Peli on elokuvan teon yhteydessä tuotettu, mikä näkyy ja kuuluu niin hyvissä kuin huonoissakin puolissa. Hyvät puolet kytkeytyvät ääninäyttelyn toteuttamiseen elokuvan näyttelijöillä, kun taas huonot puolet selvästi elokuvan julkaisun aiheuttamaan kiireeseen saada myös peli nopeasti markkinoille. Onneksi se, mitä on keretty/vaivauduttu tekemään, on onnistuttu tekemään riittävän hyvin, jotta kriittinen kuluttaja saa edes jotain vastinetta rahoilleen, ja vesilinnut saavat uida toistaiseksi suhteellisen rauhassa.
Epäonnen orava
Scrat nimisellä oravalla tuntuu olevan akuutti pähkinöiden puutostila luissaan ja ytimissään. Pelin henki kohdistuukin - klassiseen tasoloikkatraditioon pohjautuen - hyvin pitkälle kyseisten objektien keräilyyn. Tietysti välillä mätkitään vihollisia, lasketaan mäkeä esteitä väistellen ja muuta mukavaa, mutta pähkinät ovat aina läsnä. Sopivin väliajoin putkijuoksu tuo eteen pieniä minipelin elementtejä, kuten pingviinien keilausta, apinoiden ampumista ja niin edelleen. Huumoriprosentti pelissä on mukavan korkea, joten jokuset naurutkin melko suurella todennäköisyydellä pelistä irtoavat. Yleisesti mukava tunnelma ja monipuolinen pelisisältö takaavat viihdyttävän pelattavuuden.
Ice Age 2:n ohjaus on toteutettu suurin piirtein samalla tavalla kuin esimerkiksi loistavan uuden Zeldan. Nunchuk-sauvan tattia keikuttelemalla liikutaan, kun taas toinen kapula hoitaa hyppelyn ja tappelemisen jalot taidot. Ampumista vaativissa askareissa tähdätään kuten Wiin FPS-traditiossa on tapana, eli wiimotella televisioruutua sihdaten. Hieman kankealta tähtäily välillä tuntuu, mutta ajaa asiansa silti niin hyvin, etten jaksa enempää asiasta valittaa. Pieni nalkuttamisen aihe löytyy perinteitä kunnioittaen myös kameran toimivuudesta, mikä voisi olla hieman avuliaampaakin välillä. Onneksi perusasiat ovat kuitenkin kunnossa ja motkotukseen joutuu turvautumaan vain pienien hiomattomien kulmien kohdalla. Viimeisen päälle viilattunahan mikä tahansa olisi useimmiten tietty kaikkein mukavin.
Peli seuraa pääasiassa Scratin matkaa, mutta juonensa osin peli ei valitettavasti luo kiitettävyyteen päinkään eheää kokonaiskuvaa selkeästä tarinasta, vaan on kuin palapeli, josta osa paloista on kadonnut, tai kirja, josta puuttuu pari sivua sieltä täältä. Tarinan kuljettaminen eteenpäin toteutuu pääasiassa elokuvasta napsittujen videopätkien kera. Elokuvan sivujuonen - johon siis peli pääosin perustuu - ja pääjuonen välinen suhde on kuitenkin käänteinen. Yksinäisen oravan ristiretki pähkinän perässä on paisunut koko pelin kattavaksi teemaksi. Henkilökohtaisesti arvostankin huvittavaa oravaa enemmän kuin muuta elokuvan väestöä, mutta keskittyminen tähän osaan on valitettavasti vienyt selkeyttä tarinan kokonaisuudesta. Täten molemmat juonet jäävät hieman avoimiksi ja lisäksi joitain suoranaisia (strategisiako?) aukkojakin tarinan toteutukseen on valitettavasti jäänyt. Jouduinkin parka vuokraamaan kyseisen elokuvan vielä nähdäkseni, että mikä se homman nimi oikein kokonaisuudessaan oli ja miten kaikki oikeastaan loppuikaan. Nerokasta markkinointia!
Let's go nuts
Ice Age 2 etenee tiukan lineaarisesti tilanteista ja paikoista toisiin. Uudelleenpelaamisarvoa tuomaan olisikin kaivannut jonkinlaisia vaihtoehtoisia etenemisreittejä tai edes jotakin hyödyllisempää pähkinöiden keräilyyn innostavaa porkkanaa kuin ekstroina avautuvat, täysin turhat, ääninäyttelijöiden haastatteluvideot. Minipeliskabat useamman pelaajan kesken tai mikä vain lisäpelattava olisi nostanut julkaisun arvoa - jos ei huomattavasti, niin ainakin vähän. Hyödyllisten ekstrojen lisääminen olisi ollut siis suotavaa ja pelin olisi voinut lopettaa jotenkin vähän esteettisemmin kuin yhtäkkiä ja täysin varoittamatta seinään tyssäten.
Ice Age 2:n kokonaisuus keikkuu vähän siinä ja siinä, että miten siihen suhtautuisi. Toisaalta julkaisu pelittää vallan mainiosti, mutta pienet vasemmalla kädellä huitaistut palaset siellä täällä alentavat kokonaismielihyvän lopputulosta pelin naurettavasta lyhyydestä puhumattakaan. Pelin läpäisy hoitui yhdellä istumalla (parin lakisääteisen avittamana) noin viidessä tunnissa, joten staminaa pelistä on turha lähteä hakemaan. Pienemmälle väelle peli varmasti maistuu makeimmalta ja pyörii konsolissa varmasti täysin pulitettujen oravannahkojen edestä, mutta varttuneempien tasoloikkanälkää tyydyttämään Ice Age 2:een kannattaa sijoittaa rahansa varauksella. Peli on alusta loppuun pääosin mukava pelata, suht hyvän näköinen ja kuuloinen, hauska ja monipuolinenkin, mutta kun pikainen putkijuoksu on ohi, niin pölykoirat vainuavat uuden reviirinsä hyvinkin pian.
