versioiden omistajat pääsevät käsiksi monenlaisiin bonareihin naittamalla pelit yhteen usb-kaapelin avustuksella. Kunhan yksinpeli on tahkottu läpi, voi natsoja lähteä metsästämään poikkeuksellisen kattavan moninpelin myötä. Fireteam Bravo mahdollistaa 16 pelaajan yhteismätöt ja pelimuotoja on reilusti, joten SOCOM-sarjan edustajille tyypillisesti myös Fireteam Bravolle uskaltaa povata pitkää ikää ja kiinteää fanikantaa kattavan nettipelin ansiosta.
Fireteam Bravo on tällä hetkellä PSP:n kiistatta paras toimintapeli, eikä yhdenkään Sonyn kenkälusikan omistajan soisi jättävän sitä kaupan hyllylle. Pelille ei myöskään lie vakavasti otettavia haastajia luvassa ainakaan ennen FB:n kakkososaa. Peli on suunniteltu nimenomaan PSP:n vahvuuksia hyödyntäen eikä heikkouksia peesaten. Sotatoimia ei ole puserrettu pätkäpelaamisen karsinaan, vaan kehittäjät ovat luoneet täysverisen ja viimeistellyn toimintapelin, joka ei jää piiruakaan olohuonekonsoleilla pyörivien isoveljiensä varjoon.
