Racket Sports julkaistiin Wiille jo keväällä 2010, mutta se jäi auttamattomasti muiden urheilupelien jalkoihin. Nyt Ubisoft näkee tilaisuutensa iskeä uudelleen – tällä kertaa neitseellisemmille PlayStation Moven liiketunnistusmarkkinoille. Lajeja löytyy viisi: tennis, pöytätennis, squash, sulkapallo ja rantatennis. On aika ottaa virtuaalimaila kauniiseen käteen ja painua kentälle.
Pallopelin aakkoset
Lajit eivät eroa toisistaan kuin nimellisesti. Parhaiten toimivat tennis ja sulkapallo, joita mäiskiessään tuntee satunnaisesti heiluvansa oikean mailan kanssa. Rantatenniksessä pallo pomppii oikeaa tennistä arvaamattomammin. Squashin suurin ero muuhun tarjontaan on verkon puuttuminen hahmojen välistä, mikä aiheuttaa lievää sekasortoa kentän tapahtumien hahmottamisessa. Surkeinta antia edustaa pöytätennis, joka kärsii eniten ohjauksen epätarkkuudesta nopean temponsa vuoksi. Kilpailevassa Sports Championsissa pingis on toteutettu huomattavasti paremmin.
Pelaajalle annetaan mahdollisuus valita perustason ja edistyneemmän ohjaustavan välillä, mikä enteilee hyvää todellista urheiluhaastetta hamuaville. Ikävän nopeasti kuitenkin paljastuu, että valinnalla ei ole juuri mitään merkitystä. Edistyneempi vaihtoehto lisää ainoastaan riskialttiimman ”turboiskun” mahdollisuuden sekä hahmon liikuttamisen kapulan avulla. Ohjaus pysyy silti erittäin rajoitettuna, sillä virtuaalinen mailasankari juoksee edelleen automaattisesti oikeaan kohtaan. Kapulan täytyy ainoastaan osoittaa edes suurin piirtein pallon laskeutumiskohdan ilmansuuntaan.
Racket Sportsin Wii-tausta näkyy grafiikoissa, joille ei ole ilmeisesti jaksettu antaa kuin resoluutiopäivitys. Eksoottiset kentät näyttävät paikoitellen ihan hyviltä, mutta muutoin kokonaisilme ei ole mitenkään mairitteleva. Lapsenomaiset hahmot ovat suoria Mii-kopioita, ja musiikki rasittavaa japanilaistyylistä renkutusta. Virtuaalisia mailasankareita löytyy iso pino, mutta niiden erot ovat puhtaasti kosmeettisia. Jokaisen lauserepertuaariin kuuluu yksi omintakeinen hokema, jota viljellään raivostuttavuuksiin asti. Esimerkiksi Pyrros-hahmon jatkuvat ”I can do this!” -kiljahdukset jokaisen voitetun pisteen jälkeen saavat rauhallisemmankin kaverin verenpaineet nousemaan uusiin ennätyslukemiin.
Liikkeentunnistuksessa mennään sieltä, missä aita on matalin. Lyönnit perustuvat ennalta purkitettuihin animaatioihin. Huitaisujen oikea ajoituskin on hyvin ylimalkaista. Selkeästi eri suunnista lähtevät iskut tunnistetaan melko hyvin, mutta hienosäätö loistaa poissaolollaan. Liiketunnistuspelejä suhteellisen vähän kokeilleelle alkufiilis on hieno – lyönnit onnistuvat helposti ja peliin pääsee nopeasti sisään. Illuusio kuitenkin särkyy nopeasti pelaajan huomatessa, että samaan lopputulokseen pääsee laiskoilla ”sinne päin” huitaisuillakin sohvan perukoilta.
Ei yksinäiselle mailasankarille
Kimpassa pelattuna paketista saa eniten iloa irti, kun anteeksiantava liikkeentunnistus laskee aloituskynnyksen sopivan matalalle. Moninpelissä voi mitellä kahdesta neljään henkeä joko netin välityksellä tai saman koneen äärellä. Niin mahdollista jälkikasvua vastaan otetut leikkimieliset matsit kuin kaveriporukan lauantai-illan partypelaaminen luonnistuvat Racket Sportsin parissa mainiosti. Online-puolella ei liiemmin kanssahuitojia liiku, joten pelkkien nettikaverien varaan ei moninpelikokemusta kannata laskea.
Yksistään väännettynä meno on todella ankeaa. Uramoodissa voi pelata erilaisia cup-kisoja kunnes korkein ranking-sijoitus saavutetaan. Touhu käy tylsäksi erittäin nopeasti, sillä perinteisten trophyjen lisäksi mitään motiivia otteluiden tahkoamiseen ei tarjota. Kisan jälkeen hahmoille jaetaan uusia palkintovaatteita, joita tosin saa myös tappiosta, mikä vesittää koko idean. Tekoäly on kaksijakoinen: cupin ensimmäiset matsit hoituvat vaikka vasemmalla kädellä vastuksen toimiessa täydellisenä heittopussina. Finaalissa koneen ohjaama hahmo saa yllättäen yli-inhimillisiä lisäkykyjä, eikä mikään isku tunnu uppoavan kenttään. Nykypäivänä olettaisi joka pelistä löytyvän säädettäviä vaikeusasteita tällaisen ongelman kitkemiseksi.
Racket Sportsia voisi kutsua keskinkertaisuuden ruumiillistumaksi. Yksinpeliä ei kehtaa suositella kenellekään, mutta moninpelistä irtoaa satunnaista hupia oikeassa porukassa. Move-ohjaus toimii vähän sinne päin, ja kokonaisuus tuntuu hyvin pelkistetyltä. Vaikka liiketunnistuspelit tekevät vasta tuloaan PlayStation 3:lle, kannattaa pahimpaan heilumisnälkään hommata jotain muuta pelattavaa Moven kaveriksi.
