Myrsky ja mylväys
Pieni ihme on tapahtunut; Galleon on täällä! Yksi pelihistorian epäonnisimmista ja pahimmin myöhästyneistä peleistä on todellakin vihdoin ja viimein valmistunut. Monia asia on kuitenkin muuttunut alkuperäisestä suunnitelmasta. Nyt eletään vuotta 2004, eikä vuotta 1999; pelin julkaisi SCi Games, eikä talouskriisiin ajautunut Interplay; pelialustana toimii Microsoftin Xbox-konsoli, eikä PC. Lisäksi Galleonin pääsuunnittelija Toby Gard, jonka käsialaa on pelihistorian suosituimpiin hahmoihin lukeutuva Lara Croft, on saanut nähdä piukkapeppuisen luomuksensa vajoavan yhdessä Tomb Raider -sarjan kanssa pilvistä syvälle mitäänsanomattomuuden hämyiseen erämaahan.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun Gard ajautui ensimmäisen Tomb Raiderin jälkeen törmäyskurssille pelin kustantajan kanssa. Lujamielinen mies jätti paikkansa ja perusti Confounding Factorin, jonka hehkutettu debyyttipeli Galleon on. Nyt – vuosien odotuksen jälkeen – pelaajat pääsevät maistamaan tätä suoraviivaista seikkailupeliä, jota on maustettu taisteluilla, huimia akrobaattisia temppuja vaativilla hyppely- ja kiipeilyosuuksilla sekä taitavasti suunnitelluilla pulmilla. Myös merten syvyyksiä pääsee tutkailemaan. Mutta jaksaako peli viihdyttää? Kyllä maar! Kokonaisuus on kuin sekoitus alkuperäistä Tomb Raideria ja Prince of Persiaa.
Peli keskittyy kapteeni Rhama Sabrierin ympärille, jonka tehtäväksi muodostuu paljon häntä voimakkaamman pahan kukistaminen. Aivan yksin hänen ei tarvitse matkaa tehdä, sillä perinteisen oloisen mutta silti kiinnostavan tarinan edetessä matkakumppaneiksi eksyy jos jonkinmoista kaveria. Kaikkein läheisimmiksi apuvoimiksi tulevat kaksi hyvin erilaista naishenkilöä: Faith ja Mihoko. Faith on fyysisesti aivan onneton, mutta hän omaa esimerkiksi yliluonnollisia parantajan kykyjä. Mihoko sen sijaan on taistelulajien ja akrobatian mestari, joka monesti pieksee viholliset Rhaman puolesta.
Mysteerien saaret
Galleon sijoittuu aavasta merestä ja erilaisista saarista koostuvaan fantasiamaailmaan. Merenläheisyyden takia laivat, jotka edustavat tietysti puurunkoisuutta ja pulleita purjeita, näyttelevät pelissä hyvin merkittävää roolia. Peli ei kuitenkaan päästä pelaajaa ruoriin, vaan seilaaminen käy pelimoottorilla ajettujen, juonta kuljettavien välinäytösten ohessa.
Pelin aikana vieraillaan muutamilla eri saarilla, joilla kaikilla on oma teemansa. Eräällä saarella pelastetaan pulaan joutuneita seuralaisia, toisella yritetään etsiä vastauksia tuntemattoman saaren mahdolliseen olinpaikkaan. Teema näkyy eri paikoissa vastaan tulevissa tehtävissä, jotka yllätyksistä ja kommelluksista huolimatta lopulta aina ajavat saarella olevan päätavoitteen etua. Tehtäviä ja pientä pähkäilyä vaativia pulmatilanteita joka saarelle on kehitetty runsaasti, joten paikasta toiseen ei hypitä joka toinen minuutti. Itseasiassa rauhassa paikkoja tutkivalta ja kaikki aarteet keräävältä pelaajalta voi vierähtää kolmesta viiteen tuntia yhden saaren parissa. Pelialueet ovat myös kooltaan massiivisia, joten samoissa maisemissa ei tarvitse koko aikaa pyöriä.
Rhaman ohjastaminen on erilaista kuin muissa peleissä. Galleonin oivallus on se, että pelissä ei kontrolloida orjallisesti pelihahmoa, vaan pikemminkin tämän takana seuraavaa kameraa. Rhama menee aina suoraan sinne, minnepäin pelaaja vasemmalla tatilla kameran osoittaa. Hahmon liikenopeus valitaan samaisella tatilla suunnilla ylös ja alas. Rhamalla on kaksi erilaista liikenopeusluokkaa: turvallinen ja vaarallinen. Vaarallinen on nopeampi (parhaimmillaan erittäin nopea – melkein kuin auto), mutta tällöin hahmo putoaa helpommin rotkoihin tai lipsahtaa kapealta lankulta. Turvallisessa tilassa Rhama kävelee rauhallisesti, eikä pelaajan tarvitse osoittaa kulkusuuntaa kuin vähän sinnepäin, ja Rhaman tekoäly hoitaa loput – esimerkiksi estää kävelemisen jyrkänteeltä alas.
Ahoi, viimeistelemättömyyttä näkyvissä!
Uudenlainen pelimekaniikka on varsin mielenkiintoinen, muttei virheetön. Kameran kontrolloiminen itse hahmoa ohjaillessa on liiskannut esimerkiksi nurkan taakse katoavan pelihahmon ongelman, mutta kamerasysteemin pöhkö tapa pyrkiä olemaan aina ja ikuisesti vaakatasossa aiheuttaa kiipeillessä ja uidessa monesti kameran häiritsevää vaappumista. Ärsyttävintä tämä on sellaisten loppuvastusten kohdalla, joiden selkää pitkin pitäisi pyrkiä kiipeämään rentouttavaa niskahierontaa varten, koska jatkuvassa liikkeessä olevat hahmot tuntuvat olevan kamerasysteemille liikaa. Kerrankin erään helpon pomovastuksen kukistamisessa meni turhauttavan kauan, kun lähes jokaisella hyökkäyskerralla kameran mieletön vispaus edestakaisin pudotti Rhaman lopulta takaisin maan kamaralle.
Galleonin taistelusysteemi ei ole yhtä monipuolinen kuin esimerkiksi Ninja Gaidenissa, ja täten erilaisia liikesarjoja ei joudu juurikaan opettelemaan. Taistelujen vähäisempään määrään nähden systeemin lievä yksipuolisuus ei kuitenkaan nouse kovinkaan suureksi haittatekijäksi. Rhaman perusliikkeet ovat isku (miekalla tai paljain käsin) ja hieman hitaampi mutta myös tehokkaampi potku. Peli rohkaisee yhdistelemään iskuja nopeiksi sarjoiksi kartuttamalla Rhaman taistelupisteitä. Tietyn pistemäärän saatuaan pelaajalle aukeaa hetkeksi käyttöönsä jokin erikoisliike, kuten esimerkiksi "tappava kosketus". Rhama osaa myös tehdä suoraan juoksusta eräänlaisen kehopuskun, potkaista vihollisiaan ilmasta, käyttää kanuunoita tai pistooleja sekä napata kiinni vihollisen rinnuksista ja heittää tämän esimerkiksi jyrkänteeltä alas.
Pelin tekoäly on vanhahtavaa sorttia. Viholliset eivät hyödynnä kovinkaan monimutkaisia hyökkäystaktiikoita, vaan tulevat suoraviivaisesti päälle. Tätä tasapainottamaan peli heittää muutamassa paikassa varsinaisen vihollisröykkiön pelaajan kimppuun ja tarjoilee säännöllisin väliajoin kovakalloisempia välipomoja. Tekoälyn puutteet näkyvät myös omien toiminnassa. Sokkeloisessa paikassa kiemurteleva pelaaja saattaa välillä eksyttää matkaseuralaisensa, jotka jäävät arpomaan sujuvinta reittiä. Odottamaan ei kuitenkaan useimmiten tarvitse jäädä, sillä pelaajan tullessa uudelle alueelle peli palauttaa automaagisesti kaverit taas Rhaman kannoille. Sen sijaan esimerkiksi syvällä merten aarteita etsiessä, jolloin vain Mihokon valtava hapenottokyky voi pitää Rhaman hengissä, tekoälyn eksyttämisestä ei seuraa hyvää, sillä Mihokon on luovutettava happeaan Rhamalle suusta suuhun -menetelmällä.
Tyyliä vai huipputekniikkaa?
Galleon on ollut kehityshelvetissä pitkään, ja se myös näkyy pelin ulkoasussa. Peli ei missään nimessä ole ruma, sillä kirkasväriset ja piirrosmaiset maisemat ulottuvat niin pitkälle kuin silmä kantaa, mutta kaikki näyttää lähietäisyydeltä rujolta eikä efekteillä pahemmin kikkailla. Grafiikka ei myöskään pyöri aina sujuvasti, vaan pientä tahmailua esiintyy silloin tällöin. Tämä saattaa olla seurausta pelin käyttämästä reunojenpehmennyksestä, mikä tekee grafiikasta miellyttävän sulavalinjaista eliminoimalla alhaisen TV-resoluution aiheuttamat sahalaidat.
Sen minkä peli teknisessä toteutuksessa kärsii, ottaa se takaisin graafisella tyylillään. Varsinkin hahmot ovat erinomaisesti suunniteltuja. Ne näyttävät voimakkailta ja jänteviltä olematta kuitenkaan mitään B-luokan hormoniheppuja. Pelin tärkeimmät hahmot ovatkin varsin ilmeikkäitä, karismaattisia ja niistä on helppo pitää.
Galleonin ikä kuuluu myös äänissä. Vaikka mahtipontinen taustamusiikki onkin hyvin toteutettua ja sopii peliin kuin napa mahaan, varsinaiset äänitehosteet kuulostavat utuisilta ja jotenkin luonnottomilta. Ominaisuus kärjistyy taisteluääniin ja hyppyanimaatioiden yhteydessä hahmojen suusta pääseviin mylvähdyksiin, jotka eivät istu muuhun äänimaailmaan. Ääninäyttely ja dialogi on kuitenkin muilta osin hoidettu asiallisesti, mikä on tärkeää hyvien hahmojen kannalta.
Rakastan, en rakasta, rakastan...
Galleon on merkillinen peli. Se olisi helppo haukkua lyttyyn ikäloppuna, ylihypetettynä ja viimeistelemättömänä pelinä, joka ei edes yritä tehdä kunniaa nykykonsolien mahdollisuuksille. Toisaalta se olisi myös mahdollista kehua pilviin aitoa seikkailumieltä pursuavana, innovatiivisena ja älykkäästi suunniteltuna eepoksena, joka ennen kaikkea kertoo mielenkiintoisen tarinan mielenkiintoisista hahmoista.
Se, miten paljon tai vähän Galleonista pitää, riippuu vain ja ainoastaan jokaisen omasta pelimausta. Jos olet enemmän moninpelattavien urheilupelien, rempseiden toimintapelien tai vaikkapa pelkästään rikkaan efektitykityksen ystävä, Galleon ei ole sinun heiniäsi. Sen sijaan jos olet lopen kyllästynyt Xboxin yksipuoliseen pelivalikoimaan ja tunnet kaipaavasi jotain tuoretta ja erilaista, Galleonille kannattaa antaa mahdollisuus näyttää kyntensä.
