Vuonna 2080 teknologia on edennyt niin pitkälle, että robotit eivät vain käyttäydy kuin ihmiset: ne myös luulevat olevansa ihmisiä. Suurin ongelma on, että tietotaito kyseiseen tekniikkaan on Yhdysvaltojen sijasta aikanaan oikeusmurhan kärsineellä japanilaisella nerolla Yohji Amadalla. Nipponilaisen tutkijan pidättäminen annetaan taisteluryhmän tehtäväksi, jotta kansainvälisiä säädöksiä rikkonut saadaan vastuuseen teostaan. Yakuza-pelisarjan luojan, Toshihiro Nagoshin, uutukainen Binary Domain esittää eettisiä kysymyksiä robottien tuhoamisen ohella
Kielimuuri
Massasta erottuminen räiskintäpelien markkinoilla ei ole helppoa. Binary Domainin valttikorttina ovat tekoälyhahmojen komentaminen ja niiden kanssa keskustelu mikrofonin avulla. Kauniista ajatuksesta huolimatta toteutus ei vakuuta: jo äänikomentojen nauhoittaminen tuottaa hankaluuksia puhumattakaan niiden käyttämisestä taistelutilanteessa. Mikitön pelaaja pääsee helpommalla, sillä tarjolla olevista neljästä komennosta tarjotaan jokaiseen tilanteeseen kaikki tarpeellinen ilman epäselvien huudahduksien tuottamaa päänvaivaa. Omia keskusteluita ei pysty aloittamaan, mutta taistelutoverit kommentoivat tapahtumia ja tekemisiä varsin riittämiin, jotta tunne elävistä hahmoista ehtii syntyä.
Sananvaihdon ainoa konkreettinen vaikutus peliin on jokaisen taistelutoverin oma luottamusmittari pääsankari Daniin. Hahmot reagoivat tekemisiin ja kommentteihin eri tavalla riippuen luonteenpiirteistään. Kun esimerkiksi ensimmäiseen omavalintaiseen hahmotrioon päätyneiden naisten määrästä keskusteltiin, herui ymmärrystä vain toiselta naikkoselta. Luottamus ilmenee käskyjä annettaessa, sillä epäluottamuslausetta esittävä ei muuta toimintaansa käskystä huolimatta. Vaikutukset näkyvät myös loppuratkaisussa, mutta vaihtoehtolopetuksilla olisi voinut olla paljon suurempiakin eroavaisuuksia.
Hahmokatras koostuu usean eri maan kansalaisista, mutta yleisenä teemana on stereotypioiden hyödyntäminen. Tähtilipun alla marssii steroidimörssärin ohella päähahmo Dan, kaunis ja hento kiinalainen tarkka-ampuja, briteistä ylimielinen ryhmänjohtaja ja niin edelleen. Vakavasti peli ei kuitenkaan itseään ota, sillä ryhmän jäsenistä revitään itseironiaa varsin runsaasti. Jokaisella pelin seitsemästä hahmosta on oma aselajinsa, joten monipuolisuudesta kannattaa pitää huoli ryhmää kootessa. Matkan varrella ostettavat asepäivitykset ovat myös henkilökohtaisia, joten vain yhteen tai kahteen hahmoon keskittymisestä voi seurata hienoisia ongelmia mutkien tullessa matkaan.
Putkinäkö
Kuuden kappaleen ja noin kymmenen tunnin pituinen matka nousevan auringon maahan voisi olla komea, monipuolinen sekä värikäs, mutta valitettavasti Binary Domain on valinnut helpomman tien. Sotatanner ei avointa aluetta tunne reittivalinnoista puhumattakaan, vaan taistot käydään putken lisäksi tunnelissa sekä kapeassa käytävässä. Leikkaa ja liimaa -malli lienee tullut tekijöille tutuksi matkaa venyttäessä, sillä jokainen kenttä tuntuu todella pahasti pitkitetyltä ja itseään toistavalta. Pahimmillaan tie vie useaan täsmälleen samannäköiseen huoneeseen peräkkäin.
Vihollisleirissä ei esiinny suuria oivalluksia, vaan kovasti I, Robot -elokuvasta tuttujen tekoälyihmeiden näköisiä rivivastustajia räiskitään alusta loppuun ilman suvantovaiheita. Toki perinteiset variaatiot, kuten räjähtävät tai kilven taakse suojautuvat koneet, tulevat myös vastaan, mutta heikolla tekoälyllä siunatut robotit saavat muutoin ihan toimivan räiskinnän tuntumaan itseään toistavalta pakkopullalta. Suojien takana kykkiminen muodostuu tarpeelliseksi vasta pomotaisteluissa, joissa vaikeusasteruuvia kiristetäänkin roimasti. Epäreiluja ne eivät kuitenkaan ole, mutta taistojen pituutta olisi voinut lyhentää selvästi. Nyt esimerkiksi mustekala- ja hämähäkkirobottia saa ruokkia lyijyllä useamman kymmenen minuuttia. Samaten liian pitkiä ovat tarinaa rytmittävät ajokohtaukset, sillä auton takaovista räiskiminen ei mahdollista ampumisen ohella mitään muuta tekemistä.
Ryhmätoimintaa painottavassa kampanjassa ei ole tukea moninpelille, mikä on suuri sääli. Yhteistyöllä kaverin kanssa samalta sohvalta tai verkon välityksellä olisi ihan mukiinmenevästä paketista saanut huomattavasti enemmän irti. Binary Domain tarjoaa perinteiset verkkomoninpelimuodot useana variaationa, mutta palvelimilta täyden pelin löytäminen oli jo muutamaa viikkoa julkaisun jälkeen kovan työn takana. Koukutusta palata pienten piirien peleihin ei onnistu syntymään, vaikka viiden valittavissa olevan hahmoluokan toimintaa on mehustettu kokemuspisteitä keräämällä avautuvilla kyvyillä. Hivenen addiktoivammaksi osoittautuu Invasion-pelimuoto, jossa neljän hengen ryhmänä edetään tuhoamassa vihollislaumat. Kierrosten määrä on karttaa kohti varsin miehekäs 50, joten läpäisyä varten kannattaa varata aikaa.
Tarina kantaa räiskinnän yli
Tekniseltä toteutukseltaan Binary Domain on varsin kelpoa laatua. Harmaa ja yksitoikkoinen miljöö on graafisesti kaikesta huolimatta varsin tyylikästä. Ääninäyttelijät hoitavat tonttinsa varsin tyylikkäästi, mutta muutoin äänimaailma on liian tyhjänpäiväistä ja kertakäyttöistä. Aseissa saisi olla tehoa ja ääntä hivenen enemmän, sillä nyt päällimmäinen mielikuva on turha munattomuus. Riittävän omaperäinen ja ajatuksia herättävä tarina onnistui kaappaaman mukaansa, vaikka loppua kohden mennään eettisesti melkoisen mielenkiintoisiin kysymyksiin. Valitettavasti juoni on turhan pienessä osassa tyhjänpäiväisen räiskinnän hallitessa suurinta osaa peliajasta. Toimintaa olisi ollut syytä saksia ronskilla kädellä, jotta paketti olisi kantanut jämptinä pakettina loppuun asti.
Binary Domain ei räiskintäpelinä vakuuta, mutta kiinnostava tarina korvaa paljon. Osa hahmoista on varsin onnistuneita eikä muutama ärsyttävämpikään peli-intoa lannista, sillä tiiminsä saa suurimman osan ajan pelistä valita itse. Huumorilla höystetty dialogi jaksaa viihdyttää, eikä hommaa vedetä läskiksi kuin kertaalleen. Mikäli räiskintäpelien kuningasluokka on jo kaluttu läpi ja hyvin kerrottu tarina kiinnostaa, on Binary Domainista saatavilla varsin maittavaa viihdettä.
