Jokasyksyinen kiekkosirkus
Electronic Artsin urheilupelit ovat vuosien saatossa saaneet kyseenalaisen maineen. Korista, jääkiekkoa, jalkapalloa ja muutamaa muuta lajia tarjoavat yhtiön sporttipelisarjat ovat nimittäin hyvin ennalta-arvattavaa sorttia. Ne saapuvat kauppoihin suurin piirtein samaan aikaan joka vuosi ja aina ilkeät kriitikot väittävät, että tuoreissa julkaisuissa ei edelliseen versioon nähden ole mukana tarpeeksi uusia ideoita. Pelit kuitenkin myyvät, joten EA Sports onkin joutunut aikamoiseen noidankehään. Toisaalta uudistuksia pitäisi olla, mutta taas toisaalta myös seuraavan vuoden versioon pitäisi jättää jotain parannettavaa. Tämä ongelma on näkynyt jo pitkän aikaa, mutta julkaisutahdin pysyessä tasaisen varmana ainakaan lähiaikoina ei ratkaisua suuntaan tai toiseen ole odotettavissa.
Tähän edellämainittuun kategoriaan kuuluu itkunsekaisten selitysten mukaan myös NHL Hockey -pelisarja, joka aidon lisenssinsä avulla on porskuttanut jo vuosikymmenen ajan jääkiekkopelien kiistattomana hallitsijana. Kriitikot ovat vuosi toisensa jälkeen haukkuneet sarjan maan rakoon alkuaikojen kieltämättä mainioita NHL-pelejä lukuunottamatta, mutta eteenpäin on vuosien saatossa silti menty. Kun vertaa muutama vuosi sitten julkaistua 2001-versiota ja uudenkarheaa 2003-julkaisua, niin erot ovat huomattavat. Kynsin ja hampain myös monen nirppanokkamaisen peliarvostelijankin on myönnettävä, että NHL-sarja kulkee eteenpäin hitaasti, mutta tappavan varmasti. Tästä kaikki eivät tietenkään ole samaa mieltä. Uusimmassa osassa maalivahtipeli on jotenkin saatu kuosiin edellisosien harharetkien jälkeen, mutta EA Sports on selvästi kulkemassa kolikkopelimaisemman kiekkoviihteen suuntaan. Tämä ei miellytä kaikkia, mutta eiväthän NHL Hockey -pelit koskaan mitään realismin suurvoittoja olleetkaan.
Vanha tuttavuus
Tuttu peruskaura pikaottelu, kansainvälinen turnaus, kausimoodi ja pudotuspelit ovat kaikki omalla tutulla paikallaan. Yksittäisessä ottelussa haluamillaan NHL-joukkueilla saa järjestettyä nopeita, lähinnä moninpeliin suunnattuja vääntöjä. Kansainvälisessä turnauksessa lähinnä keksityillä pelaajilla varustetut maajoukkueet ottavat mittaa toisistaan. EA:n lisenssi kattaa nimittäin vain NHL-pelaajat, joten Pohjois-Amerikan ulkopuolelta tulleissa joukkueissa on mukana tukku ohjelmoijien mielikuvituksen syövereistä maagisesti ilmestyneitä pelimiehiä. Joidenkin joukkueiden voimasuhteet tuntuvat kuitenkin olevan täysin pielessä. Kanada ja Yhdysvallat ovat ainakin paperilla täysin ylivoimaisia, kun taas esimerkiksi Suomelle tyrkätään surutta heittopussin asemaa. Tämä jenkkikeskeisyys kummastuttaa, mutta toisaalta se ei häiritse liiemmin pelitasapainoa, koska maajoukkueilla tulee harvemmin pelattua.
Yksittäisten pudotuspelien rinnalla kausitila on NHL Hockeyn sielu ja sydän. Siinä haluamallaan joukkueella voi tuttuun tyyliin taistella vaikka parisenkymmentä kokonaista kautta putkeen yhteen soittoon. Vauhdin ja vaarallisten tilanteiden lisäksi otteluruuhkan mielenkiintoa lisäävät loukkaantumisten ohella pienet sairastelut, sekä pelaajien kuumat ja kylmät hetket. Huippusentterin ollessa masentunut kauden ratkaisuhetkillä pienet kokoonpanomuutokset ovatkin paikallaan. Nämä pienet, jo aikaisemmassa osassa mukana olleet, lisät korostavat pelaajien ihmismäisyyttä. Vaikka meno kaukalossa onkin aika konemaista katsottavaa, niin ainakin näin tosielämän tuntua saadaan lisättyä edes pieni ripaus. Kausia pilaavat kuitenkin vaihtokaupat, jossa rivimiehiä saa helposti vaihdettua tietokonevastustajien tähtipelaajiin. Tämä ei tietenkään ole mitenkään suotavaa, mutta se mahdollistaa alakynnessä oleville ihmisjoukkueille säälittävän takaportin matkalla kohti voittoja. Tietokoneet eivät luonnollisesti näin likaiseen peliin siirtomarkkinoilla sorru.
Yksi toisensa jälkeen liukuhihnalta tulevia matseja on yritetty piristää suoritettavilla tehtävillä sekä parilla pelillisellä uudistuksella. Esimerkiksi ensimmäisestä laukauksesta kiekon pömpeliin pistäneet pelaajat saavat haltuunsa erityisiä NHL-kortteja, joita voi sitten käyttää kaikenlaisten erikoistehosteiden käyttöön. Näihin spesiaaliefekteihin kuuluvat mm. oman joukkueen pelaajien parantelu, sekä muutamat mukahauskat yllätykset, kuten heliumäänillä varustettu selostajakaksikko. Korteista ei periaatteessa ole yhtään mitään hyötyä, ellei uusiin mittoihin kasvavia huijausmahdollisuuksia pelaajien yhtäkkiä tapahtuvan kehityksen myötä lasketa mukaan. Viime vuoden versiossa sarjaan lisätyt kortit tuntuvat edelleen lähinnä jälkikäteen väkisin mukaan ängetyiltä viime hetken päähänpistoilta, joissa ei vieläkään ole yhtään mitään järkeä.
Pelillisten uudistusten joukosta löytyy lisää epäonnistuneita lisäyksiä. Z-nappulasta aina silloin tällöin toteutettava game breaker laittaa pelin Matrix-hidastuksella höystettyyn moodiin, jossa maalien tekeminen ja vastustajien niputtaminen on helppoa hommaa. Tämä pelinpilaaja on syytä kytkeä pois heti alkuunsa valikkojen suotuisella avustuksella. Samaa sarjaa edustaa myös läpiajokamera. Pelaajan karatessa yksin vastustajan maalivahtia vastaan kamera zoomaa hetkeksi suoraan läpi olevan kiekkotähden selän taakse ja peli hidastuu lisäksi taianomaisesti muutaman ohikiitävän sekunnin ajaksi. Tämä kamerakikka ei vakuuta toteutuksellaan ja se toimii alkuperäistä käyttötarkoitustaan vastaan lähinnä häiritsemällä karussa olevaa pelaajaa. Voisi ainakin kuvitella, että tekijöiden ideana oli luoda jotain täysin päinvastaista.
Rehellinen arvontakone
Electronic Artsin jääkiekollisessa mielikuvitusmaailmassa kaikki arvotaan. Lukuisilla taktiikanmuutoksilla ei varsinaisesti ole yhtään mitään merkitystä, sillä maalit arvotaan satunnaisgeneraattorin avulla. Lahjamaaleja syntyykin tasaiseen tahtiin ja etenkin tähtipelaajat tuntuvat laukovan kiekon ylämummoon joskus jopa nollakulmista. Maalivahdit sensijaan venyttävät ajottain käsittämättömästi kaikkien kumilimppujen eteen, kun taas joskus jokainen veto löytää tiensä verkkoon. Suoraan syötöstä tehdyt laukaukset löytävät tiensä pömpeliin muita vetovaihtoehtoja useammin, mutta keskimäärin maalit syntyvät silloin, kun pelille niin sopii. Onneksi hallitsevampi osapuoli sentään yleensä voittaa ottelut.
Kovassa vauhdissa myös sattuu ja tapahtuu. Puolustettaessa ottelut muodostuvat helposti satunnaiseksi taklausnappien hakkaamiseksi. Niittejä jaellaan jatkuvalla syötöllä ja oikeassa maailmassa puolet pelaajista olisikin ensimmäisen erän jälkeen lasarettikunnossa. Tuomarityöskentely ei tästä huolimatta vakuuta. Vaikka seeprapaitojen rangaistustenantamisherkkyyttä voi säädellä kätevästi valikkojen avulla, niin silti tuntuu, että miehiä lähetetään boksiin pelkästään naaman perusteella. Joskus puhtaasta vartalotaklauksesta on tiedossa suora suihkukomennos, kun taas surutta vastustajaa mailalla selkään hakkaavat pelaajat selviävät ilman jäähyä. Koukkiminen, laukausten eteen heittäytyminen ja muu puolustuksen perustavara toimii, mutta otteluista selviää paljon paremmin ilman taka-iskuja taklausnappia rämpyttäen. Tällöin vastustajan pelaajat telotaan kumoon, kiekko otetaan haltuun ja oma hyökkäys voidaan aloittaa. Eräitä nimeltämainitsemattomia tähtipelaajia ei tosin millään saada pudotettua jään pintaan, oli vastassa sitten millainen maailmanluokan pakki tahansa.
Tekoäly ei tarjoa mitään sen suurempia yllätyksiä. Tietokone hoitelee kellon tarkkuudella samat vanhat temput joko vastustajana tai ketjukaverina. Joskus vastustajakone jopa äityy pyörittelemään näyttäviä kuvioita, mutta maalit se tekee yleensä napakalla rannelaukauksella ylänurkkaan. Puolustuksessa tekoälystä ei ole minkäänlaista apua. Virtuaaliaivojen ohjaamat pelaajat säntäilevät päättömästi kohti kiekollista pelaajaa ja eivät liiemmin välitä omien miehiensä pitämisestä. Tämä johtaa lukuisiin tahattomiin avopaikkoihin, joista joskus tehdään jopa maali tai pari.
Tekniikan ihmelapsi
On NHL 2003:ssa sentään jotain hyvääkin. Teknisesti peli on nimittäin hienoa jälkeä edelleen huvittavilta näyttäviä tappeluita lukuunottamatta. Kiekkoilijoiden liikkeiden mallinnus on ensiluokkaista ja katkoilla näytettävät lyhyet animaatiot piristävät menoa. Myös muu graafinen ulosanti on hienoa jälkeä, mikä on hieno saavutus multiformaattitaustan omaavalle pelille. Tekijöiltä kantautuneiden tietojen mukaan joka koneen versio myös näyttää suhteellisen samanlaiselta PC-edition korkeampaa resoluutiota lukuunottamatta. Näyttäviä kamerakulmia on saatavilla puolisen tusinaa ja muutama niistä jopa vakuuttaa pelillisesti. Liki suoraan mahdollisimman ylhäällä leijuva kuvakulma on kaikista vaihtoehdoista paras, kun taas esimerkiksi sivulta televisiomaisesti zoomaava kamera ei onnistu vakuuttamaan pelattavuudellisilla ansioillaan.
Iloa herättää erinomainen äänitoteutus. Oikeiden bändien humpasta koostuva musiikki soi iloisesti taustalla valikoissa ja pelikatkoilla. Rahaa orkesterien mukaansaamiseen on varmasti käytetty, sillä soundtrackilta löytyy mm. kaikkien teinimusiikin ystävien suosima katu-uskottava Papa Roach. Efektiosastolla ollaan edelleen ammattimaisilla linjoilla, sillä laitoja heiluttavat jykevät taklaukset ja muut niitit kuulostavat edelleen kivullisen aidoilta. Selostuskin menettelee, kunhan järkyttävän huonoja puujalkavitsejä viljelevän apuselostajan kytkee heti alkuunsa pois päältä. Myös legendaarinen urkuri ilahduttaa pelaajaa silloin tällöin uskomattomilla sooloesityksillään.
Paremman puutteessa
NHL 2003 on näyttävä ja houkutteleva paketti. Se kosiskelee selvästi kolikkopelimaisemman pelityylin ystäviä muutamilla pienillä uudistuksilla, joiden pääjoukossa kulkevat edellämainitut pelinpilaajat game breaker, läpiajokamera ja jo edellisistä osista tutut katkeransuloisen huijauksen mahdollistavat kiekkokortit. Peli on herkkua silmille ja apuselostusta lukuunottamatta myös korville, mutta oikeasta kiekkoviihteestä ollaan vielä todella kaukana. Nopeutta löytyy pienen valikkoseikkailun jälkeen kuin juuri tehtaalta tulleesta kilpa-autosta ja välillä pelaaja ei itsekään pysy arcademaisen rymistelyn perässä. Maalit arvotaan silloin tällöin mitä kummallisimmilla tavoilla ja ottelun lopputulokset ovat joskus täysin onnen varassa. Samaa arvontakonetta hyödynnetään myös jäähyissä, joita taklauksien sävyttämässä pelissä jaellaan lähinnä lottoperiaatteella. Tämä kummastuttaa, mutta toisaalta myös eteenpäin on menty ainakin teknisen toteutuksen puolella.
Vuosi toisensa jälkeen NHL Hockey -sarja hämmästyttää yllätyksettömyydellään. Vanhassa onkin vara parempi. Jos NHL 2002 löytyy hyllyjen kätköistä muodossa tai toisessa, tämän vuoden versio on hankintana täysin hyödytön, elleivät joukkueiden tuoreet kokoonpanot todella kiinnosta uuden pelin hinnan verran. GameCuben harvojen jääkiekkopelien joukossa EA Sportsin uutuus on kieltämättä omaa luokkaansa. Ainoa kilpailija kuution hiljaisilla jääkiekkomarkkinoilla on Midwayn jo toiseen osaan ehtinyt NHL Hitz -sarja, johon verrattuna EA:n peli on kyllä kuin toisesta maailmasta. Jos kova vauhti, jääkiekko, tyylikäs grafiikka ja kovat taklaukset miellyttävät, NHL Hockey 2003 on ainakin toistaiseksi ainoa mahdollinen valinta meille eurooppalaisille GameCube-pelaajille. Mitään maata järisyttävää viihdettä on kuitenkin aivan turha odottaa. Ensi vuoden versiota odotellessa tämä nykyinen julkaisu pitää kyllä pihdeissään, paremman puutteessa.
