Ylös, ulos ja pyörälenkille
Extreme-urheilulajien suurta rynnäkköä pelien keskuuteen on enemmän tai vähemmän vauhdittanut Tony Hawk’s Pro Skater -pelisarja. Skeittauksen ohella myös monia erilaisia lumilautailu-, surffaus- ja myös pyöräilypelejä on saapunut kuvioihin, joiden laatu on heittelehtinyt huonosta loistavaan. Tällä kertaa astumme BMX-pyöräilyn pariin Dave Mirra Freestyle BMX 2:n seurassa, joka on nähty aiemmin PlayStation 2:lla ja myöhemmin Cuben lisäksi myös Xboxilla. Dave Mirra on BMX-pyöräilyn kymmenkertainen maailmanmestari, joten ei ole ihme, että markkinoille on tuotu kyseisen veijarin nimeä kantava pelisarja. Dave Mirra -sarja onkin lähiaikoina laajenemassa kolmanteen osaansa, jonka lisäksi samaiselta pelitiimiltä on myös tulossa piakkoin suurta kohua herättänyt BMX XXX -peli. Mutta nyt kuitenkin katsotaan mitä Mirran kakkososiolla on tarjottavanaan.
Dave Mirra 2:sta löytyy paljon tekemistä aiheesta kiinnostuneille. Mukana nimittäin on 14 eri BMX-taitajaa, 10 kenttää ja karttaeditori, unohtamatta tietenkään muutamia eri pelimoodeja, joihin lukeutuvat Proquest, Session ja Freeride. Ensimmäinen näistä kolmesta on pelin päämoodi, jota pelailemalla aukeavat pelin kaikki kentät, pyörät ynnä muut salaisuudet. Session on nimensä mukaan kolmen minuutin pelisessio, jossa voi yrittää rikkoa piste-ennätyksiään, kun Freeride taas on luonnollisesti vapaata ajelua. Mukana on myös yhteensä 13 kaksinpelimoodia, joihin lukeutuu erilaisten pisteiden keräämiseen painottuvien tehtävien lisäksi myös muita moodeja, joissa esimerkiksi on suoritettava mahdollisimman paljon vahinkoa tuottava kaatuminen. Tosin näitä ei pääse tahkomaan kaverin kanssa samaan aikaan, vaan kehittäjät ovat päättäneet jostain syystä pistää pelaamisen tapahtumaan vuorotellen.
Ilmojen halki käy pyöräilijän tie
Aluksi ei ole valittavissa kuin yksi pelikenttä, joten lisäkenttien toivossa Proquest-moodin pelaaminen on oikein fiksu idea. Aina uudelle pelialueelle saapuessasi on ensimmäisenä kerättävä tarpeeksi iso kasa temppupisteitä, jotta alueen muut tehtävät aukeaisivat. Tehtävien laatu ja niiden vaikeustaso vaihtelee laidasta laitaan. On kaiteilla liukumista, erilaisten esineiden rikkomista, temppujen suorittamisia ja niin edelleen. Valitettavasti hermot ovat varsinkin vaikeiden tehtävien parissa liiankin usein koetuksella, sillä monia temppuja saa yrittää monen monituista kertaa. Turhauttavaksi tilanne menee viimeistään siinä vaiheessa, kun pelissä ei pääse etenemään jonkin tietyn yksittäisen tehtävän takia - seuraava kenttä kun aukeaa vasta tietyn tehtävämäärän suoritettua. Tilannetta ei auta kolmeen minuuttiin rajattu peliaika, jonka takia peli usein keskeytyy ikävästi juuri väärällä hetkellä. Ainahan voi tietenkin yrittää uudelleen, mutta joka tapauksessa hermoja rassaava seikka.
Tehtäviä suorittamalla myös kerätään kunnioitusta muiden pyöräilijöiden keskuudessa eräänlaisten kunnioituspisteiden muodossa. Jokaisesta pelin kymmenestä kentästä voi kerätä maksimissaan 5000 kunnioituspistettä per hahmo, joten on sanomattakin selvää, että on uhrattava paljon aikaa ja vaivaa saadakseen jokaiselle hahmolle täydet 50 000 pistettä. Kunnioituspisteitä keräämällä saadaan myös käyttöön uusia pyöriä, jotka ovat ominaisuuksiltaan aina edellistä parempia. Kuten pisteet, myös pyörät ja kentät ovat avattava jokaiselle ajajalle erikseen.
Pelin kentät ovat vaihtelevaa jälkeä. Teemat vaihtelevat rähjäisistä juna-asemista Venetsian maisemiin, ja mukaan mahtuu myös perinteisempiä temppupuistojakin. Osa kentistä on tarpeeksi monipuolisia pitämään mielenkiintoa yllä, mutta muihin taas ei toivoisi törmäävänsä ikinä uudestaan. Laajuutta kentissä on kuitenkin ihan mukavasti - jopa siinä määrin, että suurimmissa paikoissa eksyy helposti, joten on hiukan harmillista etteivät kehittäjät ole saaneet minkäänlaista karttaa tai tutkaa mukaan peliruutuun. Erilaisten temppujen suorittamiseen on runsaasti paikkoja, joten siinä määrin ei ole valittamista. Mukana onkin pelin ohjekirjasen mukaan yli 1500 erilaista temppua, joita voi suorittaa pelin S.I.K.-systeemillä painelemalla temppulistasta löytyviä erilaisia näppäinyhdistelmiä. Mitä vaikeampi temppu, sitä pidempi näppäinyhdistelmä -periaatteella toimiva systeemi kyllä toimii suhteellisen hyvin ja temput ovat ihan näyttäviä ruudulla. Täysin toinen juttu onkin, että kuka jaksaa opetella kaikki liikeradat, mikäli luku todellakin pitää paikkansa? Välillä hiukan tökerössä ohjattavuudessa on myös muutamia ongelmia, varsinkin ahtaissa paikoissa. Esimerkiksi jos seinään sattuu törmäämään, onkin suuren työn ja vaivan takana saada hahmo taas liikkeelle oikeaan suuntaan.
Tämäntyyppisissä peleissä on nykyään melkein itsestäänselvyys, että mukana on oma kenttäeditori, eikä Dave Mirra 2 ole tällä saralla poikkeus. Mukana on suhteellisen monipuolinen editori, jonka niksit opittuaan voi luoda ihan toimivia ja hauskojakin kenttiä. Erilaisia aihetyyppejä löytyy ihan tarpeeksi, joten vaihtelua omiin mestariteoksiin saa loppujen lopuksi mukaan ihan mukavasti.
Sitä samaa kuin ennenkin
Nykymittapuissa Dave Mirra 2 on graafisesti sitä harmaata keskivertomassaa, jota ollaan nähty miljoonaan kertaan aiemminkin. Vaikka ulkonäköä on paranneltu PlayStation 2-versiosta, on peli silti hiukan vanhentuneen näköistä tavaraa. Onneksi kuitenkin ruudunpäivitys on melko tasaista, joten hidastelua ei juurikaan ilmene pelin edetessä. Myös pahimmat sahalaidat on saatu hiottua pois, mutta taustalla olevat rakennukset ja alueet ilmaantuvat paikka paikoin tyhjästä. Kamerakulmia on kolme, kaksi suoraan pyörän takaa ja yksi suoraan pyöräilijän yläpuolella. Sen tarkemmin ei kulmaa pääse säätämään, mutta mikäli pidät kameran hahmon selän takana, ei kyseinen seikka maailmaa ainakaan kovin tuskallisesti kaada.
Pelin enemmän tai vähemmän katu-uskottava soundtrack koostuu kymmenestä eri kappaleesta, joihin lukeutuu rokkia ja räppiä joka perheen malli-isä Ozzy Osbournesta tuntemattomampiin yhtyeisiin ja artisteihin. Mikäli ei jostain pelin kappaleesta satu pitämään, voi pelivalikosta valita tilalle oman suosikkinsa. Tosin ne muutamatkin hyvät kappaleet, jotka saattavat jäädä päähän soimaan, alkavat muutamien pelikertojen jälkeen tuskastuttamaan ja sen seurauksena tulee laitettua ennemmin vaikka radio taustalle pauhaamaan. Muut äänet ovat melko mielikuvituksetonta jälkeä, kuten tämänkaltaiselta peliltä voi sinänsä jo odottaakin. Pyörien kolina ja hahmojen kaatumisäänet ovatkin melkeinpä kaikki mitä pelillä on äänisaralla tarjottavanaan.
Dave Mirra Freestyle BMX 2 ei ole mikään maailmaa mullistava extreme-urheilupaketti, mutta täysin toivottamasta tekeleestäkään ei ole kyse. Meno on hauskaa niin kauan kunnes kyllästyminen iskee, joka tosin voi tapahtua jo ennen kuin kaikki pelikentät on saatu edes avattua. Pelin vanhentuneen ilmeen ja ohjattavuuteen liittyvien ongelmien takia Dave Mirra 2 ei ole välttämättä pakko-ostos edes pelityypistä pitäville. Mikäli välttämättä haluat päästä Dave Mirran saappaisiin, kannattaa odotella ja katsoa mitä sarjan tulevalla kolmannella osalla on tarjottavanaan.
