Myös se vihreä hemmo
Mario & Luigi: Superstar Saga on epäsuoraa jatkoa Super Mario RPG:lle sekä Paper Mariolle, kulkien edeltäjiensä mainiolla kevytroolipelilinjalla. Luvassa on runsasta juoksemista ympäri värikkäitä maita ja mantuja, vuoropohjaista kamppailua erilaisten söpöhirviöiden kanssa sekä keskustelua monien lystikkäiden hahmojen kanssa. Resepti on tuttu, mutta se toimii valtavan hyvin.
Superstarin juoni ei yllättäen lähdekään liikkeelle Sienivaltakunnan prinsessa Peachin kidnappauksesta, vaan Beanbeanin valtakunnan hyväntahdonlähettiläs viekin nimittäin koko hoidon sijaan pelkästään neitosen äänen. Tilalle Peach saa kirjaimellisesti räjähtävän äänen, joten Marion apu on tarpeen. Bowseria ei luonnollisesti ole unohdettu. Peruskelmi joutuukin tarjoamaan apunsa Mariolle, sillä pommeilla puhuva Peach tuhoaisi kidnappaustapauksessa Koopakuninkaan arvoisan linnan. Kaksikko lähtee Cacklettaksi paljastuneen noidan perään kohti Beanbeanin maata, ja poimii ohimennen vastahakoisen Luiginkin mukaan seikkailuun.
Vaikka Bowser auttaakin Marioa ja Luigia, pelata saa ainoastaan veljeksillä. Sankarit ravaavat ympäri Beanbeania nätisti peräkkäin, molempien ollessa käytettävissä yhtäaikaa. Hahmojen välinen tiimityö onkin pakollista pelin etenemisen kannalta, lisäksi se on hauska idea. Molemmille veljeksille on annettu oma toimintanappinsa – Mariolle A ja Luigille B – joilla suoritetaan tavallisia hyppyjä esteiden yli ynnä muuta sellaista. Tiimityö tuodaan esille antamalla parivaljakon jälkimmäisenä juoksevalle jäsenelle mahdollisuus käyttää omia Bros.-kykyjään, joihin kuuluu sellaisia ihmetyksiä kuin Marion tornadoloikka ja Luigin superkorkea pomppu. Edessä seisovaa hahmoa voi myös hilpeästi läimäyttää pelin edetessä löytyvillä vasaroilla. Käyttöäkin mokomalta ominaisuudelta löytyy, esimerkiksi lekan lyönnistä maan alle uppoava Luigi voi etsiä mullan alta erilaisia tavaroita. Tarpeetonta sanoa, Bros.-liikkeiden käyttö on avain suurimpaan osaan pelin luolastoista löytyvistä pulmista
Ohjaussysteemi on hämmästyttävä. Se saattaa tuntua ensimmäisen kymmenen sekunnin ajan sekavalta, mutta yhtäkkiä sitä huomaakin Mario-veljesten juoksuttamisen tulevan suoraan selkäytimestä, vailla minkäänlaista jäykkyyttä tai ongelmia. Pisteet Nintendolle.
Super Smash Bros. Melee
Taistelua pelissä on paljon. Pelintekijät ovat kuitenkin ymmärtäneet antaa pelaajille mahdollisuuden välttää otteluita muutenkin kuin erikoistavaroiden avulla, eli satunnaistaisteluita ei ole. Kaikki hirviöt ovat nähtävissä, joten vähillä osumapisteillä kituuttavat pelaajat voivat koettaa vaikkapa hypätä vihamielisen otuksen yli. Tämä säästää turhalta taistelemiseen puutumiselta, ja on lisäksi mukavaa vaihtelua muiden roolipelien tyhjästä loikkiviin pahiksiin. Otteluita voi myös helpottaa hyppäämällä vihollisten päälle, jolloin ilkiöt menettävät joitakin osumapisteitä ennen kuin tappelu on virallisesti alkanut. Kaikki otukset eivät kuitenkaan tähän alistu, sillä esimerkiksi piikkiselkäiset Spinyt satuttavat sankareitamme.
Vuoropohjaisten otteluiden perusasetelma on tyypillinen: Mario ja Luigi seisovat vasemmalla puolella kenttää vastustajien seistessä ryhdikkäästi rivissä oikealla. Taistelua mukavasti rytmittävän pirteän musiikin alettua osapuolet lyövät toisiaan kunnes jommankumman osumapisteet loppuvat kesken. Tavanomaisen hakkaa-komennon toistamisen sijaan Superstar Saga kuitenkin laittaa pelaajan eteen tekemistä taistelun aikana. Hyökkäys, vaikka onkin paras puolustus, ei ole tällä kertaa ainoa vaihtoehto. Jokaisen vihollisen iskuyritys on näppärästi joko väistettävissä hyppäämällä tai torjuttavissa napakalla vasaralyönnillä. Hyvin ajoitetuilla napinpainalluksilla voi selvitä otteluista täysin naarmuitta, mutta toisaalta myös ylikehitetyt sankarihahmot voivat hätiköimällä hävitä ottelun. Pelaajan taidoilla, tai pikemminkin reflekseillä, on selkeästi enemmän osuutta matseissa kuin vaikkapa Final Fantasy -sarjan tuotoksissa.
Taitojen merkitystä taisteluissa korostavat lisäksi jo aiemmin mainitut Bros.-liikkeet. Vinhoissa erikoisliikkeissä veljekset todella yhdistävät voimansa iskeäkseen pahaa pataan. Esimerkiksi otettakoon vaikkapa Chopper Bros.-hyökkäys: Mario lyö veljensä vasaralla maan alle, jonka jälkeen molemmat hahmot lähtevät etenemään vihollista kohti. Hirviön edessä Luigi ponkaisee takaisin maan pinnalle heittäen Marion ilmaan, jolloin tämä ottaa vasaransa esiin ja käynnistää pyörivän mätkintäsirkuksen. Bros.-liikkeiden erikoisuus piilee siinä, että pelaajankin täytyy osallistua hyökkäykseen painamalla A:ta tai B:tä oikeissa kohdissa, vaikkapa juuri iskeäkseen Luigin maan alle.
Perinteisempää roolipelilinjaa edustavat pahisten mättämisestä saatavat kokemuspisteet. Kun tietty määrä kokemusta on kerätty, sankari nousee tason verran mittarilla ylöspäin ja saa bonuksia taisteluominaisuuksilleen, kuten nopeudelle, lyöntien voimalle sekä taisteluissa Bros.-liikkeiden polttoaineena toimiville Bros.-pisteille. Listasta löytyy hauskana erikoisuutena viiksi-arvo, jota kasvattamalla saa muun muassa isompia alennuksia kaupasta. Kokemustasojen rajat eivät ole kovin korkeita, joten Mario ja Luigi kehittyvät nopeasti aiemmista Mario-peleistä tuttuja otuksia murskaaviksi tappokoneiksi.
Papupapu ja Hihhihlaakso
Beanbeanin maa on suhteellisen kiinnostava. Pääalueena toimii yllätyksellisesti Beanbeanin linna ja sitä ympäröivä kaupunki. Kaikki pelin paikat ovat nimetty sangen lystikkäästi erilaisten naurujen mukaan, joten Mario ja Luigi pomppivat muun muassa Gwarhar Lagoonissa ja Teehee Valleyssa. Maailmaa asuttaa suuri määrä erilaisia söpöjä ja ei-niin-söpöjä otuksia. Allekirjoittaneen omiksi suosikeiksi nousivat Beanbeanin omahyväinen prinssi Peasley, joka jokaisen puheenvuoronsa jälkeen heittää ruudulle säkenöivän valoshow'n, sekä Cacklettan lempikätyri, huonoa englantia vääntävä pikkumies Fawful.
Grafiikka ja äänet ovat juuri sellaista mitä Mario-peliltä voi odottaa, eli värikästä ja iloista. Synkempiä teemoja saa lähinnä mennä etsimään pelin viimeisestä luolastosta, sillä lähes kaikki muut alueet musiikkia myöten ovat sokerilla kuorrutetut. Huono asia se ei ole, sillä grafiikka on erittäin kaunista sujuvine animaatioineen. Musiikki, kappaleiden lyhyydestä huolimatta, koostuu kokoelmasta tarttuvia ja pirteitä renkutuksia. Ääniefektien maailma koostuu enimmäkseen perinteisistä kolikkojen kilahduksista, Marion ja Luigin huudahduksista ja niin edelleen. Erittäin toimivia nekin.
Mario & Luigi: Superstar Saga on äärimmäisen viihdyttävä peli, josta on uskomattoman vaikea löytää miinuksia. Tekemistä riittää pääjuonen osalta noin kahdenkymmenen tunnin ajaksi, ja niiden lisäksi pelaajalle tarjoillaan monia pikkukivoja sivutehtäviä, kuten StarBeans-kahvilan papumehuvalikoiman kasvattaminen erilaisia papuja etsimällä. Myös useita hauskoja minipelejä löytyy runsaasti, ja valikoimaa onkin tetris-kopiosta naruhyppelyyn. Superstar viihdyttää, naurattaa ja kenties liikuttaakin - ja jotkut vielä kehtaavat väittää, ettei GBA:lle ilmesty oikeasti hyviä pelejä.
