Game of Thrones

Lannisterit aina maksavat velkansa ja Starkit varoittelevat talven tulosta. George R.R. Martinin fantasiakirjasarja pääsi televisioiden ruuduille vuonna 2011, ja nyt Cyanide on tehnyt kirjoihin perustuvan pelin.

Valtaistuinpeli

Westerosin maassa seikkaillaan kahden miehen saappaissa. Mors Westford on Nightswatchin veli, joka pystyy tunkeutumaan koiransa mieleen. Vaikka mies on jättänyt vanhan elämänsä taakseen, menneisyys onnistuu kummittelemaan häntä vuosien takaa. Mors saa kuninkaan korkeimmalta asiamieheltä kirjeen, jossa häntä pyydetään etsimään salaperäinen nainen ja suojelemaan häntä – syytä sille kirjeessä ei mainita.

Myös Alester Sarwyck on hylännyt entisen elämänsä sodan jälkeen tullakseen punaiseksi papiksi. Hän saa tietää isänsä menehtyneen ja palaa kotikaupunkiinsa hautajaisiin. Moni asia on huonontunut 15 vuoden aikana, minkä vuoksi sankari päättää jäädä kotiin. Hänen korviinsa kantautuu huhuja siitä, että Alesterin Gawen-veli saattoi olla heidän isänsä murhaaja. Tapahtumien oikean kulun selvittämisen lisäksi hänen pitää estää siskonsa tuleva avioliitto velipuolensa kanssa.

Kirjojen tapaan peli on jaettu kappaleisiin, jotka vuorottelevat miesten välillä. Morsin tarina alkaa muutaman kuukauden takaa menneisyydestä ottaen kiinni nykyhetkeä. Lopulta he kohtaavat ja huomaavat järkytyksekseensä kietoutuneensa syvälle valtaistuinten armotonta peliä. Itse kirja- tai TV-sarjasta tuttuja henkilöitä on pelissä vain muutamia. Juoni sivuaa faneille jo tuttua tarinaa, mutta suurimmaksi osaksi siinä käsitellään ennestään tuntemattomien hahmojen elämää.

Linnoja, viemäreitä ja ylhäistöä

Samalla kun valtaistuinten pelin juonta kehiteltiin ja hiottiin, valitettavasti pelin muut osa-alueet unohdettiin. Visuaalisesti Game of Thrones ei hivele silmää. Ovet avautuvat sydämettömästi läpi hahmojen, jotka puolestaan pystyvät kävelemään esineiden läpi. Sekä henkilöt että maisemat näyttävät rosoisilta ja rumilta. Toki Westerosin linnat ovat täynnä käytäviä ja kauniita yksityiskohtia, mutta se ei paljoa auta, kun kaikki muu on rujoa.

Taustamusiikin menetellessä hahmojen ääninäyttely luo pelottavan kontrastin. Jos henkilöt eivät puhu monotonisesti, heidän lausahduksensa ovat miltei ylitunteellisia kimahduksia. Välillä puhe ja suuanimaatio eivät ole tahdissa, mikä luo peliin halvan dubbausefektin.

Taistelukohtaukset ovat yksinkertaisesti tylsiä. R1-nappia painamalla voi hidastaa aikaa, ja sillä saa näkyviin ympyrävalikon, josta voi valita hyökkäykset tiimissä oleville henkilöille. Valinnan tehtyä katsotaan, kuinka oma ritari suorittaa käskyn kömpelösti. Taistelusysteemi on suurimmaksi osaksi automatisoitu, mutta välillä onnistuneen tapon jälkeen hahmot unohtavat, että ympärillä on muitakin vihollisia ja jäävät pyörimään paikoilleen.

Keskusteluissa tehtävät valinnat muovaavat sitä, miten muut hahmot suhtautuvat päähenkilöihin. Teoilla on vaikutuksensa: jos auttaa miestä hädässä, voi siitä hyvästä saada myöhemmin rahaa, tai kuningatar-Cersein kanssa väärin käydyn keskustelun seurauksena on pääsylippu mestattavaksi. Jos taistelukohtaukset alkavat tylsistyttää, nokkelimmat pelaajat voivat välttää ne puhumalla. Valinnoillaan voi myös vaikuttaa pelin loppuratkaisuun.

Kuolleet miehet eivät laula

Valtaistuinpelin kannattava voima on sen juoni, joka pysyy uskollisena Tulen ja jään laulu- kirjasarjalle. Vaikka pelin muut osa-alueet jäävät puutteellisiksi, Martinin luomaan maailmaan perustuva tarina jaksaa viehättää. Game of Thrones ei ole hyvä peli, mutta viihdyttää paremman puutteessa. Se ei kuitenkaan vastaa kirja- ja televisiosarjan asettamaa korkeaa tasoa.