True Crimen kehitys alkoi aikana, jolloin Grand Theft Auto -sarjan tulo Xboxille ei ollut ollenkaan varmaa, mutta tarve vastaavanlaiselle pelille oli suuri. Monella varmasti oli suuret odotukset tätä peliä kohtaan jos ei muusta syystä, niin ainakin siitä, että vihdoinkin Xboxille oli tulossa edes jotain, mistä Playstation2 pelaajat olivat saaneet nauttia jo pidemmän aikaa. Nyt on tilanne se, että GTA3: Double Pack on saapunut myös Xboxille. Miten True Crime pärjää idean alkuperäistä hallitsijaa vastaan?
Kova kovaa vastaan
True Crimen pääosassa on Nick Kang, joka on pelin alussa määrätty virkavapaalle Los Angelesin poliisivoimista liiallisen väkivaltaisuuden takia. Sepä ei Kangia paljon haittaa, sillä nyt hän toimii organisaatiolle nimeltä Elite Operations Division. EOD:lla on normaalin poliisin ylittävät valtuudet ja heidän tehtävänään on taistella rikollisuutta vastaan keinoin millä hyvänsä. Tämä tietysti sopii Kangille erinomaisesti ja näin pelaajalla on vapaat kädet kurmottaa yhteiskunnan pohjasakkaa aivan miten parhaakseen näkee.
Kuten tuli jo mainittua, pohjautuu True Crimen pelimekaniikka paljolti esikuvaansa, eli GTA3:een. Kamera on lykätty pelaajan taakse, mutta sitä voi ohjata oikealla tatilla. Vaikka päähenkilö toimii lain toisella puolella verrattuna GTA:n hahmoon, ovat toimintatavat huvittavan samankaltaiset. EOD:n oikeuksilla Nick Kang voi ottaa käyttöönsä milloin vain kenen tahansa auton. Koko Los Angelesin keskusta-alue on mallinnettu peliin ja vieläpä varsin tarkasti, joten tilaa riittää missä remuta.
Mitään häikäisevää ei pelin grafiikka ole, mutta se ajaa asiansa. Tekstuurit ovat varsin keskitasoisia. Autojen mallinnukset ovat ainakin pykälää tavanomaista parempia. Esimerkiksi vaurioituneen konepellin auetessa huomaamme, ettei sen alla oleva moottori ole mikään tekstuurilätkä, vaan moottori on aivan oikeasti mallinnettu. Ei tosin jokaista sylinteriä myöten, mutta edistystä tämäkin. Hahmoanimointiin olisi voinut panostaa selkeästi, sillä varsinkin joidenkin jalankulkijoiden kulku on todella luonnottoman näköistä, eikä edes millään tyylikkään persoonallisella tavalla.
Mitä sitten EOD:n agentti voi Los Angelesissa tehdä? Kaupunki on True Crimen mukaan todellinen rikollisuuden tyyssija, sillä Kangin ympärillä tapahtuu sattumanvaraisia rikoksia koko ajan. Aina vähän väliä jonkun käsilaukku tulee ryöstetyksi tai jengisota repeää avoimeksi tulitaisteluksi. Toisaalta Kang voi saada myös poliisiradion kautta kutsuja rikosten tapahtumapaikoille. Näitä sattumanvaraisia rikoksia selvittämällä Kang palkitaan pisteillä. Kun pisteitä on kertynyt 100, saa Nick Kang poliisin tunnuslaattoja, joita käytetään erilaisten taitojen hankkimiseen. Näitä ovat esimerkiksi pistoolin tähtäykseen liittyvät avusteet, joita saa ampuradalta. Toisaalta myös aseetonta taistelutaitoa kannattaa pitää yllä, joten Kang voi mennä salille oppimaan lisää erikoisliikkeitä. Myös ajamisen avusteeksi voi oppia uusia taitoja, esimerkiksi nopea 180:n asteen käätyminen.
Lisätaitoja tarvitaankin, sillä ohjaus on True Crimessä varsinkin aluksi hankalaa. Pelissä on kolme eri moodia, jonka pelaaja valitsee ristiohjaimesta. Moodit ovat normaalitila, ase esillä ja meleetaistelu.Esimerkiksi kohteen pidätys tapahtuu painamalla vasemman tatin alas ja sitten B:tä. Toisaalta ennen pidätystä pitää yrittää pelottaa kohde antautumaan esimerkiksi ampumalla pistoolilla ilmaan, mikä taas tapahtuu painamalla vasen tatti pohjaan ja sitten oikeaa liipasinta. Jokaisessa eri moodissa on jopa kymmeniä vastaavia yhdistelmiä, joten aluksi pelaaja on varmasti sekaisin mitä pitäisi painaa missäkin tilanteessa. Onneksi useimpia yhdistelmiä ei tarvitse kuin joskus, jos ollenkaan, joten pienen opettelun jälkeen ne tärkeimmät iskostuvat selkärankaan.
Pelattavuuteen olisi voinut muutenkin kiinnittää enemmän huomiota. Autolla ajamiseen on vaikeaa saada tuntumaa, sillä ohjaus on jokseenkin holtitonta. Kameran kanssakin on silloin tällöin ongelmia, vaikka sitä voikin ohjata. Toisaalta ammuskelu on tehty niin yksinkertaiseksi, ettei pelaajan tarvitse edes tähdätä, vaan peli hoitaa tähtäämisen pelaajan puolesta. Mukana on myös tarkkuusammuntamoodi, jolloin pelaajan näkymä zoomataan lähemmäksi kohdettaan ja hän saa itse tähdätä. Tästä on se hyöty, että pelaaja voi yrittää neutralisoida kohteensa yhdellä laukauksella ampumalla jalkaan tai päähän. Sama toimii myös takaa-ajotilanteissa, jolloin pelaaja voi ampua kohteen renkaat tyhjiksi tai vaihtoehtoisesti tarkalla laakilla bensatankkiin, jolloin auto räjähtää ja lainrikkoja paahtuu iloisesti sisällä. Tätä manuaalista tähtäystäkin vaivaa tuntuman puute, sillä tähtäin viuhtoo turhan helposti minne sattuu, eikä sen herkkyyttä voi säätää.
Istuuko olkapäälläsi enkeli vai piru?
Näissä valinnoissa onkin osittain pelin idea, eli pelaako pelaaja “hyvää kyttää” vai “pahaa kyttää”. Kun huumediileri ottaa jalat alleen, jalomielinen pelaaja juoksee perään ja päihittää diilerin lopuksi rehdillä tappelunujakalla. Sellainen pelaaja, jota ei oikeamielisyys ja juoksentelu kiinnosta, laittaa kemikaalikauppiaalle napin otsaan pitkältä etäisyydeltä. Teot kumuloituvat yin-yang-mittarille, josta näkee nopeasti onko omallatunnolla enemmän hyviä vaiko pahoja tekoja. Tämä taas määrää sen, miten pelin tarina päättyy.
Mikäli tavallisten kadulla tapahtuvien rikosten ratkonta kyllästyttää, on pelaaja vapaa etenemään pelin pääjuonessa milloin vain. Itse tarina on toimintaelokuville tyypillinen kliseinen vyyhti rahaa peseviä ja huumeita myyviä rikollisjärjestöjä, joiden takaa (tietenkin!) paljastuu laajempi, maailmanlaajuinen liiga. Onpa mukana Nick Kangin taustojen selvittelyä ja muuta asiaan kuuluvaa, mutta itse juonen analysointi olisikin tässä tapauksessa turhaa. Mikä merkitsee on se, miten juonta viedään eteenpäin.
Riippuen siitä millaista poliisia pelaaja pelaa voi pelin tarina haaroittua tietyistä paikoista. Tarina on jaettu episodeiksi, joten hyvää poliisia pelaava seuraa omaa episodien sarjaa päätyen tietynlaiseen loppuun. Toisaalta pahan poliisin tarinalle on oma loppunsa ja tämän myötä pari vaihtoehtoista episodia. Löytyypä vielä näiden kahden välimuoto vaihtoehtoisine episodeineen, joten erilaisia loppuja pelistä löytyy kolme. Jos haluaa nähdä kaikki kolme loppua, ei siitä tarvitse liiemmin pelatessa hikoilla, sillä palaamalla pelin alkuvalikkoon ja lataamalla oman pelinsä uudestaan voi pelaaja valita avaamistaan episodeista minkä tahansa. Tätä kautta voi pelaaja hyppiä vapaasti myös näihin vaihtoehtoisiin juonikuvioihin, joten kaikkien kolmen lopun vuoksi ei tarvitse pelata peliä uudestaan alusta asti.
Yksi tärkeimmistä tunnelman luojista True Crimessä on sen musiikki. Siitä huolehtivat hiphopin tärkeimmät West Coast-nimet, joinakin esimerkkeinä Snoop Dogg (voi muuten vapauttaa pelissä pelattavaksi hahmoksi), Westside Connection ja Coolio. Pelkällä hiphopilla ei True Crimeä ole kyllästetty, vaan mukana on myös hevimpää osastoa. Musiikkivalikoima tukee pelin ympäristöä mielestäni loistavasti, mutta ilouutinen niille joiden korvat särkyvät hiphopista: peli tukee omia musiikkivalikoimia. Kuten GTA:ssa, musiikkia kuuluu yleensä vain autolla ajaessa. Tässä tosin parhaillaan kuuluvaa biisiä ei voi hypätä yli, joten pelaaja on pakotettu kuuntelemaan mitä radio sattuu parhaillaan soittamaan.
Muuten äänimaailma on varsin keskinkertaista. Aseet paukkuvat asiallisesti, mutta Los Angeles on True Crimen mukaan melko hiljainen paikka. Luulisi suurkaupungista löytyvän enemmän taustaääniä. Sivuhahmojen ääninäyttelystä ovat huolehtineet varsin nimekkäät näyttelijät, esimerkiksi Christopher Walken, Gary Oldman ja Michael Madsen. Tämä myös kuuluu, sillä varsinkin Walkenin suusta tulevat ne kaikkein muistettavimmat dialogin pätkät. Itse Nick Kangin ääninäyttely taas on valitettavan keskinkertaista ja paikoitellen jopa ärsyttävää. Kirjoittajien olisi kannattanut miettiä hänen suuhunsa vähän parempia one-linereitä.
Mutta se tärkein valinta on...
Nyt kun GTA-sarja on siirtynyt Xboxille, on vaikea perustella True Crimen olemassa oloa. GTA:n tyylisiä pelejä toki voisi olla enemmänkin, mutta silloin niiden pitäisi olla loppuun asti hiottuja. True Crime ei sitä ole. Esimerkiksi ohjaukseen liittyvät ongelmat syövät pahasti peli-iloa. Lisäksi kaikki episodit vaihtoehtoisine loppuineenkin on pelattu läpi päivässä tai parissa. Tämän jälkeen voi tietenkin selvittää sattumanvaraisia rikoksia, mutta nekin alkavat toistaa itseään ikävän pian. Graafisesti True Crime on keskinkertaisesti toteutettu. Ainoa valtti tässä on nihilismi ja väkivalta, mutta GTA loistaa silläkin saralla paljon kirkkaammin. Tästä syystä suosittelen True Crimen oston sijasta säästämään rahaa esimerkiksi joululahjoja varten ja odottamaan GTA3: Double Packin Euroopan julkaisua tammikuussa.
