Super Meat Boy (XBLA)

Usein kuulee valitettavan, kuinka nykyajan peleistä puuttuu haastetta – ennen vanhaan miehet oli tehty raudasta, laivat laivantekoaineesta ja peli tiivistetystä tuskanhiestä. Konsolien latauspalvelut ovat onneksi auttaneet osaltaan lievittämään kaipuuta menneeseen. Lisää lääkettä tarjoaa viime vuoden lopulla Live Arcadessa julkaistu Super Meat Boy. Lihapojan seikkailut saavat raavaimmankin miehen kiroamaan olemassaoloaan ja kyseenalaistamaan Jumalan. Super Meat Boy on erittäin hyvä peli.

Homman pihvi

Super Meat Boyn tarinan tai pelimekaniikan ymmärtäminen ei vaadi hirvittäviä ponnisteluja. Lihapoika nauttii elämästä yhdessä rakkaan Sidetyttönsä kanssa, kunnes eräänä päivänä silinteripäisellä robotilla liikkuva tohtori Sikiö saapuu paikalle ja kaappaa tyttöystävän. Lihapoika vannoo kostoa ja lähtee takaa-ajoon. Sankarin saavuttaessa rakkaansa nappaa ilkeä tohtori hänet aina uudelleen. Sama toistuu satojen tasojen ajan, mutta lopussa kiitos seisoo. Tarinaa väritetään yksinkertaisilla animaatioilla, joiden sekaan on onnistuttu ujuttamaan hilpeitä yksityiskohtia. Ennen kaikkea ne kielivät kuitenkin Super Meat Boyn juurista Flash-pohjaisena pelinä.

Lihapojan seikkailu muistuttaa klassisia tasoloikkia, eikä vähiten sen kuuluisan italialaisen putkimiehen prinsessajahtia. Pelaaja liikkuu tasosta toiseen menneiden aikojen malliin maailmankartalla, kunhan ensin valitaan 20 kentästä koostuva kappale. Ratkaisu on uudelleenpeluuarvon kannalta turhan työläs. Kappaleen lopussa vastaan tulee pomovastus, jonka kukistamisesta palkitaan uusilla haasteilla. Kenttiin ilmestyy vähitellen lisää surisevia sirkkeleitä, pelottavia piikkimattoja ja syövyttäviä suolakasoja. Koska pelin päähahmo on käytännössä kävelevä lihanpala, jättää hän jälkeensä groteskin verivanan. Sirkkeliin sattuminen värjää koko pyörivän terän punaiseksi muistutukseksi menneistä virheistä. Kun tason lopulta läpäisee, voi kaikki yrityksensä katsoa yhtenä uusintana. Parhaimmillaan kymmenien ellei jopa satojen lihapoikien epätoivoiset pyristelyt ja plötsähdykset näyttävät suorastaan hypnoottisilta.

Verisyys ei kuitenkaan ole pelkästään kuriositeetti, vaan punainen neste toimii eräänlaisena voiteluaineena. Kun Lihapoika mätkähtää päin seinää, lähtee hän liukumaan sitä pitkin. Erikoista piirrettä voi hyödyntää vaaroja ohittaessa liukumalla esimerkiksi niukasti sirkkelin ja seinän välistä. Muuten tasoloikkiminen sujuu pääasiassa vanhoin opein. Liipaisimella Lihapojun jalkoihin saa lisää vipinää, mikä helpottaa tavoiteaikoihin ehtimistä. Vähitellen juoksemisesta tuleekin niin pinttynyt tapa, että liipaisinta pitää aina automaattisesti pohjassa. Fysiikan säilymislakeja uhmaavat hypyt ja ilmassa liikkuminen vaativat totuttelemista, mutta tasojen taittuessa tuntuman sisäistää ja sen tarjoamaa tarkkuutta oppii arvostamaan.

Lihakasta menoa

Super Meat Boy tekee uudelleen yrittämisen helpoksi ja syystäkin. Tason pääsee välittömästi kuoleman jälkeen aloittamaan uudelleen ilman ylimääräisiä napinpainalluksia. Minkäänlaisia tallennuspisteitä ei tunneta, mutta kentät ovat enimmäkseen niin lyhykäisiä, ettei niitä oikein kaipaakaan. Maalin tietää olevan aina näköpiirissä ja kaikkien esteiden voitettavissa, joten pirullisintakin kenttää hinkkaa helposti ”vielä sen yhden kerran”. Vasta loppupään tasoissa pituutta piisaa ja keskittymiskykyä koetellaan tosissaan.

Suurimmalle osalle pelaajista tulee todennäköisesti seinä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Super Meat Boy tarjoaa onneksi käteviä keinoja kokemuksen kartuttamiseen. Pelaaja voi esimerkiksi juosta nopeasti läpi vanhoja kenttiä ja avata haastavampia versioita vanhoista maisemista. Lisää sirkkeleitä? Kyllä vain! Hankaliin koloihin piilotetut siteet puolestaan antavat pelattavaksi muista itsenäisistä tuotoksista tuttuja hahmoja, kuten vaikkapa Braidissa aikaa manipuloineen Timin. Vaihtoehtoisilla sankareilla on omia erikoistaitojaan, jotka saattavat auttaa pelissä etenemisessä tai siteiden keräämisessä. Valikoiman huipentavat vielä tavallistakin retrohtavammat bonustasot. Pelaaminen ei hetkessä lopu kesken, eikä se toisaalta käy turhan tuskalliseksi.


Super Meat Boyta voi helposti verrata Trials HD:hen siinä mielessä, että molemmat haastavat pelaajan tosissaan yksinkertaisen pelimekaniikan keinoin. Vaikeustaso nousee ja pelaajan taidot kehittyvät jatkuvasti, mutta oppimisestahan pelaamisessa on pohjimmiltaan kysymys. Lihapojan tuskafestivaalista nauttiminen vaatii tietynlaista peräänantamattomuutta ja korkeaa kivunsietokykyä. Tasot on tarkoituksellisesti tehty pirullisen vaikeiksi, ja niitä piisaa rutosti, mutta toisaalta pelillisten elementtien ja maisemien vaihtelu sekä maanmainio musiikki piristävät tunnelmaa jatkuvasti. Myös pelin hämärälle huumorille ja villeille viittauksille vanhoihin klassikoihin saa hihitellä hiljaa mielessään.

Parhaimmillaan Super Meat Boyn pelaaminen tuntuu käsittämättömän mahtavalta: lihapoika liitää ruudulla kuoleman kielekkeeltä toiselle ja taustalla pauhaa suorastaan eeppinen musiikki. Toisinaan tuo punainen pötkylä silpoutuu kerta toisensa jälkeen samaan sirkkeliin, ja tuskanhiki kirpoaa otsalle. Elämä on, sanoisi erään matkapuhelinoperaattorin mainoslause. Super Meat Boy tiivistääkin tavallaan nättiin pakettiin elämän onnistumisen riemun ja kouluttavan kärsimyksen, siis hyvässä mielessä.

Super Meat Boy on saatavilla Live Arcadesta 1200 Microsoft-pisteellä.