Samoja vitsejä
Videopelitennis on hauskimmillaan, kun se ei ota itseään vakavasti. Siksi alkuperäinen Virtua Tennis löikin itsensä läpi kolikkopelihalleissa. Siinä käytettiin vain muutamaa nappulaa ja sitä oli todella hauska pelata. Menestys jatkui Dreamcastilla ja myöhemmin muillakin konsoleilla. Virtua Tennis 2009 on järjestyksessään neljäs menestyksekkään urheilupelisarjan julkaisu. Vuosien varrella tennistekeleeseen on tullut vain kosmeettisia muutoksia. Pelaaminen on yhä yksinkertaista ja helppoa, oikeastaan vain grafiikka on parantunut.
Uuden pelin ilmestyminen on toki ymmärrettävää. Virtua Tenniksellä on monia ystäviä. Se on edelleen onnistunut yhdistelmä kevyttä realismia ja kolikkopelimaisuutta. Myyntiluvut puhuvat puolestaan. Mitä urheilupeleihin tulee, innovaatiot syntyvät kuitenkin hitaasti. Todelliset parannukset tuntuvat ilmaantuvan noin viiden vuoden välisissä sykleissä. Virtua Tennikset ovat tästä kelkasta jo jääneet, sillä sarjan ensimmäinen peli ilmestyi jo kymmenen vuotta sitten. Siksi paikoillaan junnaaminen ei ole hyvä asia.
Reikä verkossa
Virtua Tennis 2009 sortuu samoihin helppoihin virheisiin kuin monet muutkin urheilupelisarjat. Muutoksia ei tapahdu tarpeeksi, oikeastaan ei juuri lainkaan. Pelin julkaiseminen ei vain yksinkertaisesti ole perusteltua, jos ainoisiin uudistuksiin kuuluvat paranneltu tekninen toteutus, muutama uusi minipeli ja tennispelaaja. Toki Roger Federerillä, Rafael Nadailla, Andy Murraylla ja muilla on edelleen mukava hutkia mutta vain aikansa. Virtua Tennis 2009:ään nimittäin kyllästyy nopeasti. Se on hauskaa lyhyissä erissä, mutta pidempiaikaiseen pallonlyömiseen se ei innosta.
Joillakin osa-alueilla on menty takapakkia. Esimerkiksi roikkolyönti on tehty käyttökelvottomaksi, sillä tietokone haistaa sen liian hyvin. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jäävät voimakkaat rysty- ja kämmenlyönnit. Se tekee pelattavuudesta liian yksinkertaista. Tekoäly pelaa muutenkin aneemisesti. Vaikeustasoja on useita, mutta ne jakautuvat äärettömän helppoihin ja liian vaikeisiin variaatioihin. Vaikeimmilla asetuksilla ottelujen voittamisen tekee hikiseksi vain se, että vastuspelaaja onkin äkkiä yli-ihminen. Edes oikean elämän Nadalilla ei ole sellaista lyönti- ja juoksuvoimaa kuin joillakin Virtua Tennis 2009:n tekoälyottelijoilla. Ottelut ja pisteet voittaakin hutkimalla palloa vuorotellen vasemmalle ja oikealle. Toisinaan ilmaispisteitä tulee, kun keinoälypelaaja jähmettyy yhtäkkiä paikoilleen. Taktiikasta tai hienostuneisuudesta ei ole tietoakaan. Tuloksena onkin kipeä peukalo.
Pelitilat ovat vanhat tutut: maailmaa kierretään World Tourissa, mutta minipelejä, turnauksia ja otteluita voi pelata erikseenkin. World Tourissa luodaan aluksi oma pelaaja. Häntä kehitetään sitten vähitellen tennisässäksi turnauksiin osallistumalla ja hassunhauskoja minipelejä läpäisemällä. Hyvistä suorituksista palkitaan tietysti virtuaalikäteisellä. Riihikuivaa voi käyttää esimerkiksi uusiin paitoihin, mailoihin ja muuhun hyödyttömään. Aikaa kuluu, mutta maailmankiertue ei sittenkään ole kovin palkitseva. Välillä avautuu toki uusia ottelijoita, jotka ovat lajin legendoja, mutta muuten eteneminen haukotuttaa. Sama kaava on kuitenkin nähty ja koettu jo kahdessa edellisessä Virtua Tenniksessä ja oikeastaan lähes jokaisessa alan pelissä.
Virtua Tennis 2009 on lopulta hauskaa ainoastaan moninpelinä. Sitä voi pelata joko kahdestaan tai nelinpelinä. Kaverin kanssa tahkoaminen onkin hauskaa, ja se pelastaa tämän tennispelin alelaarilta. Nettipelikin toimii. Hyvä idea on esimerkiksi World Tourin tahkoaminen verkossa. Siellä omaa luotua pelaajaa voi kokeilla ranking-otteluissa toisia ihmisiä vastaan. Hassua on tosin se, ettei tässä tilassa pysty huhkimaan kuin luodulla pelaajalla. Näin esimerkiksi Nadalin ja Federerin väliset hegemoniakamppailut jäävät toteutumatta. Lagiakin esiintyy, mutta vain vähän. Moninpeli on silti tämän julkaisun ylivoimaisesti parasta antia.
Tyhjä takki
Lopullisesti Virtua Tennis 2009:n upottaa grafiikka. Peli näyttää kohtalaiselta, mutta se ei yksinkertaisesti riitä, kun alla on PlayStation 3:n kaltainen tehokas alusta. Ottelut näyttävät kaukaa tarkasteltuna mukiinmeneviltä, mutta lähempi syynäys paljastaa totuuden. Esimerkiksi uusinnat ja lähemmät kuvakulmat näyttävät paikoin aiempaan konsolisukupolveen kuuluvilta. Animaatio, urheilupelien tärkein graafinen osa-alue, jättää sekin toivomisen varaa. Pelaajat liikkuvat pääasiallisesti hyvin, mutta nytkähtelevät välillä ihmeellisesti. Koska pelattavuus on niin yksioikoista, animaatio ei myöskään pääse oikeuksiinsa. Parempaankin olisi varmasti rahkeita. Sama pätee musiikkiin ja ääniefekteihin. Ne on otettu suoraan edellisestä Virtua Tenniksestä, ja ne kääntää mielellään kokonaan pois päältä.
Lopulta käteen ei jää paljon. Kaikesta parjauksesta huolimatta on sanottava, että Virtua Tennis 2009 tarjoaa hyviäkin hetkiä. Kunnon pallorallin voittaminen on yhä mukavaa ja moninpeli on toimiva. Lisäksi on mainittava, että jos edelliset Virtua Tennikset eivät ole tuttuja, uusi julkaisu tarjoaa kohtalaista vastinetta rahoille. Tekijät eivät voi kuitenkaan jatkuvasti piiloutua sen tekosyyn taakse, että urheilupelien uudistaminen on vaikeaa. Tällöin julkaisutahtia olisi harvennettava. Virtua Tennis 2009 ei valitettavasti tarjoa tarpeeksi uusia ideoita, jotta se pysyisi hyllyssä muutamaa viikkoa pidempään.
