Lumilautailu on nyt pop. Tietysti itse lumilautailu on jo vanha keksintö, mutta nyt laji ja harrastus on saanut paljon kaipaamaansa media-arvoa ja suomalaiset lumilautailijat ansaitsemaansa mainetta ja arvostusta. Se siitä, keskitytään itse peliin. Dark Summitin tarina ei kekseliäisyydellään huimaa. Armeija on kaikessa hiljaisuudessa sulkenut Garrick-vuoren, ja paha päällikkö O`Leary koittaa häätää kaikki lautailijat pois rinteiltä. Jotain mystistä on siis tekeillä, ja sinun tarkoituksenasi on tietysti ratkaista vuoren salaisuus. Nämä ovat vaatteet, joihin huono peli on verhottu.
Kantit kuntoon ja vahat pohjaan
Pelin alkuvalikot kertovat hyvin, kuinka tosissaan peliä on tehty. Tökerön alkudemon jälkeen tarina kerrotaan rullaavana tekstinä, rasittavan äänen lukemana. Valittavanasi on ns. uramoodi, harjoittelu, kaksinpeli sekä asetukset. Asetukset ovat erittäin suppeat tarjoten vain mahdollisuuden valita kieli (englanti, ranska tai saksa), muuttaa musiikin ja äänitehosteiden voimakkuutta ja katsella creditsejä. Huomatkaa siis, ettei omia biisejä saa käytettyä, ja pelin musiikkien ansiosta tämä on valtava miinus. Uraa aloitettaessa on valittavana vain yksi hahmo kuudesta. Pelin yksi ainoista hyvistä puolista löytyy siitä, että hahmoille voi ostaa uusia asusteita sekä erikoisominaisuuksilla varustettuja lautoja. Ei ole niinkään yllättävää, että aluksi on valittavana vain yksi rinne, jolta on tarkoitus kerää tarvittavat pisteet seuraavan rinteen avaamiseen. Pisteitä on kahdenlaisia. On temppupisteitä, joilla kerätään asusteet ja laudat, ja tehtäväpisteitä, joilla avataan kenttiä. Eli ainakin allekirjoittanut joutui jurnaamaan tuskastuttavan monesti samoja kenttiä. Alkajaisiksi mystinen mieshenkilö soittaa sinun kännykkääsi, joka muuten on Nokia, ja kertoo, kuinka poimit tehtäviä radan varrelta. Juonta, tai ainakin jotain sen tapaista, viedään eteenpäin harvoilla välidemoilla ja yllämainituilla puheluilla. Tästä alkaakin alamäki, monessakin mielessä.
Ja eikun rinteeseen!
Ensimmäisenä pelaaja huomaa keskinkertaisen grafiikan ja seuraavaksi sen tahmaamisen. Pääosin ruudunpäivitys on kiitettävää, mutta etenkin sen epätasaisuus häiritsee, joskus nykii ja pahasti, ja välillä pyörii erittäin sulavasti. Omaperäisen leiman grafiikkaan antaa valaistus, ei niin että se olisi toteutettu mitenkään mainiosti, vaan rinne on kuin pahin hippipainajainen suoraan 60-luvulta. Edes lumi ei saa olla valkoista, vaan siihenkin on paikoin töhritty erilaisia viivoja jotka kertovat laskijalle missä menee "pääreittejä". Mitkä ihmeen pääreitit? Pelin toinen plussa on näennäinen valinnanvapaus. En tarkoita, että reitiltä pääsisi eksymään tai hortoilemaan vapaasti ympäri rinnettä, vaan että välillä tulee risteyksiä, joista saa valita mieluisamman reitin. Joillekin reiteille pääsee vain reilaamalla ja joihinkin vain hyvin ajoitetulla ja tähdätyllä hypyllä. Tuollaiset hypyt kun eivät olekkaan niin helposti tehty kuin sanottu. Ohjaus on lähinnä katastrofaalinen, toivonkin hartaasti, ettei kukaan tai mikään mene ottamaan mallia Dark Summitin kontrolleista.
Huono ohjattavuus koostuu monesta tekijästä. Ohjauksen typerä toteutus, jossa esim. vauhtia otetaan painamalla tattia ylös, mutta samasta tatista se tekee myös temppuja. Välillä kovaa vauhtia ottaessa ei huomaakaan, että edessä on pieni nyppylä, ja näin sankarimme koittaakin heittää volttia ja tulos on kaatuminen. Tästä pääsemmekin toiseen ongelmaan, sillä temppujen teko vaatii aikaa ja uskomatonta opettelua. Vähänkin isommat temput vaativat täyden vauhdin ja suuria hyppyreitä ja silloinkin niihin laskeutuminen on tiukalla. Valitettavan usein perustemputkin lähtevät laajenemaan voltin muotoon. Ja yksi ehkä suurin vaikuttaja on erittäin huono fysiikanmallinnus. Kuussa tämä voisi ehkä vielä menetelläkin, mutta nyt se lisää pelaajan tuskaa ja ahdistusta.
Rokki pauhaa ja lumi natisee
No ei nyt varsinaisesti, sillä Dark Summit kiilaa ylväästi kärkeen, mikäli on puhe Xboxin huonoimmista soundtrackeistä. En edes lähde arvuuttelemaan, mitä musiikilla on haettu, mutta uskon senkin pahasti epäonnistuneen. Kun tähän lisätään mitä hirvein ääninäyttely, on kasassa kaamea paketti. Tietysti on vain aitoa, että laskijoiden huudot ja muut metakat kaikuvat vuoren rinteillä, mutta Dark Summitissa on sekin onnistuttu pilaamaan. Rinteessä ei siis tarvitse olla yksin. Mukaan mahtuu niin muita laskijoita kuin armeijan henkilökuntaakin. Omituisesti rinteet ovat täynnä lumiukkoja ja pikakäymälöitä ja ne saakin kaadettua, ja etenkin lumiukkojen palaset pyörivät mukavasti hahmon rinnalla. Se mitä edes keskinkertaisen tekoälyn ylläpito vaatii, on Dark Summitissa sijoitettu jonnekkin muualle, ei vain ole aavistustakaan minne. Moninpelikin löytyy, ja voit kaverin kanssa kisailla pisteistä tai nopeudesta. Mukaan on myös laitettu "Wrecking Ball" jossa on tarkoitus tuhota enemmän ympäristöä kuin kaverisi. Pikaisten testausten jälkeen jokainen moninpeli moodi toimii, mutta se ei riitä pelastamaan peliä.
Rinteeseen vai pelikauppaan?
Edes se fakta, että Dark Summit on vanha julkaisu, ei mielestäni oikeuta tökeröön toteutukseen. Jos jostain syystä ei arvostelua jaksanut lukea, niin poimin teille ainoat plussat jotka siis ovat ostettavat asusteet ja laudat, sekä monet pikkureitit pääreittien lomassa. Loppuosa tekstiä onkin aikalailla negatiivisten mielipiteiden ilmaisua. Dark Summitia en voi suositella kenellekkän. Vaikka pelin sais alennuksella, en keksi tarpeeksi alhaista hintaa, jolla peli kannattaisi kotiin kiikuttaa. XboxFIN perinteisestä kaavasta poiketen pitää ilmoittaa, että valitettavasti arvostelu on tehty ennen kuin peli on pelattu läpi, siihen ei edes minun sietorajani veny.
