Miss Rayne, I assume
Neiti Raynella on ollut varsin kirjava mutta surullinen elämä. Hän sai alkunsa, kun hänen vampyyri-isänsä raiskasi hänen äitinsä. Raynesta tuli Dhampir, vampyyrin ja ihmisen sekoitus, jolla ei ole vampyyrin heikkouksia. Teininä hänet kaappasi Brimstone Society, salainen organisaatio, jonka tehtävänä on eliminoida yliluonnolliset uhat. Sen sijaan, että he olisivat lynkanneet Raynen, he tekivät hänestä yhden huippuagenteistaan - BloodRaynen. Agentti Raynen tehtävät sijoittuvat Ensimmäisen ja Toisen Maailmansodan väliselle ajalle. Raynen kaksi tehtävää ilmenevät olevan yhden miehen tekosia, joka etsii mahtavia artifakteja, joilla hän yrittää saada Saksan kulta-aikaansa maailman valtiaana. Raynen tehtävä on yksinkertainen: niittää ja niputtaa natsit ja estää artifaktien joutumista miehen käsiin.
Raynen ensimmäinen tehtävä alkaa veden hukuttamassa kylässä, joka on joutunut erilaisten hirviöiden valloittamaksi. Pelaajaa opastetaan koko ensimmäisen tehtävän ajan kädestä pitäen, eikä minkään pitäisi olla epäselvää. Ensimmäisen kentän tehtäviä voi kuvata kolmella sanalla, 'tapa', 'tuhoa' ja 'pelasta'. Kentästä löytyy jos jonkinmoisia mutantteja ja elukoita, jotka eivät suuremmin laita Raynelle hanttiin. Kivääri kädessä heiluvat ovat asia erikseen. Rayne on toki vampyyri, mutta hän ei omaa vampyyreille ominaista asennetta viattomia ihmisiä kohtaan. Siispä Raynen tehtävissä on myös ihmisten pelastamista hirviöiltä ja pahoilta natseilta, joista jälkimmäisistä aiheutuu päänvaivaa vasta myöhemmissä kentissä. Suureksi hämmästykseni ja useiden varmistusten vahvistamana huomasin, että Natsien tunnus on muuttunut samankaltaiseen, mutta kolmisakaraiseen ja pyöreään kuvioon. Natseista tehdään peli, jossa heitä listitään poikki ja pinoon -periaatteella, mutta natseille tunnusomaisen merkin näyttäminen on tabua. Sangen ristiriitaista.
Veri se roiskuu kun rapataan
Pelaajan operaatiota on helpottamassa liuta erilaisia kykyjä ja aseita. Aseet ovat jaoteltu viiteen ryhmään. Pienet ja keveät käsiaseet, keskikokoiset aseet ja raskaat konekiväärit. Näiden lisäksi on vielä kranaatit ja erikoisase, joka tekee erittäin pahaa jälkeä. Koska aseista voi loppua ammukset, on Raynella apunaan kaksi veitsen kaltaista asetta käsissään. Vampyyrin kykyjä on siunaantunut kolme erilaista, mutta kyvyt ovat pikemminkin näkökykyjä, jotka auttavat enemmän tai vähemmän tietyissä tilanteissa. Ensimmäinen on Aura-aisti, jollaa näkyy kaikki elollinen ja elinvoimainen, ja sitä voi käyttää myös käyttää pimeänäkönä. Toinen on Bullet-time-kopio jossa kaikki hidastuu, myös Rayne ja hänen liikkeensä, paitsi minkäänlaista mittaria ei ole rajoittamassa tämän kyvyn käyttöä. Kolmas on kyky nähdä etäälle kuin kiikareita käyttäisi. Viimeisenä avittajana on Blood Rage -erikoishyökkäys. Pystyäkseen käyttämään Blood Ragea, pelaajan tulee täyttää ensin Bloodlust-mittari, jonka voi täyttää joko tappamalla vihollisia tai imemällä heistä verta. Blood Rage -tilassa Raynen liikkeet tehostuvat ja muuttuvat erilaisiksi. Esimerkiksi Rayne liikkuu kuin nopeutetusti silppuen kaikki edessä olevat hirviöt, esittäen samalla nopeutettua ja maanläheistä akrobatiaa.
Soldier of Fortune -vaikutteet vilisevät taistelun tiimellyksessä, kun natsien ruumiinosat lentelevät sitä mukaan kuin Rayne heiluttelee veitsiään. Tässä vaiheessa oli aivan pakko tarkistaa kannessa oleva ikäraja. Sensuurin paha koura on iskenyt kyllä Natsi-merkkiin, mutta väkivalta katsottiin läpi sormien.
Graafisesti tekele edustaa keskitasoa parempaa joukkoa. Saksan synkät idyllit näyttävät lohduttomilta ja ympäristö huutaa kurjuutta, juuri sellaista kuin sen pitääkin tällaisessa pelissä. Pari graafista bugia löytyi Raynen eeppisellä matkalla, mutta ne pystyi vielä antamaan anteeksi. Valitettavasti jotkin animaatiot jättävät kyllä aika paljon parantamisen varaa, kuten Raynen tietyt liikkeet. Nopeassa temmossa tätä ei välttämättä huomaa, mutta hidastus-efekti auttaa huomaamaan tämän kauneusvirheen. Efekti tuo myös mukanaan omat ongelmansa kuten sen, että pitkän käytön jälkeen kun palaa normaaliin nopeuteen, kaikki tuntuvat kulkevan liiankin nopeasti.
Yksinkertaisuuden lammikko
Mukaan soppaan on heitetty muutamia yksinkertaisia puzzleja. Yksinkertaisuudella tarkoittaen "Hae esine 1 paikasta B takaisin paikkaan A". Raynen vampyyriaistien ansiosta esineitä ja paikkoja ei tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa, sillä aisti osoittaa juuri sinne missä esine on tai minne pitää mennä. Pelaajan ongelmaksi jää yleensä vain vihollisten pois pyyhkiminen tieltään, mutta haaste jätettiin Raynen tehneen pelifirman kellariin. Ja aivan kuin tämä ei olisi jo tarpeeksi, samoja yksinkertaisia ja turhauttavia puzzleja kierrätetään koko pelin ajan. Jokainen puzzle pääsee esiintymään vähintään kahdesti koko pelin aikana.
Puoliksi vampyyri kun on, Rayne tarvitsee elääkseen verta ja verta löytyy kaikelta, joka liikkuu kahdella jalalla ja pistää hanttiin kaksinkäsin. Verta löytyy kirjaimellisesti lähes joka nurkan takaa, eikä kuolema verenpuutteeseen ole todennäköinen kuin pomo-vastuksissa. Totta puhuen kuolema saattaa yllättää ainoastaan pomoissa, tästä kiitos olemattomalle haasteelle ja tekoälylle. Tekoäly onkin kyllä harvinaista laatua, mutta ei siitä syystä että se olisi haastava. Natsi saattaa heittää kranaatin Raynea kohti ja juosta kaupan päälle Raynea kohti, seurauksena on tietenkin se että tekoälyn graafinen inkarnaatio räjähtää palasiksi. Herraihmiset saattavat myös takertua niinkin vaikeisiin paikkoihin kuin kulmiin, portaisiin ja oviin. Mitäköhän Majescolla on edes ajateltu tekoälyä mallintaessa.
Kontrolleissa ei ole suurempia ongelmia, lievää herkkyyttä lukuun ottamatta. Rayne menee sinne minne pelaaja tahtoo ilman sen kummempia takerteluja ja tahmailuja. Ainoastaan Xboxin alkuperäinen ohjain tuotti pieniä hankaluuksia epätarkan D-padin ja raskaiden liipaisimien takia.
I'll be damned
Mikäli pelaaja sattuu kohtaamaan kuoleman, vie se takaisin edelliselle checkpointille. Useimmissa tapauksissa checkpointteja löytyy enemmän kuin tarpeeksi, mutta kuin kesken pelinkehityksen kehittäjät ilmeisesti huomasivat tämän, niinpä loppua kohden etapit ovat yhä etäämmällä toisistaan. Hurraa huudot raikaavat, kun samaa kohtaa pääsee raastamaan uudestaan ja uudestaan, äkkikuoleman riivatessa joka kerta samassa kohdassa. Haasteen ollessa muuten turhauttavan olematon, ei tämä sen suuremmin raivostuta.
Äänimaailma on BloodRaynessa suhteellisen vaisua. Kentällä menoa säestää tasapaksu ja vivahteeton, loppujen lopuksi ärsyttävä jumputus, joka ei vaihda tempoaan kuin ennen seuraavaa checkpointtia. Tunnelmaa ajatellen musiikki tekee pelkkää hallaa, mutta toiminta on yleensä vahva tempoista johon musiikki sopii paremmin. Taistelun tiimellyksessä Rayne murjaisee one-linereita kuin Iso-A Terminaattorissa konsanaan, muutama erilaista ja sama toistuu useamman kerran taistelun aikana. Natsien armonhuudot kuullostavat tunteella tehdyiltä, mutta kun äänensävyjäkään ei ole kuin pari erilaista, alkaa huudot toistumaan ja kaikumaan korvissa hermoja raastavasti.
Ei mikään kisumirri
Aluksi BloodRayne kuulostaa vain halvalta Blade-kopiolta, mutta Bladen maskuliinisen karisman korvaa hengensalpaava neitokainen. Molemmat saivat alkunsa samoin, molemmat haluavat samaa, heidät erottaa vain miljöö ja aika. Rayne alkaa hetken pelaamisen jälkeen vaikuttamaan oikein kivalta, mutta sama tyyli jatkuu ja jatkuu koko loppu ajan, paljastaen BloodRaynen todellisen luonteen. Pelissä on toki vikansa, mutta missään tapauksessa BloodRayne ei ole täysi floppi.
Rayne on erittäin vahva persoona, mutta hento naisvampyyri Natsilauman tappajana on kuin suoraan tusina toiminta-filkasta. Toimintaakaan ei puutu, sillä lähes poikkeuksetta tarina etenee taistelemalla taisteluissa taistelujen perään. Juonen edetessä - sen kummemmin juonenkerronnalla pilaamatta - unohtuu päämäärä, kun tarina saa älyttömistäkin älyttömämpiä käänteitä loputtoman teurastuksen ohella. BloodRaynessa olisi potentiaalia paremmaksikin kuin "ihan ok" tason peliksi, valitettavasti kehittäjät eivät viitsineet vaivautua muutamaan tekniseen virheeseen ja parempaan juoneen. BloodRaynen ja Blood Omenin tyylisiä toimintapelejä ei ole nimeksikään, eikä genre kyllä niitä suuremmin suosiota BloodRaynella. Toista näytönpaikkaa Majesco tuskin saa Raynen osalta, mikä on sääli, he olisivat saattaneet ottaa neuvosta vaarin. Keskitasoa, mutta valitettavasti ei sen enempää.
