Vielä vanha jaksaa
Electronic Artsin Need for Speed –autoilusarja on varmaankin yksi tunnetuimmista genren peleistä, sillä onhan nyt arvostelussa oleva Underground jo sarjan seitsemäs osa. Upeista urheiluautoista ja arcademaisesta pelattavuudesta parhaiten tunnettu sarja tekee nyt loikkauksen katuautojen tuntemattomaan maailmaan. Enää ei siis ajeta pelkillä kromatuilla raha-autoilla, vaan on aika pistää hieman lisää tehoja pellin alle ja tehdä omasta kärrystä todellinen katujen kuningas.
NFSU tarjoaa ajettavaksi 20 erilaista autoa, joiden joukosta löytyy yleisimpiä tuning-autoja. Edustettuna ovat niin Toyota, Mitsubishi, Honda kuin Mazdakin. Valikoima on hieman yksipuolinen, eikä esimerkiksi kunnon jenkkimuskeleita löydy ollenkaan. Kuitenkin kun kyseessä on katuautot, ei ole tarkoituksena tyytyä pelkkiin pakettiratkaisuihin ja siksi autoa pääseekin parantelemaan eri virityssarjoilla. Lisenssipuoli on hoidettu kuntoon ja peli pursuaakin tunnettuja merkkejä kuten Sparco, NOS ja Brembo. Lisenssejä on mukana puolen sataa, eli EA on todella panostanut pelin tähän puoleen. Ulkoasua pääsee muuttamaan niin, ettei autoa enää tunnistaisi entinen omistajakaan. Valitettavasti virittely jää pintapuoleiseksi, sillä valmiiden sarjojen ohella autolle ei pääse tekemään mitään. Sinänsä outoa ettei edes perusjuttuja kuten esimerkiksi vaihteiden välityksiä pääse muokkaamaan omiin tarpeisiinsa.
Need for Kudos?
Poikkeuksena aikaisempiin NFS –peleihin, Undergroundin kaikki radat sijoittuvat saman kaupungin alueelle käyttäen paljon samoja rataosuuksia sekä teitä. Sisällön kannalta huono ratkaisu kuitenkin palvelee pelin yleistä ilmettä ja mielikuva yhden kaupungin katukilpailukulttuurista muodostuu helposti. Radat ovat myös poikkeuksetta leveitä, eikä Project Gotham Racingistä tuttuja kapeita kujia tule vastaan liki ollenkaan. Lisäksi radat pitävät sisällään riittävästi vaihtelua eivätkä ole pelkkää betoniviidakkoa lähdöstä maaliin. Liikennettä löytyy myös pitämään pelaajan kiireisenä, joskaan trafiikkia ole koko kaupungin alueella, vaan tiukasti määrätyillä pätkillä ja sielläkin kovin harvassa. Poliisit myös loistavat poissaolollaan.
Pelin runko eli Underground –pelimuoto asettaa pelaajan tuntemattoman kuskin saappaisiin, tarkoituksena kavuta ranking –listoja ylöspäin ja nousta kaupungin ykköskuskiksi. Sehän onnistuu rakentamalla omasta perusautosta huipputykki ja kilpailemalla muita kaupungin reikäpäitä vastaan. Kilpailemalla saa tietysti rahaa, jota tarvitaan jos autoonsa haluaa himoitsemansa uuden etupuskurin tai neonvalot pohjan alle vilkkumaan. Ajoittaiset turnaukset ovat hyvä rahanlähde, mutta pääasiassa kilpailemaan pääsee yksittäisissä ratakilpailuissa joissa kierretään x-määrä kierroksia ympäri kaupunkia. Ratakilpailun toinen muoto on vanha tuttu Lap Knockout eli kierroksen viimeinen pudotetaan pois kisasta. Reittikilpailuissa ajetaan paikasta a paikkaan b ja kiihdytyskilpailuissa ajetaan varttimaili mahdollisimman nopeasti. Mukana on myös suoraan PGR:stä kopioitu Draft -kilpailumuoto jossa tarkoituksena on kerätä tyylipisteitä liu'uttamalla autoa mutkissa parhaansa mukaan ja mahdollisimman kovassa vauhdissa. Pitkät ja nopeavauhtiset sladit tuovat enemmän pisteitä ja lisäävät pistekerrointa, joka nollaantuu vauhdin pudotessa tai osuttaessa seinään. Tyylipisteitä saa muistakin kilpailuista, esimerkiksi ilmalennoista ja toisen auton imussa ajamisesta. Mitä upeampi auto, sitä enemmän pisteitä pelaaja saa. Saatuaan tarpeeksi pisteitä kasaan peliin saa lisää sälää auki, eli Undergroundin järjestelmä on hyvin itseään ruokkiva.
Pelkkään PGR -kopiointiin Underground ei syyllisty, vaan mallia on haettu reippaalla kädellä muualtakin. Kolareiden näyttävyyteen on haettu mallia Burnoutista ja yleisilme on alkudemoa myöden kuin The Fast and the Furious –elokuvista. Ei se puoliksi avoin laskusiltakaan enää niin uusi juttu ole. Tosin kun kopioi, niin kopioi sitten parhailta.
Moninpeli onnistuu Xboxilla vain kahden pelaajan jaetun kuvan kilpailuna, joka tuntuu aika olemattomalta kun edes tekoälykuskeja ei saa mukaan. EA:n ja Microsoftin olisi syytä sopia nopeasti Live-kiistansa, sillä Underground jos mikä juuri kaipaa online-tukea. Moninpelissä voi käyttää omia luomuksiaan autoina eli kaverista pääsee ottamaan mittaa paitsi radalla, myös sillä kummalla on hienompi auto allaan. Valitettavasti pelissä ei ole ollenkaan uusintoja, mikä onkin outoa ottaen huomioon pelin yleisen visuaaliseen namutteluun tähtäävän linjan.
Valoshow
Realismia halajavien ei kannata Undergroundilta odottaa liikoja. Peli on NFS –tyyliin rennon arcademainen, ja tällä kertaa myös nopea. Vauhdin tunne on kohdallaan, varsinkin puskurista katsottuna. Ajettavuuden ansiosta peliin on helppo päästä sisään. Vauhdikkaan ajamisen pilaa oikeastaan vain yksi asia ja se on surkea tekoäly. Tai tekoälyn puute pitäisi kai sanoa, sillä tekoäly ei edes yritä ajaa oikeasti kilpaa, vaan suhteuttaa törkeästi vauhtinsa pelaajan mukaan. Tekoäly saa uskomattoman nopeasti kiinni pitkätkin välimatkat, vaikkei pelaaja tekisi ollenkaan virheitä ja ajaisi vielä paremmalla autolla. Toisaalta tekoäly myös päästää pelaajan lähelle, kun pelaaja jää jälkeen. Välillä tekoälyn autot tuntuvat vain kiskoja pitkin kulkevilta junilta, jotka saavat kummasti lisää vauhtia kun pelaaja on parin sekunnin päässä takana. Pahimmillaan tekoälyn huijaaminen meinaa pilata koko pelin ja muuttaa vauhdin hurmasta saadun ilon puhtaaksi vihaksi. Parhaimmillaan Undergroundin pelattavuus on kuitenkin silkkaa nautintoa, varsinkin tarkkuutta vaativissa kiihdytyskisoissa jotka ovat yksinkertaisuudessaan mainiosti toteutettuja. Vaihteiden vaihtamisen tarkkuus yhdistettynä ympärillä kulkevaan siviililiikenteeseen on kohtalokas yhdistelmä ja päätyykin usein kolariin. Tästäkin huolimatta kiihdytyskisoja ajaa mielellään ja kolareita katsoo hymyssä suin.
Visuaalinen puoli on Undergroundissa hoidettu mallikkaasti. Kaupunki on todella upean näköinen ja kylpee valossa vaikka kaikki kilpailut ajetaankin illalla. Grafiikka on muutenkin kaunista katseltavaa kautta linjan. Tehosteilla on saatu vauhdin tunnetta korostettua ja ruudunpäivitysnopeus säilyy satunnaisia hidastumisia lukuun ottamatta kiitettävällä tasolla. Osittain peli vaikuttaa omaperäiseltä ja ennennäkemättömältäkin, tosin mitään ihmeellisen upeaa grafiikatkaan eivät sisällä. Äänimaailma on samalla tasolla graafisen puolen kanssa, heikkouksia ei löydy ja äänet sopivat peliin. Ohikiitävän maaston myös kuulee ja turbo suhisee tyylikkäästi. Musiikkipuolelta löytyy laatutavaraa, kuten Asian Dub Foundation, Rancid ja Dilated Peoples.
Käyttämätöntä potentiaalia
NFS: Underground ei ole niin hyvä kuin mitä siltä odotti. Jotain uutta, jotain vanhaa lienee ollut tekijätiimin iskulauseena. Peliin on kopioitu paljon muista ajopeleistä, mutta uuttakin on saatu mukaan ja etenkin graafiseen toteutukseen on tuotu uusia ideoita. Kokonaistoteutus kangertelee vielä ja tekoälyongelmat tuovat tunnelmaa alas isolla kädellä. Need for Speed –sarja ei vieläkään saavuta täydellisyyttä, mutta ehkä ensi kerralla sitten.
