Kloonaus on hauskaa
Crazy Taxi oli aikoinaan massiivinen hitti sekä kolikkopelihalleissa että Dreamcastilla. Vuosien saatossa niin GameCube-, Game Boy Advance-, Xbox- kuin PC-käännöksetkin saanut ajopeli oli konseptiltaan yksinkertainen, mutta samalla äärimmäisen toimiva. Pelaaja ohjasti avoautomallista taksia pitkin kaupunkia poimien ohessa kyytiin asiakkaita kuskaten heitä sitten ympäri kylää. Mielenkiintoiseksi ideasta teki se simppeli tosiasia, että määränpäähän oli päästävä mielellään keinoja kaihtamatta. Hyvästä kyydistä pelaaja palkittiin rahalla ja ylimääräisiä tippejä oli mahdollista ansaita tyhmänrohkealla ajotyylillä.
Originaali Segan tuottama taksihurjastelu on jo sittemmin lypsetty likipitäen loppuun lukuisten turhien jatko-osien myötä, mutta myös kilpailijat yrittävät häpeilemättömästi apinoida tätä aikoinaan isoakin hittiä. Lukuisten epäonnistujien joukosta on vaikea löytää oikeasti hyvää arcade-ajopeliä kyseiseen teemaan liittyen. Electronic Arts on kuitenkin valmiina yrittämään ja yhtiön omistaman The Simpsons -lisenssin avulla syntyi jo alusta lähtien naurettavalta kuulostanut Road Rage -lisänimeä kantanut konsepti.
Legendaarisen piirrossarjan maineella ratsastava peli on kuin pelkistetty versio Crazy Taxista. Erinäisten haukotuksia aiheuttavien juonikuvioiden välityksellä pelaaja pääsee valitsemaan yhden 16 eri ajoneuvosta. Näistä suurin osa on luonnollisesti alussa lukittuina ja uusia ratinpyörittäjiä täytyy avata yksinpeliä pelaamalla. Lopullinen kirjo on kuitenkin valtava ja mielikuvituksellisien kärryjen ohjaimista löytyy useita aitoja The Simpsons -sarjasta tuttuja hahmoja. Ajo-ominaisuuksiltaan eri taksit eivät liiemmin eroa toisistaan, joten kuski tulee yleensä valittua omien hahmomieltymyksien mukaisesti. Sama kaava pätee myös ympäri Springfieldiä sijoittuvaan kuuteen rataan. Televisio-ohjelmasta tuttuja paikkoja on tunnistettavissa useita ja kentät ovatkin lievästä paperimaisuudestaankin huolimatta melko uskollisia oikeille esikuvilleen.
Ideattomuuden runsaudensarvi
Kunnon lisenssi on oikeastaan loppupeleissä ainoa varsinainen asia, joka erottaa Road Ragen edukseen kilpailijoistaan. Tekijät ovat työskennelleet läheisessä yhteistyössä itse sarjan luojien kanssa. Tuloksena on syntynyt värikäs sarjakuvamaailma, joka näyttää ja tuntuu aidolta The Simpsons -universumilta. Tätä mielikuvaa edesauttavat myös hahmojen laukomat nasevat onelinerit. Aidon ohjelman näyttelijöiden tuottama dialogi ei ole vaihtelevuudeltaan mitään järin rikasta kuultavaa, mutta eri maskottien laukomat herjat jaksavat toki viihdyttää oman lyhyen aikansa.
Muuten liikkeellä ollaan varsin mielikuvituksettomilla linjoilla. Äänimaailma ja visuaalinen yleisilme ovat yksinkertaisia, eikä niistä tunnu löytyvän minkäänlaista jatkuvuutta. Yksinkertainen piirrosmainen ulkomuoto hymyilyttää aikansa, mutta interaktiivisuuden valitettava puute tekee jokaisesta kentästä varsin monotonisen kokonaisuuden. Epämääräisiä laatikkotaloja ja sinne tänne ripoteltuja puita pullollaan olevat ajobulevardit olisivat soveltuneet lähinnä kolikkopelihalliin, jossa muutaman pelikerran jälkeen automaatin voi jättää kokonaan rauhaan. Tälläisenään kerta toisensa jälkeen parempien pisteiden ja bonuksien perässä pelattavaksi tarkoitettujen tasojen pariin ei useimmiten palaa parin kokeilukerran jälkeen. Itse sarjan vannoutuneilla ystävillä tilanne on kuitenkin toinen, sillä tuttujen maamerkkien bongaamisessa on aina oma hauskuutensa.
Muulla suunnitteluosastolla ollaan niinikään oltu lähinnä kahvitauolla. Tästä ilmiselvänä osoituksena on aina samoissa paikoissa kököttävä sarjan hahmoista koostuva asiakaskunta. Ennaltamäärättyihin kohteisiin sijoitellut hahmot pitää vielä kaiken lisäksi viedä joka kerta täysin samaan määränpäähän. Jonkinlaista arvontasysteemiä olisi kieltämättä mukaan kaivattu, sillä puolisen tusinaa tasoa on äkkiä koettu elämys. Kokonaisuus alkaakin pidemmän päälle maistua puulta. Toisaalta eri ajoreittien kokeileminen on enemmän kuin suositeltavaa. Toista kautta pöristeleminen voi myös johtaa lisäbonuksiin ja täten parempiin loppupisteisiin. Silti Road Ragen parista tekee mieli poistua parempien tuotoksien ääreen, kun sama vanha kaava toistaa itseään pelikerrasta toiseen.
Paljon vanhaa, vähän uutta
Tuttuun tyyliin eri tasoja ajettaessa ruudun ylälaidassa tikittää kello. Ajan loputtua leikki loppuu ja pelaaja joutuu aloittamaan alusta. Lisäaikaa saa kyydissä olevasta hahmosta riippuen joko ajattelemattomalla hurjastelulla tai varovaisella törmäyksiä välttävällä ajotyylillä. Arcademaista yleistunnelmaa korostaa myös kellon vieressä päämäärää kohti osoittava käsi. Valitettavana yksityiskohtana osoittajan optimointi on viime kädessä jäänyt puolitiehen ja sormi osoittaakin yleisesti aivan väärään suuntaan. Sokeasti indikaattoria seuraava pelaaja löytää itsensä usein pelkästä umpikujasta. Rutiinin avulla tämäkin ongelma on tietysti ratkaistavissa. Tasot opettelemalla eri reitit ja mukaan ängetyt oikotiet auttavat taksia navigoimaan vaivatta sokkeloisessa Springfieldissä.
Lyhyenläntää elinkaarta on vielä yritetty pidentää lisäämällä mukaan jaetun ruudun kaksinpeli, vapaaseen ajeluun tarkoitettu Sunday Drive -moodi ja erilaisista minipeleistä koostuva Mission-pelimuoto. Näistä ensimmäisessä huristellaan täysin tyhjässä kaupungissa. Satunnaisesta liikenteestä ja irtoesineistä puhdistetussa kylässä ajelu ei sinänsä kiinnosta pätkän vertaa, mutta ylimääräisenä lisänä se on tietysti parin kokeilukerran arvoinen. Nimensä mukaisesti Sunday Drivessa sunnuntaiajelua harrastamalla eri tasot voi opetella ilman rasitteena toimivaa aikarajoitusta. Tehtävämoodissa taas suoritettavana on kymmenen erilaista minipeliä, jotka vaihtelevat yksinkertaisesta ajelusta vaikkapa esineiden välttelemiseen. Satunnaisen piristäjän roolistaan huolimatta mukaan väkisin tungetut lisämoodit eivät kuitenkaan kiinnosta kuin todella pienissä erissä koettuina.
Klassikkoa kloonaamalla saadaan usein aikaan ainakin kohtuullinen lopputulos, mutta The Simpsons Road Rage ei oikeastaan pysty loistamaan kuin hyvin harvalla osa-alueella. Mielenkiinnoton ja itseään toistava kokonaisuus soveltuu ainoastaan todellisille piirrossarjan faneille. Täyttä hintaa tästä lyhytikäisyyden huipentumasta ei kuitenkaan kannata vaivautua pulittamaan. Lukuisiin pieniin virheisiin, visuaaliseen yleisilmeeseen ja ennen kaikkea pelillisiin ominaisuuksiin panostaminen olisi ollut tekijöiden kannalta suositeltavaa. Tälläisenään Road Rage on kovin keskeneräiseltä haiskahtava lisenssirahastus, jonka avulla ei raivata tietä rahoistaan kiinni pitävien sarjakuvaystävien lompakoille.
