Kolumnin on kirjoittanut Juhani Pajunen. Hän ei kuulu KonsoliFINin toimitukseen, mutta se ei estä häntä tarjoamasta mielenkiintoista luettavaa.
”Wiille ei osata tehdä hyviä pelejä”, HC-miehet kotkottavat. ”Wiillä ei ole yhtä tasokasta pelivalikoimaa kuin niillä kahdella muulla”, HC-miehet kaakattavat. Argumenttinsa todistaakseen HC-miehet osoittavat siivillään meta-arvosanoja, jotka ovat heidän mielestään paras ja objektiivisin tapa mitata pelien hyvyyttä. Ja toden totta, vertailtaessa vaikkapa Metacriticin arvosanajakaumaa tämän sukupolven konsoleiden välillä huomataan, että Play Station 3:lla ja Xbox 360:llä huippupelien (90 pistettä tai yli) osuus koko pelitarjonnasta on neljä prosenttia, Wiillä vain kaksi prosenttia. Surkeiden pelien (50 pistettä tai ali) osuus on Play Station 3:lla 7 ja Xbox 360:llä 12 prosenttia, mutta Wiillä huikeat 22 prosenttia. Tapaus on loppuunkäsitelty![1]
Miksi Wii-pelit eivät ole saaneet HC-pelaajien ja pelilehdistön keskuudessa yhtä lämmintä vastaanottoa kuin PS3- ja X0-pelit? Kenties syynä on se, että Nintendo lähti uusimpiin(kin) konsoliraveihin altavastaajan asemasta eivätkä monet uskaltaneet panna rahojaan likoon vanhan kaakin puolesta, mikä heijastuu pelitarjontaan. Kenties syynä on se, että pelibisnes ei ole löytänyt selkeää strategiaa uudentyyppisen konsolin suhteen. Tai kenties syynä on se, että pitkän linjan peliharrastajat ovat vain unohtaneet, mikä pelaamisessa on tärkeintä – hauskuus, ei grafiikka!
Rahat pois turisteilta
Niin tai näin, Wiin alkutaival ei ollut varsinaista 3rd partyn riemujuhlaa. Julkaisijat lapioivat laitteelle lähinnä dollarinkuvat silmissä pykättyjä PS2-porttauksia, joiden taiteellinen anti liikkui jossakin Pluto Nashin ja Big Brotherin välimaastossa. Wii-rahvas sai nauttia niinkin taivaita syleilevistä tuotoksista kuin Far Cry Vengeance, Looney Tunes: Acme Arsenal, Balls of Fury, Ninjabread Man, Anubis II, Legend of the Dragon ja Chicken Shoot.
Nintendon grand old plumber S. Miyamoto huomasi tämän kehityssuunnan jo varhain ja kehotti pelifirmoja osoittamaan Wii-koodin vääntämiseen myös ykkösketjuja pelkän kolmos- ja nelosdivarin sijasta [2]. Julkaisijat näkivät koneen silti edelleen helpon rahan alustana, jolle saattoi sylkeä halpojen tuotantoarvojen kyhäelmiä, mitäänsanomattomia ja yksiselitteisen huonoja pelejä, joissa oli korkeintaan päälleliimatut Wii-kontrollit [3].
Ehkä yllättävintä Wiin alkutaipaleella oli kuitenkin se, että julkaisijat eivät tehtailleet alustalle Sports- ja Play-klooneja toinen toisensa perään. Tämä olisi ollut erittäin kannattavaa myös taloudelliselta kannalta. Sillä mitä Sports ja Play pohjimmiltaan ovat, jos eivät kokoelma minipelejä yksinkertaisella grafiikalla? Ei luulisi olevan vaikeata tuottaa lisää sitä samaa miljoonan eri variaation kautta [4]. Olihan jo alkumetreistä asti nähtävissä, että yksinkertaiset ja helposti omaksuttavat bilepelit, joissa Wii-ohjauksella on vahva rooli, ovat selvästi se suurin syy, minkä takia massat laittavat rahansa kiinni Wiihin konsoliraveissa.
Merkkejä Nintendon ulkopuolisesta älyllisestä elämästä
Mutta koska se aurinko paistaa paskakasaankin, myös Wiille ilmestyi joitakin yksittäisiä valonpilkahduksia. Loppuvuodesta 2007 ja alkuvuodesta 2008 ilmestyneet yksinoikeuspelit Zack & Wiki: Quest for Barbaros' Treasure ja No More Heroes ovat nimikkeitä, jotka N-miehet vielä tänäkin päivänä nostavat pöydälle väiteltäessä siitä, onko Nintendon ulkopuolella älyllistä elämää. Capcomin Zack & Wiki on monipuoliseen pulmanratkontaan perustuva seikkailupeli ja Grasshopper Manufacturen No More Heroes sarjakuvagrafiikalla toteutettu omalaatuinen toimintapeli, ja mikä tärkeintä, molemmat pelit hyödyntävät Wii-ohjausta täysipainoisesti.
Pelinkehittäjien heikosta tuesta johtuen Nintendolla itsellään on ollut tavallista suurempi vastuu hyvän pelattavan tarjoilemisessa. Ja kuten aina, meidän kaikkien rakastamat pastellinsävyiset pallopäät löysivät tiensä myös Wiille. The Legend of Zelda: Twilight Princess, Super Paper Mario, Metroid Prime 3, Super Mario Galaxy, Super Smash Bros Brawl ja Mario Kart osoittivat, että perinteisiin nojaava ja taiten tehty Nintendo-laatu on niin ihqun iloista ja ihanaa myös Wii-ohjauksella höystettynä.
”Mutta N-pelit ovat niin lapsellisia ja verettömiä!” kiekuvat HC-miehet orreltaan. Totta. Pelkillä N-peleillä ei vielä lunasteta HC-koneen titteliä. Ja jos vain Nintendo myy, Wiin päälle saattaa langeta Game Cube -kirous: julkaisijat karkaavat toisille alustoille, koska muut kuin Nintendon omat pelit eivät mene kaupaksi.
Kaiken kukkuraksi Nintendonkin tahti laantui viime kevään jälkeen, eikä firmalta ole tullut sen jälkeen muuta mainitsemisen arvoista kuin korkeintaan Wii Music, joka sekin sai vähintään ristiriitaisen vastaanoton pelimedioissa [5]. Voisi väittää, että 2008 oli kuivin Wii-vuosi tähän mennessä.
Se, miksi NMH ja Z&W ovat ”Nintendo-miehet VS maailma” -painimatseissa yhä tapetilla, johtuu siitä, että ne eivät ole saaneet rinnalleen montaakaan muuta nimikettä, joilla voisi argumentoida hyvien 3rd party -yksinoikeuspelien puolesta. Wiille on toki tasokkaita multiplattereita, kuten Rock Band, Guitar Hero ja Resident Evil 4, ja sellaisia Wii Ware -halpiksia kuin Lost Winds, World of Goo ja Strong Bad -sarja, mutta ne varsinaiset, oikeat, isot apintappajat ovat loistaneet poissaolollaan.
3rd partyn ryhdistäytymisliike
Mutta muuttaako vuosi 2009 kaiken? Tänä vuonna konsoliravien mustalle hevoselle on nimittäin tulossa monta nimikettä, joista on hevosmiesten veikkauksissa povattu potentiaalisia hittejä ja huippuja [6]. Japanissa supersuosittu Monster Hunter -sarja vaihtaa alustaa, kun PS3:lle alun perin kaavailtu Monster Hunter 3 ilmestyy Wiillä. Rainbow Studiosin toimintapeli Deadly Creatures asettaa pelaajan skorpionin ja tarantulan nahkoihin muita eläimiä vastaan taistelemaan. Kauhupeli Cursed Mountain kertoo kadonnutta veljeään etsivästä vuorikiipeilijästä.
Segan Conduit on Wiin kauan kaipaama online-pelimahdollisuudella varustettu ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, joka on saanut kehuja teknisestä toteutuksestaan. Muita tämän vuoden räiskintäpelejä ovat House of the Dead: Overkill ja Sin & Punishment 2, joka on jatko-osa Nintendo 64:llä ilmestyneelle klassikolle. Älkäämme unohtako roolipelejäkään: Final Fantasy Crystal Chronicles: Crystal Bearers, Arc Rise Fantasia, Muramasa: The Demon Blade, Little King's Story, Fragile: Farewell Ruins of the Moon...
Tenchu: Shadow Assassinsin takana on alkuperäiset, laadukkaat Tenchu-pelit tehnyt Acquire. Klonoa: Door to Phantomile on remasteroitu versio alkuperäisestä Play Station -klassikosta. Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä mainittakoon mustavalkoinen, ultraväkivaltainen taistelupeli Mad World, jonka tekijätiimi tunnetaan sellaisista nimikkeistä kuin Viewtiful Joe ja Okami.
Luvassa pitäisi siis olla kaikkien aikojen Wii-vuosi. Tästä on kiittäminen ennen kaikkea 3rd partya, joka on tuomassa markkinoille isoja ja hypetettyjä nimikkeitä, jotka on suunniteltu Wiin ehdoilla, konsolin vahvuuksia hyödyntäen, päinvastoin kuin suurin osa tähänastisesta sekundakamasta. Oli jo aikakin! [7]
Ensimmäiset odotetut nimikkeet ovat jo ilmestyneet kauppojen hyllyille. Arvostelujen perusteella Deadly Creatures ja Tenchu ovat suunnilleen keskitason pelejä, House of the Dead vähän parempi. Huippupeliksi ei yhtäkään niistä voi kutsua.
Wii on ollut markkinoilla liki kaksi ja puoli vuotta ilman, että sille olisi siunaantunut kunnollista HC-pelikirjastoa. Voikin hyvin syin sanoa, että vuosi 2009 on Wiin viimeinen mahdollisuus todistaa olevansa myös HC-kansan arvostuksen väärti. Panokset ovat korkealla: tämän vuoden 3rd party -peleillä onkin harteillaan ennennäkemättömät odotukset. Vuoden lopussa tiedetään, onko Wii saanut myös hardcore-pelaajien hyväksynnän vai jääkö se lopullisesti yksinkertaisten casual-pelien alustaksi.
[1] Meta-arvosanojen käyttämisestä pelien laadun arvioimisessa, lue Is Metacritic Damaging the Games Industry?
[2] The Artist's Way: Nintendo Design Genius Shigeru Miyamoto Calls Out Third Party Publishers Who Assign 'Fourth-String Teams' to His Systems
[3] Tällainen toiminta on toki ymmärrettävää siltä kannalta, että jos markkinoilla on suosittu kone, jolle ei ole vielä paljon pelejä, myös shovelware saattaa mennä tällaisessa tyhjiössä tavallista paremmin kaupaksi.
[4] Wiille ilmestyi kyllä joitakin tällaiseen minipelimuottiin valettuja pelejä, kuten Rayman Raving Rabbids, Carnival Games, EA Playground, Super Swing Golf ja Victorious Boxers: Revolution, mutta mistään laajamittaisesta tuotannosta ei voida puhua.
[5] Metacriticissä pelin arvosanajakauma on 25 pisteestä aina 91 pisteeseen asti.
[6] Katso esimerkiksi tämä, tämä ja tämä.
[7] Toisaalta hyvän pelin tekeminen vie helposti pari vuotta, ja jos julkaisijat heräsivät Wiin menestykseen vasta 2007, ei markkinoille ole välttämättä ehdittykään tuoda tasokkaita pelejä ennen tätä.
