LittleBigPlanet 2

Vuonna 2008 Media Moleculen LittleBigPlanet nosti sympaattisen Säkkipojan (tai siis tasa-arvon aikana Säkkihahmon) kertarysäyksellä tasohyppelysankareiden parhaaseen A-luokkaan. Persoonallinen ulkonäkö sekä kattavat muokkausmahdollisuudet ihastuttivat vauvasta vaariin, ja peli kahmi lukuisia palkintoja alan vaikuttajilta. Mutta kun tärkein koukku perustuu käyttäjien luomaan sisällönvirtaan, mitä uutta jatko-osa voisi muka vielä tarjota? On aika ottaa asiasta selvää.

Tutut puitteet uudella kuorrutuksella

Alkumetrit tuntuvat hämmentävän samankaltaisilta ensimmäistä osaa pelanneille. Säkkihahmo juoksee iloisena kenttää eteenpäin tekijöiden esittelyn pyöriessä taustalla, ja lempeä kertojaääni toivottaa pelaajan tervetulleeksi LittleBigPlanetin maailmaan. Tukikohtana toimii edelleen oma alus, josta löytyvät tutut valikot. Ensimmäisenä sukelletaan tarinamoodin syövereihin.

Tarkkaan fysiikanmallinnukseen perustuvan pelimoottorin palikat saatiin ykkösosassa kohdalleen, joten Media Molecule pystyi keskittymään tällä kertaa enemmän sisällöntuottamiseen. Tämä näkyy etenkin valmiissa kentissä, jotka yllättävät positiivisesti monipuolisuudellaan. Absurdi juoni toimii lähinnä puitteena eeppisille kohtauksille ja hullunkurisille maailmoille. Säkkihahmo liittyy Allianssiin, joka yrittää pysäyttää kaiken luovuuden tieltään tuhoavan Negatiivitronin. Käyttöön annetaan esimerkiksi indianajonesmaiset svengailut mahdollistava kiipeilykoukku sekä muita pelimekaniikkaa muuttavia vempaimia. Tarinan aikana muun muassa ratsastetaan (ja lennetään) jättikokoisilla mekaanisilla eläimillä, pelastetaan sopulimaisia Sackbotteja sekä ammuskellaan vettä tai leivoksia panoksinaan käyttävillä aseilla. Vanhemman koulukunnan pelaajat arvostavat varmasti myös sivulle vieriviä osuuksia, joissa räiskitään aitoon 80-luvun tyyliin yksinkertaisine spritegrafiikoineen.

Tarinamoodia ei ole tälläkään kertaa liialla pituudella siunattu. Sen saa tahkottua läpi noin viidessä tunnissa – riippuen miten paljon erilaisissa bonustasoissa viettää aikaansa. Ainakin koko kesto on laatuaikaa, kun ensimmäisessä osassa sekaan mahtui myös selvästi heikompia esityksiä. Aikanaan jonkin verran närää herättäneeseen ohjaukseen ei ole voitu suuremmin kajota, sillä kokonaisuus on suunniteltu yhteensopivaksi edellisosan kanssa. Kiikkerät kontrollit kuitenkin tiedostetaan aiempaa paremmin kenttäsuunnittelussa, eikä äärimmäistä tarkkuutta vaativia hyppykohtauksia enää juurikaan esiinny. Vaikeustaso on alusta loppuun saakka kohdallaan, ja äkkikuolemia sattuu huomattavasti vähemmän kuin viimeksi.

Sukellus ihmismielen saloihin

Tarinamoodin reilun kolmenkymmenen tason selvittämisen jälkeen kannattaa viimeistään suunnata yhteisön puolelle. ”Siisteimmät kentät” ja ”MM suosittelee” -kohtien avulla on helppo etsiä laadukasta sisältöä, mikäli loputtomalta tuntuva kenttien manuaalinen etsiminen ei kiinnosta. ”Viimeaikaiset” -valikko puolestaan näyttää, missä kaverilistan jäsenet ovat viettäneet aikaansa ja tarjoaa pikalinkit kyseisiin maailmoihin.

Ensimmäisenä yhteisöluomuksena vastaan sattui Street Fighter -klooni, jossa lähdetään kaverin kanssa turpakäräjille. Jokaisen raajan liikuttamiseen löytyy oma nappinsa, ja robotti-Ryun saa tekemään tulipalloja erikoisliikkeenä. Muita mieleen jääneitä kenttiä ovat esimerkiksi ylhäältä päin kuvattu WRC-ajelu Sebastian Loebin Citroenilla ajo-ohjeineen, hämmästyttävän paljon muinaista esikuvaansa muistuttava Donkey Kong sekä puhdasta räiskintää edustava Blast Radius. Viimeksi mainittu kelpaisi miltei sellaisenaan Playstation Storeen ladattavaksi minipeliksi Super Stardust HD:n aisapariksi. Yhä harvempi kenttä perustuu enää pelkästään Säkkihahmolla seikkailemiseen. Kanssapelaajien luovuutta sekä taitoa kenttäsuunnittelun osalta ei voi kuin ihailla.

Ensimmäisen osan mainiota luomistyökalua on paranneltu entisestään, kuten edellä mainituista esimerkeistä voi päätellä. Aikaisemmin esimerkiksi ajoneuvot koostuivat yksinkertaisista vipuautoista, mutta tällä kertaa kulkupelejä pystyy vapaammin suunnittelemaan ja ohjaamaan. Kuvakulmaa kääntämällä kentät muuttuvat ajoradoiksi tai räiskintäpelien aihioiksi. Pelaaja voi lisäksi luoda omia minielokuviaan sekä ohjelmoida robottimaisia Sackbotteja. Luomistyökalujen tehokas hyödyntäminen vaatii edelleen pitkää pinnaa ja tiettyä suunnitelmallisuutta. Kuitenkin editorin loogista käyttöä osaa arvostaa pelattuaan esimerkiksi EA:n Createa, jossa yksinkertaisiakin toimintoja täytyy tosissaan hakea valikoiden syövereistä kerta toisensa jälkeen. LittleBigPlanet 2:ssa ajatustyön saa kohdistaa sinne mihin se kuuluukin, eli kenttien säätämiseen. Tutoriaaliosuudet ovat hieman pitkänsitkeästi esitettyjä, mutta niiden avulla luomisen salat aukeavat varmasti.

Jaettu ilo, paras ilo

Pelaaminen verkon välityksellä sujuu entistä jouhevammin. Aikaisemmin etenkin ulkomaalaisten kanssa samaan seurueeseen joutuminen päättyi usein sietämättömään diaesitykseen suuren verkkoviiveen vuoksi. Nyt yhteydet tuntuvat toimivan vakaammin. Samassa porukassa voi käydä läpi useammankin kentän ongelmitta. Paras kokemus syntyy kuitenkin tutulla porukalla pelatessa. Etenkin yhteisökentistä löytyy todellisia helmiä leikkimieliseen taitojen mittelemiseen.

Kimpassa voi edelleen pelata myös saman sohvan äärellä. Tuttuun tapaan jopa neljä pelaajaa pystyy osallistumaan menoon yhdeltä koneelta. Jokainen saa käyttää omaa profiiliaan, joten persoonallisesti kustomoidut säkkihahmot seuraavat luojiaan yhteistyöpeleihin. Ongelmaksi nousee edelleen yleinen sekavuus useamman pelaajan seikkaillessa ruudulla samanaikaisesti. Toisaalta kaoottiseksi yltyvä toiminta lisää osaltaan hauskuutta. Edeltäjänsä tapaan LittleBigPlanet 2 kannustaa pelaamaan kaverien kanssa, sillä tarinamoodin kaiken krääsän keräämiseksi tarvitaan useamman Säkkihahmon yhteistyötä.

Nappisilmän nappisuoritus

Teknisesti Media Molecule tarjoilee laatujälkeä. Graafista ilmettä on viilattu lisäämällä kunnollinen reunanpehmennys. Kaikki näyttää terävämmältä, minkä ansiosta illuusio omaperäisestä leikemaailmasta videopelin sijaan on vahvempi kuin ennen. Musiikkivalinnat sopivat tilanteisiinsa kuin nenä päähän vaihdellen kevyestä popista astetta raskaampaan tarjontaan. Lapsenomaisen visuaalisen maailman ja aikuisemman ääniraidan yhteensovitus toimii mainiosti. Suomenkielinen lokalisointi hoidetaan tekstien sekä puheiden osalta moitteettomasti. Myös alkuperäiskielen omaperäinen huumori säilyy mainiosti käännöksessä.

Tässä vaiheessa pitäisi keksiä jotain valittamisen aihetta, sillä eihän mikään peli ole täydellinen. No, aiemmin mainitut kontrollit eivät vieläkään miellytä tasohyppelypuristeja. Lisäksi kenttien hakuun tarkoitettuja työkaluja voisi virtaviivaistaa sekä hioa edelleen. Tarinamoodi saisi myös olla reilusti pidempi. Toisaalta taas yhteisön puolelta löytyy käytännössä loputon virta uutta sisältöä, joten pituudestakaan ei kehtaa rokottaa.

LittleBigPlanet 2:sta voi siis hyvillä mielin suositella kaikenikäisille pelaajille. Siitä pystyy nauttimaan yksin tai yhdessä, samalla koneella tai netin välityksellä. Menoa ei myöskään haittaa, vaikka oman sisällön luomiseen ei kokisi mitään kiinnostusta. Tarinan jälkeen tekemistä nimittäin riittää vallan mainiosti kanssapelaajien maailmoissa vieraillessa. Enää täytyy jäädä kummastelemaan, mitä ihmettä Media Molecule voi mahdolliseen kolmososaan vielä keksiä?