Animemättöä
Kaikkihan tietävät, että Justice, voimakkain Gear mitä koskaan oli luotu, kuoli kansainvälisissä taisteluturnajaisissa vuonna 2180. Ja kaikki epäilemättä tietävät myös sen seikan, että Gearit ovat keinotekoisia ihmisiä, jotka omaavat maailmoja ravisuttavat taikavoimat ja uskomattomat taistelutaidot, ja että koska heidät luotiin ihmisten orjiksi, heillä ei ole omaa tahtoa lainkaan. Edellä mainittu Justice oli viimeinen omalla tahdolla varustettu Gear ja hänen kuoltuaan ihmiskunnan horjuttamaton asema universumin valtiaina sai taas rauhan. Mutta jatko-osien kirjoittamaton laki määrää, että rauha ei koskaan kestä ikuisesti, ainakaan niin kauan kuin pelisarja myy.
Guilty Gear X on jo toinen hiljattain PS2:lle julkaistu laadukas 2d-mätkintäpeli, joten en voi olla vertaamatta sitä Capcom vs. SNK 2:een. Molemmat tekeleet ovat addiktoivia ja hauskoja pelejä. Lyhyesti sanottuna Guilty Gearissä on vähemmän hahmoja, mutta mielestäni enemmän asennetta kuin Capcomissa, ja molemmat pelit lienevät pakkohankintoja kaksiulotteisen mätkinnän ystäville. Jos ei muuten, niin edes sen takia että kyseisen genren edustajat ovat tänä päivänä tuskallisen harvassa.
Vaikka GGX jää jälkeen hahmojen määrässä, sen tarjoamalta taistelijapoppoolta löytyy sitäkin enemmän persoonallisuutta. Toki Capcomissa esiintyneet Street Fighter -urhot ovat vuosien aikana kasvaneet aivan omiksi persoonikseen pelisarjan ystävien mielissä, mutta Guilty Gearin hahmovalikoima on niin outo ja monipuolinen, että se pistää paremmaksi jopa nostalgian voimalla eloon heränneistä Kenistä, Ryusta, Bisonista ja muista vanhoista tutuista katutaistelijoista, jotka tekivät 2d-mätkinnästä sitä mitä se tänä päivänä on. Pelistä löytyy jos jonkinlaista samuraita, ninjaa ja taikuria, joista suurin osa on varustettu hulmuavilla viitoilla ja viileällä asenteella. Pelin hennot naishahmot liikkuvat salamannopeasti ja iskevät tappavasti, ja räpyttelevät silmiään viattomasti taistelun jälkeen. Coolit miestaistelijat syöksähtelevät ilman halki kuin supersankarit, vain viipaloidakseen vihollisensa armottomalla sarjalla miekaniskuja. Puolitoistametriset katanat, sähköä tirisevät miekat, ankkurit, hiukset ja sateenvarjot kuuluvat sankareiden vakioaseistukseen, ja saavatkin aikaan sopivan yliampuvia veriroiskeita. Kaiken kaikkiaan peli tarjoaa juuri niin oudon hahmovalikoiman kuin animehörhöilypeliltä voi suinkin odottaa. Koska olen Rurouni Kenshin -animesarjan suuri ystävä, minulla oli ilo huomata, että kyseisestä animesta on saatu tähän peliin enemmän kuin vähän vaikutteita.
"Hei, älä potki niin korkealle tuon minihameen kanssa!"
Aluksi minun on mainittava, että pelin tempo on todella nopea ja ensi alkuun taistelut vaikuttavat niin kaoottisilta ja sekavilta, ettei pelaaja pysy kunnolla mukana ruudun tapahtumissa. Sekavuutta lisää vielä se seikka, että hahmojen aseet ovat paitsi nopeita, myös niiden kantomatka on paikoitellen aivan mielettömän pitkä. Ruudun toisella laidalla oleva vihollinen saattaa heittää kehiin tehokkaita iskuja, jotka ovat niin nopeita, että aloittelevalla pelaajalla ei ole mitään mahdollisuutta nähdä edes miltä suunnalta iskut ovat tulossa, saati sitten torjua niitä. Kaoottisen sekava ja vauhdikas tempo paljastui kuitenkin yhdeksi pelin viehättävimmistä piirteistä, kunhan siihen ensiksi tottui. Kukaan ei ainakaan voi sanoa, että taistelut olisivat tylsiä.
Pelimekaniikaltaan Guilty Gear X on hyvin perinteistä 2d-mätkintää, mutta vanhat, tuhat kertaa nähdyt temput on tässä pelissä otettu käyttöön onnistuneella ja vauhdikkaalla tavalla. Neljällä iskunapilla voi saada aikaan yllättävän suuren määrän eri liikkeitä, minkä lisäksi pelissä ovat mukana pakolliset erikoisiskut, jotka animetyylin mukaisesti ampuvat kovasti yli. Taistelijat ovat todellisia supersankareita myös liikkuvuutensa suhteen. Pelaaja voi loikata kymmenien metrien korkeuteen mukavien suihkukonemaisten ääniefektien saattelemana ja halutessaan jatkaa ilmalentoaan vaikka vihollisen selän taakse. Kavereita voi läksyttää perinteisillä pitkän kantomatkan omaavilla tulipalloilla tai hahmokohtaisesti vähemmän perinteisillä laskuvarjon varassa leijuvilla pommeilla, tai vaikkapa delfiineillä. Iskuja voi torjua ilmassa ja tietyt liikkeet voi peruuttaa kesken kaiken, jos vaikka tahtoo kehitellä pidempiä iskukomboja.
Pitkän kantomatkan hyökkäykset, ilmatorjunnat ja kombot ovat toki perinteistä herkkua tämän genren peleissä, mutta ennen tätä päivää en muista törmänneeni juggle-systeemiin yhdessäkään aiemmassa 2d-mätkinnässä. Alaan perehtymättömille kerrottakoon, että Juggle-systeemi tarkoittaa mahdollisuutta pompotella ilmassa avuttomana lentävää vihollista ylimääräisillä hyökkäyksillä, jolloin sankariparan laskeutuminen viivästyy ja tälle voi jakaa ylimääräistä tuskaa niin kauan kuin onnistuu pitämään tätä ilmassa. Guilty Gear X:ssä juggleista voi tosin paeta oikeilla näppäinyhdistelmillä, mikäli vain omaa tarpeeksi nopeat refleksit. Jokaisella hahmolla on myös yksi erikoisisku, jolla voi laukaista oikean superjugglen. Tällöin vihollinen lentää äärettömän korkealle ilmaan, ja mikäli pelaaja ehtii loikata perään kyllin nopeasti, ruudun tausta täyttyy värikkäillä räiske-efekteillä ja vihollista voi rankaista ilmalennon aikana todella pitkillä iskusarjoilla. Kokenut pelaaja osaa helposti välttää joutumasta superjugglen uhriksi, mutta aloittelijoita on mukava kiusata tällä näyttävällä kikalla.
Ruudun alalaidassa komeilee monista muistakin 2d-mätkinnöistä tuttu jännitemittari, joka kasvaa aina kun pelaaja saa vahingoitettua vihollistaan. Kun mittari on kasvanut tarpeeksi, on mahdollista suorittaa erittäin tehokkaita ja erittäin näyttäviä erikoisliikkeitä, jotka poikkeuksetta täyttävät ruudun yliampuvalla väriloistolla ja räiskeellä. Näihin erikoisliikkeisiin kuuluvat muun muassa torjumattomat iskukombot, jotka muistuttavat lähinnä Final Fantasy 7 -pelissä nähtyä Omnislash-iskusarjaa. Muita superliikkeitä ovat esimerkiksi puolikkaan ruudun kokoiset tulipallot ja yksi hahmoista voi mätkäistä vihollisen niskaan vaikkapa ryhävalaan, jos siltä tuntuu.
Vaikka superliikkeet ovat vielä kohtalaisen reiluja, asia erikseen ovat niin sanotut Instant Kill -iskut, jotka nimensä mukaisesti tappavat vastustajan välittömästi. Näiden liikkeiden epäreiluutta lisää vielä se, ettei niitä ole edes kovin helppo torjua. Kaksinpelissä kannattaakin käyttäytyä kuin herrasmies ja sopia vastapuolen kanssa etukäteen, saako Instant Kill -liikkeitä käyttää matsin aikana.
Addiktoivaa hörhöilyä
Kaksiulotteisten sprite-hahmojen taistelu on sangen kaunista katseltavaa. Taistelijat ovat isoja, yksityiskohtaisia ja kaiken lisäksi ihan sulavasti animoituja, ainakin jos verrataan Capcom vs. SNK 2:n pienehköihin sahalaitasankareihin. Osa animaatiosta on kylläkin niin nopeaa, että on todella vaikea nähdä, mitä hahmot milloinkin tekevät. Ruudulla vilisee jatkuvasti suuria ja nopeita räiske-efektejä, jotka ovat niin yliampuvia kuin mahdollista. Esimerkiksi jokainen hyppy loihtii esille parin metrin korkuinen pölypilven. Jopa kaikkein pienimpiä iskuja korostetaan räjähdyksillä ja veriroiskeella, puhumattakaan erikoisliikkeistä, jotka näyttävät parhaimmillaan todella vaikuttavilta.
Hahmojen japaninkielinen puhe, mehukkaat sivallus-, räjähdys- ja iskuäänet sekä taustalla äänekkäänä raikuva sähkökitaravinguttelu sopivat pelin yleisilmeeseen paremmin kuin hyvin. Yleisilmettä korostavat myös räikeät valikot ja juontajan pelottavat kuiskailut joka taistelun alussa. Taisteluiden välissä saa odotella harmillisen kauan, sillä joka kerta ennen uutta matsia peli lataa dramaattiset esittelykuvat molemmista kilpailijoista sekä näyttää voitettujen vihollisten määrän. Nämä väliherkut saa onneksi käännettyä pois päältä, mikäli nopea tempo kiinnostaa enemmän kuin turhat hengähdystauot otteluiden välissä.
Pelimoodeista löytyvät perinteiset Arcade, Survival sekä kaksinpeli, minkä lisäksi otteluita voi tallettaa nauhalle ja katsella niitä myöhemmin uudelleen. Vaikka Guilty Gear onkin parhaimmillaan kahdestaan pelatessa, myös yksinpelissä on riittävästi haastetta. Vihollisten nopeus, tarkkuus ja tekoäly on säädetty poikkeuksellisen korkealle jopa Normal-vaikeustasolla. Erityisen paljon vaikeuksia ensimmäisillä kerroilla tuottanut viimeinen vastustaja, joka on puoliksi demoni ja puoliksi enkeli, tiristi minulta esiin suuren määrän tuskankyyneliä, mutta tarjosi myös vastaavasti suurta voitonriemua taistelun ollessa lopulta ohi.
Guilty Gear on kaikessa hauskuudessaan, vauhdikkuudessaan ja outoudessaan todella mukaansatempaava peli, jota voin suositella lämmöllä kaikille 2d-mätkinnän ystäville. Uskon, että tällä pelillä on myös ihan mukavasti elinikää, sillä itse en ainakaan ole vielä muutaman viikon pelaamisen jälkeen tuntenut pienimpiäkään kyllästymisen merkkejä. Astuminen Guilty Gearin pähkähullulle taistelukentälle on hyvä tapa purkaa paineita ja saada adrenaliini kohisemaan.
