Miniatyyrielämää jo toisessa sukupolvessa
Electronic Arts on vuosien mittaan sylkenyt markkinoille lukuisia rahasampoja,
eivätkä urheilupelit ole näistä kuin pieni osa. Vuonna 2000
EA iski todelliseen kultasuoneen, kun se julkaisi Sim Cityillään tunnetuksi
tulleen Maxiksen The Sims -pelin PC:lle. Siitä lähtien tuo omaperäinen
ja addiktoiva pikselihahmojen elämän kontrollointiin keskittyvä
tuotos on keikkunut Pohjois-Amerikan myydyimpien PC-pelien listoilla yhdessä
lukuisten lisälevyjensä kanssa.
On jopa hieman outoa, että Electronic Arts ja Maxis heräsivät
vasta nyt julkaisemaan kaikkien aikojen myydyimmän PC-pelin kotikonsoleille,
vaikka yleensä pelimaailmassa rautaa taotaan silloin kun se on kuumaa.
Eihän Simsin menestys tietenkään ole laskussa, mutta niin monet
ovat sen kokeneet jo PC:llä, että riittävätkö muutamat
konsoliversioihin tehdyt uudistukset houkuttelemaan pelin ääreen yhtä
massiivisen fanikatraan kuin PC:llä?
Pelin oikeastaan ainoa todella merkittävä uudistus on uusi Get a
Life -pelimuoto, jonka kimppuun peli ensimmäisellä pelikerralla pelaajan
heittää. Tehtäväpohjainen Get a Life tuo mukanaan aivan
uudenlaisen tavan pelata perinteisesti varsin vapaamuotoista Simsiä. Siinä
pelaaja käy läpi luomallaan simillä elämän merkittäviä
tapahtumia, kuten esimerkiksi kotoa poismuuton, työpaikan haun ja puolison
löytämisen. Loogisessa järjestyksessä eteen tulevat tavoitteet
vaihtelevat helpoista kohtalaisen kimurantteihin ja kärsivällisyyttä
vaativiin, vaikeustason noustessa riittävän tasaisesti pelin edetessä.
Lineaarisesta etenemisestään huolimatta pelimuoto jaksaa pitää
otteessaan yllättävän hyvin. Jos jotkut olivat alkuperäisen
Simsin kanssa vähän ymmällään, kun ei oikein tiennyt
miten omaa virtuaalikotiaan rakentaa, Get a Life tarjoaa näillekin mahdollisuuden
kokea Simsin salat, ohjatusti. Se tarjoaa samalla hyvän opastuksen pelin
eri toimintoihin, jos PC-versiota ei ole sattumoisin puhki pelannut. Get a Lifen
pelaaminen avaa peliin jo PC-versiosta tutuksi tulleen perinteisen The Sims
-pelimuodon sekä lukuisia bonuksia, joihin lukeutuvat myös kaksinpeliin
suunnitellut haasteet aina rahanpummimiskilpailusta pelaajien välistä
yhteistyötä vaativaan huushollin kunnossapitoon.
Mitä se Sims sitten oikein on?
The Sims on siitä harvinainen peli, että se on kolahtanut myös
naisväkeen. Tähän ei ole tarvittu mitään ällistyttävän
monimutkaista ja meille miehille tunnetusti vierasta naisten logiikkaa hyödyntävää
peli-ideaa, vaan yksinkertainen, näennäisesti oikeaa elämää
kuvaava konsepti, joka päästää pelaajansa toteuttamaan rahan
ja shoppailun ympärillä pyörivää ”nukkekotileikkiä”
virtuaalimaailmassa. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta Sims on varsinkin
ensikertalaisille yllättävän mielenkiintoinen ja monipuolinen
kokemus – ainakin aluksi.
Siinä missä Get a Life piti pelaajan tiukasti talutushihnassaan,
on PC-pelaajillekin tutuksi tullut varsinainen The Sims -pelimuoto täysi
vastakohta tälle. Aluksi luodaan oma hahmo tai kokonainen perhe, hankitaan
talo ja muutetaan asumaan toistaan villimpiä persoonia kuhisevaan naapurustoon.
Sitten omaa kotiaan voikin sisustaa varsin vapaasti ostamalla mittavasta huonekaluvalikoimasta
parhaiten omaan makuun ja omalle kukkarolle sopivia kalusteita. Koska raha ei
tunnetusti kasva puussa, pitää simien käydä myös töissä.
Tähän liittyy harmittavasti myös pari PC-versiotakin riivannutta
pelin uskottavuudelle käyvää seikkaa. Ensinnäkin hahmot
käyvät töissä jok'ikinen päivä ja toisekseen työnantajien
tekoäly näyttää olevan edelleen lapsenkengissä, sillä
töistä voi pinnata joka toinen päivä ilman kengän kuvaa
persauksilla.
Valitettavasti jokaisen Sims-kiintiö alkaa siinä vaiheessa
hiljalleen täyttymään, kun pelin pelaamisesta alkaa tulla rutiininomaista
säätöä raha-asioiden, uusien hankintojen, simien muun hyvinvoinnin
ja taitojen harjoittamisen kanssa. Kaikki toimii loppujen lopuksi hyvin tiukkojen
sääntöjen mukaan, eikä pelin elinikään positiivisesti
vaikuttavaa vaihtelua ole loppupeleissä riittävästi. Tämä
korostuu varsinkin Sims-veteraanien kohdalla, jotka tuskin kiinnostuvat muusta
kuin Get a Lifesta ja muutamia viihdyttäviä pelitunteja tarjoavista
kaksinpeleistä.
Ei nyt aivan PC-esikuvansa tasoinen esitys
Yksi Simsin menestyksen tukipilareista PC:llä ovat olleet sen lukuiset
lisäosat ja harrastelijoiden tekemät omat pikku modit. Konsoli-Sims
vastaavasti jää tällä saralla selvästi alakynteen,
koska peliin ei ole ympätty PC:lle ilmestyneiden lisäosien sisältöä,
eikä se tue – muiden EA:n pelien tapaan – Xbox Liveä uuden
sisällön lataamista varten. Aivan alkuperäisen Simsin tasolla
ei sentään olla, sillä mukana ovat jo aiemmin mainitut uudet
moninpelimahdollisuudet, Get a Life -pelimoodi sekä runsaammin ostettavia
huonekaluja, mahdollisuus järjestää virtuaalikodissaan juhlia,
vapaasti pyöriteltävä kamera ynnä muuta pikku kivaa. Nämä
ovat kuitenkin laiha lohtu siihen nähden, mitä PC-pelaajat saavat
– etenkin, kun peliä on tietyiltä osin yksinkertaistettu. Yllättäen
talot ovat nyt vain yksikerroksisia ja jotenkin tyhjempiä. Vaikka taloon
kuinka ahtaisi tavaraa, ei se siltikään näytä yhtä
eläväiseltä kuin PC-versiossa. Konsoleiden suorituskyvystä
tämä ei ainakaan jää kiinni, joten ratkaisut hieman ihmetyttävät
ainakin allekirjoittanutta.
Konsolikäännöksen yksi suurimmista riskeistä on munata
hiireen ja näppäimistöön perustunut pelattavuus täysin.
Tällä osa-alueella Maxis on kuitenkin terästäytynyt ja kontrollit
toimivat yllättävän hyvin myös pad-ohjaimella. Yksinkertaisuudessaan
vasemmalla tatilla ohjataan valitsinta ja oikealla kameraa. Kokonaan remontoitu
valitsin toimii varsin järkevästi tilanteissa, joissa on lähekkäin
useita henkilöitä tai esineitä. Tällöin peli avaa pelaajalle
valikon, josta voi valita haluamansa, ja näin säästytään
turhilta vääriltä valinnoilta. Ajan hidastaminen ja nopeuttaminen
toimii kätevästi oikealla ja vasemmalla liipaisimella. Erilaisiin
valikoihin päästään käsiksi ristiohjaimen ja päänappien
avulla. Hiirtä ja näppäimistöä systeemi ei päihitä,
mutta paljon pahempiakin tulkintoja padin oikeanlaisesta hyödyntämisestä
on nähty.
Teknisesti The Sims näyttää todellakin muutaman vuoden ikäiseltä
PC-peliltä. Vaikka grafiikka onkin konsoliversioissa täysin kolmiulotteista,
ovat hahmot ja esineet silti varsin yksinkertaisia ja välttävästi
animoituja. Tekstuuritkaan eivät tarkkuudellaan pääse loistamaan,
sillä ne ovat Xbox-pelien normaalitasoon nähden ala-arvoisia, mutta
toisaalta väreiltään voimakkaita, ehkä jopa hivenen karkkimaisia.
Grafiikka on onneksi kaikessa yksinkertaisuudessaan toimivaa, eikä yllättävän
alhainen, noin 30 ruudun sekuntivauhdilla rullaava ruudunpäivityskään
Simsin kaltaisessa pelissä häiritse.
Äänimaailma sen sijaan on varsinainen kierrätyksen
riemuvoitto, sillä äänet ovat suoraan kopioitu pelin ikääntyneestä
PC-esikuvasta. Tämä voi olla kyseisellä alustalla paljon Simsiä
pelanneelle varsin ärsyttävä piirre, sillä aina vain uudestaan
ja uudestaan toistuvat musiikit, vanhahtavan oloiset ääniefektit ja
Simien mölöttämä oma kieli alkavat pitemmän päälle
käymään hermoille. Uudet pelaajat tuskin äänistä
kiusaantuvat, mutta kyllä Maxis olisi saanut vähän enemmän
tähänkin osa-alueeseen panostaa.
Kiva peli, mutta ei sen enempää
The Sims on loppujen lopuksi ihan hyvä peli. Näpertelyä kaipaaville
konsolipelaajille paketti tarjoaa varmasti aivan riittävästi tekemistä,
jotta siihen uskaltaa rahansa sijoittaa. Käännös jää
kuitenkin hieman PC-esikuvansa varjoon muutamista tärkeistä uudistuksista
huolimatta. Paljon kokenut Maxis olisi varmasti pystynyt vielä paljon parempaankin,
jos peliin olisi uhrattu enemmän voimavaroja ja PC-versiota olisi alettu
jalostaa oikein urakalla. Äänien kaltaisten rimanalitusten vaikutus
kokonaisuuteen on valitettavan selvä, sillä peli on tällaisenaan
enemmän suunnattu uusille pelaajille, jotka eivät ole Simsiin vielä
tutustuneet, kuin PC-version läpi kolunneille faneille.
