"So the name's Snake, huh? It's got a nice ring to it."
PlayStation Portablesta on elinkaarensa aikana ehtinyt kehkeytyä Metal Gear -sarjan rajoja rikkova alusta. Kahden Metal Gear Acid -korttipelin ja digitaalisen sarjakuvan jälkeen Konamin väki on päättänyt lopettaa sivuprojekteilla leikkimisen iskemällä kehiin Metal Gear Solid: Portable Opsin, virallisen jatko-osan Metal Gear Solid 3: Snake Eaterin tapahtumille. Vieläpä välivideoilla ja ääninäyttelyllä varustettuna. Joko alkoi fanipoikia kiinnostaa?
Pelaajat kiidätetään jälleen keskelle kylmän sodan valtataisteluja, vuoteen 1970. Toisin sanoen operaatio Snake Eaterin tapahtumista ja Naked Snaken ylennyksestä Big Bossiksi on kulunut kuusi vuotta, mutta FOX-erikoisjoukoista varhaiseläkkeelle siirtyneellä miehellä ei tunnu menevän erityisen hyvin. Kolumbialaiselle niemimaalle piilotetun neuvostotukikohdan vankisellistä heräävä Snake joutuu keskelle terroristeiksi kääntyneiden FOX-joukkojen tekemää vallankaappausta, ja kaiken huipuksi muun maailman silmissä hän on osasyyllinen tapahtumiin.
Asettumalla entisen yksikkönsä uutta komentajaa Geneä vastaan Big Boss saa tilaisuuden puhdistaa nimensä, mutta tällä kertaa urakka on liian suuri jopa hiiviskelytehtävien mestarille. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää värvätä sellitoverinsa Roy Campbellin avustuksella joukko saarella partioivia sotilaita omalle puolelleen. Kyllä vain, Portable Opsin keskeisenä ideana on kasata vihollisista oma pienoisarmeija, joka toimii aiemmista Metal Geareista tuttujen Foxhound-joukkojen perustana.
Päällisin puolin Portable Ops toimii kotikonsoleille julkaistujen edeltäjiensä tavoin. Snake yhä hiiviskelee vihollispartioiden keskellä, kurkkii seinien takaa, turvautuu rakkaaseen pahvilaatikkoonsa sekä yllättää vastustajansa tyttölehtien lisäksi CQC-hyökkäyksillään. PSP:lle siirtymisen seurauksena Metal Gear Solid -kaavaa on pyritty muovaamaan taskukonsolille sopivammaksi, mistä vihollisten raahaaminen Snaken ja Campbellin tukikohtana toimivaan rekkaan on vain alkusoittoa.
"Soldiers like us need nothing to believe in."
Toisin kuin kotikonsoliedeltäjänsä, Portable Ops on jaettu useisiin eri kenttiin. Useimmiten tehtävänä on etsiä karttaan merkitty kohde, joka yleensä joko tuhotaan tai napataan parempaan talteen. Mielenkiintoista kyllä, tehtävät lasketaan onnistuneiksi päätavoitteista suoriuduttua, minkä jälkeen palataan käskynjakovalikkoon pohtimaan seuraavaa siirtoa. Kulmakarvan kohotus on paikallaan, sillä moinen ratkaisu ei erityisemmin kannusta hienovaraisiin hiiviskelymetodeihin. Pelaajahan pääsee kentän päätteeksi pälkähästä vaikka kintereillä olisi koko partioalueen sotilaat. Lisäksi Portable Ops tuntuu yhden suuren seikkailun sijaan joukolta moninpelikarttoja, joihin on vain lisätty vihollispartiot ja maaliviiva – mikä joiltain osin onkin totta. Peliähän kehitettiin alunperin puhtaana online-räiskintänä.
Vaikka rakennemuutos vaikuttaa tarpeettomalta ja kentät irrallisilta, on muistettava kyseessä olevan taskuformaatin peli. Kenttäjako on fiksu ratkaisu ottaen huomioon, että vihollisten käännyttämisen lisäksi Snaken on myös varustettava ja ylläpidettävä joukkojaan. Käskynjakovalikoissa vietetäänkin runsaasti aikaa sijoitellen värvättyjä sotilaita heidän erikoistaitojaan vastaaviin tehtäviin: teknikot ja lääkintämiehet tuottamaan aseita ja huoltotarpeita, sabotöörit ja tiedustelijat vakoiluyksikön matkassa raportoimaan San Hieronymon tapahtumista. Jokainen uusi raportti tarkoittaa uutta tehtävää, vaikkakin usein vapaaehtoista sellaista.
Näkyvimmässä roolissa on Snaken mukana rintamalle raahautuva hiiviskely-yksikkö, jonka joukkueet koostuvat maksimissaan neljästä hengestä. Yhtä hahmoa ohjatessa ryhmän kolme muuta jäsentä kykkii pahvilaatikoissaan vuoroaan odotellen, ja heidän välillään pallottelu tuo tehtäviin mukavasti uusia taktisia piirteitä. Kukin hahmo voi kantaa yhteensä neljää asetta tai tarviketta kerrallaan, mikä saattaa käydä hermoille tiukoissa pomotaisteluissa, mutta pistää huolellisimmat pelaajat pohtimaan etenemistapojaan peruskentissä. Useampi mies rintamalla helpottaa myös sotilaiden värväysprosessia, sillä Snaken ei tarvitse raahata kolkattuja vihollisia kentän toiselta laidalta rekassa odottavan Campbellin luokse. Kunhan uhrin kantaa lähimmän liittolaisen viereen, tämä huolehtii siirrosta ohjauksessa olevan hahmon puolesta.
Hahmojen erot ovat enemmänkin hyödyllisiä kuin hauskoja, sillä osa ei esimerkiksi kykene lähitaisteluotteisiin lainkaan. Sotilaat eivät ole läheskään yhtä kestäviä kuin Snake, mutta heidän etunaan on vihollisten joukkoon sulautuminen. Peite ei tosin ole täysin satavarma, sillä yhdenlainen asustus hämää vain samoin pukeutuneita. Rivisotilaan osuessa upseerin reviirille, tai päinvastoin, ei hälytyksen pärähtäminen ole kaukana. Roolileikkien tuskastuttavimmat piirteet tulevat ilmi ahtaissa ja sokkeloisissa tiloissa, sillä viholliset luokittelevat uhaksi kaikki heidän näköpiirinsä ulkopuolelta kuuluvat äänet, askelia myöten.
"I know their pain, their suffering."
Portable Ops onnistuu siis tuomaan sarjaan oman kädenjälkensä, mutta ei täysin ongelmitta. Huomattavimmat komplikaatiot johtuvat Metal Gear Solid 3: Subsistencessa ensi-esiintymisensä tehneestä 3D-kamerasta, jota voi liikutella vapaasti Snaken ja muiden hahmojen ympärillä. PSP:n toisen analogisauvan puutteen takia kamerakontrollit ovat pelitilanteissa aina sormien ulottumattomissa muutamista asetusvaihtoehdoista huolimatta. Näkyvyys on useimmiten hyvin rajoittunut, eivätkä Portable Opsin ahtaanpuoleiset kentät juuri helpota tilannetta. Vastaavat ongelmat tulivat ilmi jo PlayStation 2:lla, mutta tuolloin Metal Gear Solidien perinteinen yläkuvakulma pelasti tilanteen. Tällä kertaa moinen puuttuu kokonaan, mikä on valitettava virhe kehittäjiltä.
Näkyvyysongelmia on kuitenkin pyritty kompensoimaan muutamin keinoin. Ensimmäinen näistä on ruudun ylälaidassa sijaitseva äänitutka, joka ilmoittaa varsin tarkasti jokaisesta ilmansuunnasta kuuluvat askeleet. Kaukaiset äänet näkyvät tutkassa sinisenä, mutta väri muuttuu punaiseksi kohteen lähestyessä pelaajaa. Tarpeeksi lähellä olevien vihollisen sijainnin voi jopa tarkistaa Start-näppäimen taakse piilotetulla kartalla. Toinen apuväline on vanha tuttu first-person-kuvakulma, tällä kertaa hitaanpuoleisella liikkumismahdollisuudella päivitettynä. Kaikkien keinojen yhdisteleminen on toki aikaa vievää, mutta toimivaa.
Metal Gear Solidien monipuolisten kontrollien sijoittelu on muiltakin osin ollut työlästä, ja parhaisiin ratkaisuihin ei ole aina päädytty. Näppäimiin on ahdettu liian monia toimintoja kerrallaan, esimerkiksi kolmio sisältää hiipimisen, kiipeämisen sekä seiniä vasten nojautumisen. Pelitilanteiden kannalta pahin ylikuormitus on vasemmalla olkanäppäimellä, joka toimii kuvakulmansuoristajana sekä tähtäyksenlukittajana. Ei siis kovinkaan ihanteellinen yhdistelmä peiteroolissa hiiviskelevälle. Koska kuvakulmansuoristaja on jatkuvassa käytössä, epäilyttäviä paukkuraudalla osoitteluja voi onneksi vähentää ottamalla aseen pois käytöstä.
Sarjan pelit ovat aina vaatineet kärsivällisyyttä pelaajiltaan, eikä Portable Ops ole poikkeus. Todelliset fanipojat tietenkin sopeutuvat tilanteeseen vaivattomasti, mutta pieni totuttelu, ongelmatapausten mieleenpainaminen sekä rauhallinen pelityyli ovat fiksuja vetoja muiltakin pelaajilta. Vauhtiin päästessä pelimekaniikan erinomaiset piirteet nostavat päätään ja imaisevat mukaansa. CQC-liikkeet, eli lähitaisteluotteet, toimivat yhtä monipuolisesti kuin Metal Gear Solid 3:ssa, ja tulitaistelut saavat uutta puhtia tähtäyksenlukituksella.
"Let's find out who the true successor is."
Eurooppalaisen Portable Opsin huomattavin bonus Yhdysvalloissa jo viime vuoden joulukuussa julkaistuun versioon nähden on läpipeluun jälkeen avautuva Boss Rush -moodi. Harmi vain, ettei lisäys ole kovinkaan erikoinen, sillä Portable Opsin useimmat pomotaistelut ovat Metal Gear -mittakaavalla melko yksinkertaisia ja itseääntoistavia. Euroversion muihin lisämateriaaleihin lukeutuu muutama uusi online-kartta sekä Euroopan maiden lippuihin sonnustautuneita sotilaita. Luulisi, että lähes puolen vuoden kestäneen käännöstyön aikana olisi ollut aikaa lisätä mukaan tavanomainen European Extreme -vaikeustaso, mutta ei tällä kertaa.
PSP:lle päivitetty versio MGS3: Subsistencesta tutuksi tulleesta Metal Gear Onlinesta on mainio lisäys pakettiin. Yksinpelin tavoin myös verkkopelissä turvaudutaan itse koottuun neljän hengen hiiviskelytiimiin, joten hahmot on syytä varustaa varpaista hampaisiin jo ennen langattoman yhteyden luomista. Perinteiset Deathmatch- ja Capture-pelimuodot ovat tuettuina joko tiimeillä tai ilman, todellisina tai virtuaalisina taisteluina. Siinä missä virtuaaliset kahakat ovat perinteistä nettimättöä, todellisten otteluiden koukkuna on niin sanottu "valkoinen lippu" -järjestelmä. Tällöin nettirintamalle lähetettyjen sotilaiden on tiukoissa tilanteissa antauduttava, tai pelaaja menettää hänet kokonaan kokoonpanostaan.
Omien verkkotuokioiden perusteella enemmistö pelaajista turvautuu harmillisen usein Snaken kaltaisiin päähahmoihin, jotka menevät energiamittarin tyhjennyttyä vain erätauolle. Toisaalta päähahmot sopivat mainiosti päättömän räiskeen keskelle, joissa heikommat hahmot ovat kuolleita sekunneissa. Sen sijaan hiiviskelystä ja taktikoinnista kiinnostuneessa joukkiossa suuret energiamäärät vähentävät otteluiden jännittävyyttä, mutta tämänkaltaisista otteluista kiinnostuneet tuntuvat kuuluvan vähemmistöön. Kyseessä ei tietenkään ole pelin vaan itse pelaajien ongelma. Kokonaisuutena nettipuoli toimii mainiosti ajoittain havaittavasta verkkoviiveestä huolimatta.
"This is our calling."
Portable Ops pohjautuu PS2:lta PSP:lle muokattuun Metal Gear Solid 3: Subsistence -moottoriin, mikä näkyy selkeästi pelin graafisessa ilmeessä. Ympäristöjen yksityiskohtaisuutta on luonnollisesti vähennetty, mutta pelin ei todellakaan tarvitse hävetä muiden sarjan pelien rinnalla. Päinvastoin, sillä kyseessä on taskukonsolin yksi näyttävimpiä pelejä. Etenkin hahmot näyttävät pikkuruudulla erityisen hyvältä ja heidän liikkeensä sulavilta. Ainoa moittimisen aihe on hidasteleva ruudunpäivitys hälytystilanteissa ja pomotaisteluissa.
Sarjan yhdeksi tavaramerkiksi kehkeytyneissä juoniosuuksissa turvaudutaan Metal Gear Solidin sarjakuvaversioista tutun taiteilija Ashley Woodin piirroksiin, joihin on puhallettu eloa PSP:llä nähdyn Metal Gear Solid: Digital Graphic Novelin tavoin. Mielipiteitä jakavasta piirrostyylistä huolimatta idea on upeasti toteutettu ja antaa pelille täysin ainutlaatuisen tunnelman. Konsolin UMD-formaatin tilarajoitusten takia Codec-keskustelut ja tehtäväkatsaukset ovat valitettavasti täysin tekstipohjaisia, mutta herra Woodin animaatioden aikana kuullaan monia ensiluokkaisia ääninäyttelysuorituksia.
Äijämäinen David Hayter on Portable Opsin yksi harvoja äänessä olevia sarjan konkareita, sillä Para-Medicin ja Mr. Sigintin kaltaiset vanhat tuttavuudet ovat jälleen vain Codec-puolen persoonia. Hayter hoitaa roolinsa Snakena rutiinilla, eivätkä uudetkaan hahmot ääninäyttelijöineen ole hullumpia ilmestyksiä. Juoniosuuksien määrän ollessa keskivertoa Metal Gear Solid -peliä astetta vaatimattomampi, roolit jäävät vain turhan pieniksi. Vaikka pelin tarina tuntuu kevyeltä välipalalta PlayStation 3:n mammuttimaista Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriotsia odotellessa, se silti onnistuu herättämään muutamia varsin mielenkiintoisia kysymyksiä entisten rinnalle.
Metal Gear Solid: Portable Ops on vikoineenkin PSP:n yksi parhaimmista peleistä, mutta Metal Gear Solidina se ei yllä sarjan tavanomaiselle tasolle. Peli pyrkii tuomaan liikaa kolmannen osan Subsistence-versiosta tuttuja piirteitä konsolille, jonka rajoitukset huomioon ottaen olisi pitänyt tähdätä kahden ensimmäisen osan suuntaan. Portable Opsin vahvuutena on sen joukkuepohjainen pelimekaniikka, josta irtoaa hupia useampien pelikertojen ajan. Kun kuvioihin isketään lukuisia sivutehtäviä ja vauhdikas verkkopeli, käsiin jää erinomainen peli, jonka todennäköinen jatko-osa on toivottavasti jo ensiluokkainen. Fanipojat, kauppaan mars!
