Elämäsimulaation oppitunti
The Sims ei nimenä kaipaa esittelyjä. Yhdysvaltojen Kaliforniassa majaansa pitävä pelitalo Maxis iski todelliseen kultasuoneen vuonna 2000 keksiessään uuden tyylisen videopelin, jossa pelaaja omaksui itselleen uuden mielikuvituselämän ja koki mielenkiintoisia elämyksiä luomansa virtuaaliminän välityksellä. PC:lle julkaistusta sarjan ensimmäisestä osasta on vuosien saatossa viritelty useita puolittaisia jatko-osia. Valtavien myyntilukujen innoittamana kauppojen hyllyille on myös ängetty lukuisia lisäpaketteja, joista viimeisin vei keinoelämää hamuavat pelaajat internet-tuen kautta täysin uusiin ulottuvuuksiin.
PC-menestysretken jälkeen oli varmaa, että sarja tultaisiin näkemään myös kotikonsoleilla ennemmin tai myöhemmin. Lopulta pelin alkuperäinen kehittäjä vastasi huutoon ja vahvisti uudenkarhean The Sims –pelin kaikille kolmelle suurelle konsolille. Mitään uutta tai mullistavaa ei tekijöiden mukaan ollut luvassa, vaan sarjan luojat halusivat pysyä turvallisilla poluilla valmistaen etenkin alkuperäisen tittelin välistä jättäneelle kohderyhmälle suunnatun kokonaisuuden. Suoraa käännöstä ei kuitenkaan alennuttu tekemään, vaan peliä alettiin jossain kehityskaaren vaiheessa uudistamaan myös ensimmäistä osaa pelanneiden PC-veteraanien makuun sopivaksi. Luontaiset grafiikkapuolen uudistukset saivat vähitellen seurakseen myös pelattavuudellisia parannuksia. Näistä suurinta kohua herättivät täysin dynaamisesti vapaasti kontrolloitavissa olevat kamerakulmat. Myös uudet moodit ja kattavaksi mainostettu moninpeli herättivät jonkinasteista kiinnostusta. Pitkällisen kehitystyön jälkeen valmis tuote saapui kauppoihin lunastaen lopulta siihen kohdistetut kovat ennakko-odotukset.
Heti ensimmäisen käynnistyskerran jälkeen pelaaja heitetään humoristisesti nimettyyn "Get a Life" –pelimuotoon, jonka alussa itselleen pitää kustomisoida oma ainutlaatuinen videopelipersoona. Tämä virtuaalinen alter ego johdatetaan sitten lyhyen unipätkän kautta karuun todellisuuteen, jossa pelaaja huomaa asuvansa kotona äitinsä kanssa. Etenemään pääsee suorittamalla erinäisiä tehtäviä, jotka vaihtelevat alun yksinkertaisista tavoitteista loppupään monimutkaisempiin kokonaisuuksiin. Lopussa pelaaja voi löytää itsensä monesta eri paikasta ja lopputuloksesta riippuen ohjaamasi hahmo voidaan palkita erilaisilla lisätavaroilla ja -ominaisuuksilla. Näitä voi sitten hyödyntää pienen pelaamisen jälkeen avautuvassa normaalissa The Sims –moodissa, jossa talo-ostoksilla käymisen jälkeen päästään tosissaan paneutumaan täysin kustomisoitavissa olevan mielikuvitusperheen kuvitteelliseen elämään.
Rajoituksien riivaama kokonaisuus
Konsolikäännöstä ajatellen peliä on hiottu entistä ehommaksi. Ulkoasultaan kokonaisuus on parantunut etenkin taloja asuttavien hahmojen osalta. Kaikki virtuaali-ihmiset muodostuvat PC-versioiden sprite-pohjaisen mallinnuksen sijaan kokonaan polygoneista. Sama pätee myös asuntoja täyttävään irtaimistoon, ja kokonaisuutena tämä uusi graafinen ratkaisu tuokin sekä ympäristöille että hahmoille huomattavan tyylitellyn yleisilmeen. Käännöstyössä on kuitenkin ollut vaivansa. PlayStation 2:n rajoitetun muistikapasiteetin myötä tekijät ovat joutuneet karsimaan mm. erilaisen irtaimiston määrää. Näin ollen pelaajan asuttamat huoneistot ovat usein varsin avaria ja tyhjää tilaa löytyy paljon. Tämä helpottanee huonosti öljyttyjen robottien tavoin kuljeskelevien hahmojen liikuskelua, mutta samalla se johtaa myös realismin valitettavaan puutteeseen asuintilojen näyttäessä enemmänkin tyhjiltä varastohalleilta kuin sykkiviltä elämän keskuksilta.
Pelimoottori osoittaa muutenkin pieniä ikääntymisen merkkejä. Yksityiskohtien puutetta yritetään korvata piirrosmaisella yleisilmeellä, jossa värien käyttö on runsasta. Omaa taloa voi vapaiden kamerakulmien ansiosta zoomailla ja pyöritellä haluamallaan tavalla. Vapaus onkin The Simsin ulkoasun suurin etu ja vapaasti säädettävissä oleva näkökulma onkin kotikonsoliversion suurin etu PC-esikuvaansa nähden. Muuten ilmassa on kuitenkin jatkuvan kierrätyksen ikävä yleistunnelma. Tämä käy häiritsemään etenkin äänipuolella, jossa PC-versiosta tuttuja musiikkiraitoja ja ääniefektejä käytetään häpeilemättömästi edelleen eräänlaisena uusiokäyttönä. Kaiuttimista raikuvaa mölinää kuunnellessa voi sanoa, että The Simsiä aikaisemmin pelaamattomien mielestä PlayStation 2 –version auraalinen anti voi kuulostaa yllättävänkin tuoreelta ja humoristiselta, mutta PC-versiota kymmeniä tunteja tahkonneet veteraanit sen sijaan tulevat pettymään kotikonsoliedition audio-osaston laihahkoon antiin.
Ilmiö vailla vertaa
The Simsin suurin valtti on sen monipuolisuus. Peli on mieltä lämmittävä kuvaus aidosta ihmiselämästä, jossa tasapainottelu raha-asioiden ja muiden elementtien välillä ei lopulta olekaan niin tylsää kuin aluksi voisi kuvitella. Oman talonsa sisustaminen ja alati avautuvat mahdollisuudet tuovat videopeleissä usein harvinaista vapauden tunnetta. Edellisiä versioita pelanneet arvostavat varmasti erinomaista PS2:n ohjaimen hyväksikäyttöä, jossa jokainen nappula tekee oman osansa jonkin tärkeän toiminnon mahdollistajana. PC-osat kaukaa kiertäneet voivat sen sijaan helposti turhautua Maxisin luomaan virtuaalimaailmaan, jossa kaikkea on aina mietittävä etukäteen. Oman hahmonsa tarpeista on huolehdittava säännöllisesti, ja masennuksen iskiessä varsinaisia
pelastusreittejä ei ole monta. Yksinkertaisesta, jopa kiehtovasta ideastaan huolimatta The Sims ei olekaan kovin helposti sisäistettävä kokonaisuus. Sen monien ominaisuuksien sisäistämiseen kuluu aikaa, mutta muutaman tunnin
pelailun jälkeen monivivahteista kokonaisuutta arvostaa yhä enemmän. Juuri tämä on sarjan suurin myyntivaltti. Rauhallisen pelattavuuden ja näennäisen yksinkertaisuuden alta löytyy monimutkainen sisin, jonka ominaisuuksista
kannattaa ottaa selvää.
Saman vanhan kaavan toistaminen ei kuitenkaan miellytä kaikkia. Tämän tajuttuaan tekijät ovat laittaneet mukaan hauskoja minipelejä, jotka on tarkoitettu koettavaksi kahden ihmispelaajan kesken. Syömis-, tanssi- ja puhumiskilpailut ovat kaikki mahdollisia. Näiden simppelien ajantappajien lisäksi mukana ovat hieman vakavammin otettavat jaetulla ruudulla käytävät yhteistyö- ja kilpailumoodit. Näistä jälkimmäinen on suhteellisen
mielenkiinnoton kokonaisuus, jossa kisaillaan lähinnä siitä, että kumpi pystyy hoitamaan tietyt kotityöt toista nopeammin. Tämän pelimuodon tylsyys unohtuu nopeasti co-op-muodossa, jossa kahden ihmispelaajan on yhteistyöllä pidettävä virtuaaliasuntonsa siedettävässä kunnossa. Taloustyöt ja muut hommat on pystyttävä jakamaan tasaisesti, jotta yhteinen kämppä pysyy elettävän arvoisena. Idea on loistava ja se toimii käytännössäkin täydellisesti. Etenkin tosielämän pariskunnat saavat varmasti tästä virtuaalielämisen äärimmäisestä muodosta
paljon irti. Nelinpeli olisi ollut toivottava lisä, mutta tällaisenaankin tämän Electronic Artsin julkaiseman tittelin moninpeliominaisuudet ovat kerrassaan loistavat.
Ulkoasultaan ikääntymään päässeen PC-pelin kääntämisessä kotikonsoleille on ollut omat riskinsä, mutta tekijöiden ammattitaidon myötä The Sims pystyy välttämään suurimmat karikot. Äärimmäisen uskollisena originaalille tittelille pysyttelevä PS2-versio kiinnostaa todennäköisesti lähinnä PC-versiot syystä tai toisesta väliin jättäneitä pelaajia. Edellisiä versioita satoja tunteja pelanneet saavat PlayStation 2 –edition muutamista lisäominaisuuksista vain hetkellistä hupia. Kokonaisuudesta jää lievä rahastuksen jälkimaku, mutta The Sims on silti ilmiö vailla vertaa myös konsolimaailmassa. Kaiken tämän kierrätyksen jälkeen Maxisin toivoisi kuitenkin jo vähitellen siirtyvän uusien projektien pariin. Hyvin rahaa tuottavaa lypsylehmää on kuitenkin turha lähettää teurastamolle ennen kuin viimeisetkin maidot on kerätty parempaan talteen. Tätä kaavaa vielä monia vuosia eteenpäin toteuttava Maxisin mestariteos ei ehkä ole enää niin tuore kokemus kuin aikoinaan, mutta siitäkin
huolimatta se pystyy yhä tarjoamaan hauskoja kokemuksia koko rahan edestä. The Sims on koko perheelle sopivaa tuttua, turvallista ja hauskaa peliviihdettä.
