Tales of Graces f

Namco Tales Studiosin Tales of -sarja on ehtinyt jo kunnioitettavaan ikään. Vuonna 1995 päivänvalon nähneestä Tales of Phantasiasta lähtien peliperhe on myynyt reilusti yli kymmenen miljoonaa kappaletta, mutta silti suurin suosio on jäänyt Euroopassa saavuttamatta. Alun perin Wiille julkaistun Tales of Gracesin PlayStation 3 -versiota on saatu odottaa vanhalla mantereella jo muutaman vuoden, mutta onneksi lopputulos täyttää kaikki toiveet. Mikäli japanilaiset roolipelit eivät aiheuta ahdistusta tai näppylöitä, kannattaa f-liitteellä varustettu julkaisu laittaa välittömästi hankintalistalle. Kyseessä on nimittäin tämän sukupolven parhaita roolipelejä.

Maailmaa syleillen

Rauhallisesti käynnistyvä tarina pohjustaa rakenteensa sankarihahmojen nuoruuteen sijoittuvalla prologilla. Eihän seikkailijaryhmän jäseniä voi missään vaiheessa kuvailla kovin vanhoiksi, mutta alta kouluikäisillä lapsilla pelaaminen tuntuu piristävän erilaiselta mihin tahansa peliin verrattuna. Kyläpäällikön poika Asbel tapaa niityllä mystisen Sophien, joka on perinteiseen nipponilaiseen tapaan menettänyt muistinsa. Naiivista lapsenuskosta ponnistava tarina ei onneksi hukkaa vahvuuksiaan missään vaiheessa. Todenteolla käyntiin päästessään juoni nimittäin pyörittelee JRPG-genrelle tuttuja teemoja, kuten ystävyyttä, maailman pelastamista ja sotaa. Pyörää ei ole siis keksitty uudelleen, mutta Tales of Graces f:n tapa hoitaa tarinankerronta on silkkaa täydellisyyttä. Vaikka hetkittäin käsitelläänkin varsin synkkiä juonikuvioita, hahmojen lämminhenkinen kasvutarina kantaa läpi seikkailun.

Alkuperäisen tarinan kahdeksan luvun kahlaamiseen saa kulumaan noin 40 tuntia, mutta kaikkien sivutehtävien etsimiseen ja suorittamiseen kannattaa varata lisää aikaa kymmenen tunnin edestä. Vaikka seikkailulla on mittaa, ei joutokäyntiin sorruta missään vaiheessa. Suurin syy tähän on pelin putkimainen rakenne, josta eksyminen ei ole mahdollista kuin muutamissa poikkeustapauksissa ennen pelin loppupuolta. Lineaarinen eteneminen ei taatusti ole kaikkien mieleen, mutta ratkaisu pitää tarinan kompaktina pakettina, joka vie jatkuvasti eteenpäin. Tarinan päätyttyä avautuu vielä ylimääräinen luku, Lineage and Legacies. Lisäosa tuntuu hivenen irralliselta, mutta hahmojen välisiin suhteisiin keskittyvä paketti avaa myös kokonaan uusia näkökulmia peliin. Epilogia ei voi pitää välttämättömänä, mutta liki 10 tuntia kestävän tehtävä on laadullisesti täysin emopeliin verrattavissa olevaa raudanlujaa timanttia.

Sarjalle perinteiseen tapaan myös Tales of Graces f luottaa cel shading -grafiikkaan. Kuvankaunis piirrostyyli miellyttää silmää jatkuvasti loihtien taianomaista maisemaa ympäri Ephinea-universumia. Pastelliväreissä ei säästellä, mutta kokonaisuus on tehty todella taidokkaasti. Monipuolinen värimaailma tekee kaikista alueista selvästi toisistaan eroavia. Etenkin välivideot kävisivät laadultaan heittämällä lauantaiaamun piirretystä. Pelin tärkein dialogi on piilotettu vapaaehtoisiin skitseihin, joissa usein humoristisin keinoin valoitetaan hahmojen aatoksia sekä taustoja. Hetkittäin keskustelut kuulostavat lähes korneilta, mutta toteutus toimii kauttaaltaan erittäin hyvin. Onpa mukaan saatu todella hervotonta vitsailuakin, jota seuratessa pokerinaaman pitäminen on lähes mahdotonta.

Graafisen puolen lisäksi myös Motoi Sakuraban ja Hibiki Aoyaman säveltämät musiikit ovat osuvat maaliinsa. Taustalla soivat kappaleet eivät nouse liiaksi esille, mutta täydentävät kuitenkin tunnelmaa hienosti. Myös ääninäyttelystä vastanneet henkilöt ovat tehneet hienoa työtä. Tarinan kääntyminen japanista englanniksi on toteutettu niin hienovaraisesti, ettei alkuperäisen kielivalinnan uupumista edes huomaa. Tekninen toteutus toimii kauttaaltaan moitteetta. Ruudunpäivitys on sulavaa ja graafinen ilme kauttaaltaan tyylikästä. Ainoa moitteen sija on vapaan tallennuksen puute, mutta yhtä luolastoa lukuun ottamatta tallennuspisteiden väli on enimmillään kymmenisen minuuttia. Yhteenkään isompaan taisteluun ei joudu ilman mahdollisuutta tallennukseen, joten lepopisteitä on sijoiteltu riittävästi.

Taistelua unohtamatta

Tales of -sarjan merkittävin ero muihin japanilaisiin roolipeleihin on ollut reaaliaikainen taistelu. Kahinat eivät onneksi ole satunnaisia, vaan maailmalla pyörivät viholliset voi myös kiertää. Otuksiin törmätessä peli siirtyy erilliseen taistelutilaan, jossa selvitellään joukkojen paremmuutta. Pelaaja voi ohjastaa vain yhtä soturia kerrallaan, mutta hahmovalintaa ei ole missään vaiheessa rajattu kehenkään sankariin. Niinpä miekkamestari Asbelin sijasta voi myös olla takarivissä viskomassa hyökkäys- ja parannustaikoja omalle joukolle. Mätkiminen itsessään perustuu sarjaan uutena ominaisuutena ilmestyneisiin Chain Capasity -pisteisiin. Jokainen isku vie muutaman pinnan, joita saa lisää kunhan vain jättää hyökkäys- ja puolustusliikkeet hetkeksi rauhaan. Torjunta ja väistäminen eivät vie arvokkaita iskupisteitä, mutta pysäyttävät kuitenkin regeneroitumisen. Kunhan systeemin hahmottaa, tarjoaa se yllättävän paljon syvyyttä taisteluihin. Muutamalla erikoiskyvyllä vahvistettu mätkintä toimii erinomaisesti, eikä ensimmäistäkään vihollista halua väistää taistelumekanismin takia.

Hirviöitä ei ole siunattu suurilla älynlahjoilla, mutta onneksi omat toverit hoitavat tonttinsa mallikkaasti. Vaikka valikoista on säädettävissä omalle tiimille melkoisen yksityiskohtaiset asetukset, ei sille todellisuudessa ole tarvetta. Hyvin tasapainotettu joukko saa viholliset teurastettua samalla, kun takarivin kaunokainen loihtii parannustaikoja niitä kaipaaville. Muutamassa tiukemmassa kamppailussa reppuun sullottuja esineitä on kuitenkin tarvetta käyttää normaalillakin vaikeusasteella pelatessa, joten hahmojen mikromanagerointi lienee kovemman haasteen perässä seikkaileville elinehto. Uusia aseita ja panssareita löytyy matkan varrelta sen verran harvoin, että varusteiden räplääminen on varsin vähäistä. Jokaisella hahmolla on omia erikoisvarusteita aina silmälaseista ja huiveista lähtien. Tiedä sitten paljonko hajuvedet oikeasti antavat kestävyyspisteitä, mutta erilaiset kölninvedet suojaavat ainakin yhtä sankarihahmoa.

CC-pisteiden lisäksi toinen Tales of Graces f:n merkittävä uutuus on hahmonkehityksessä. Erilaiset roolit ovat olleet mukana jo useammassa pelissä, mutta uusimmassa osassa hahmojen kehittyminen ja uusien taitojen oppiminen on sidottu titteleihin. Matkan varrella jokaiselle hahmolle aukeaa uusia nimityksiä, joiden kuusiportaista asteikkoa etenemällä hahmo oppii uusia iskuja tai saa lisää terveyspisteitä. Systeemi onnistuu koukuttamaan pahanpäiväisesti, vaikka periaatteessa kyseessä onkin vain pienimuotoista näpertelyä, jonka voi halutessaan myös laittaa automaattiseksi. Titteleihin pohjautuva hahmonkehitys toimii erinomaisesti, eikä sen ohessa olevaa perinteistä kokemuspistemallia edes huomaa. Erilaisia rooleja on jokaiselle hahmolle reilusti yli sata eikä kaikkien avaaminen yhdellä läpipeluukerralla liene edes mahdollista. Toisaalta nimimerkkien konkreettinen vaikutus peliin on niin vähäistä, ettei jok'ikisen kerääminen ole todellisuudessa tarpeellista.

Parempi kuin loistava

Tales of Graces f:n vetovoimaa on vaikea selittää. Sen salakavalasti eeppisiin mittoihin yltävä seikkailu tuo kokonaisuutena mieleen lähinnä Disneyn klassisimmat animaatioelokuvat, joissa tarinan yksinkertaisen pinnan alle on piilotettu täydelliseksi hiottu jalokivi. Jotain on tehty oikein, kun lopputekstien viimein pyöriessä aikuinen mieskin liikuttuu. Läpäisyn jälkeen jää vain tyhjä tunne, joka suorastaan vaatii palaamaan takaisin satumaiseen seikkailuun etsimään loppujakin aarteita ja skitsejä. Lopputekstien jälkeen aukeavaan New Game +:aan on mahdollista ostaa edellisen läpäisyn aikana kertyneillä Grade-pisteillä etuisuuksia ja vanhoja ominaisuuksia, joten täysin alusta ei onneksi tarvitse lähteä matkaan.

Pelin euroversion odottaminen tuntui hetkittäin piinaavalta, mutta lopputulos korvaa kärsimyksen moninkertaisesti. Tarinan lämminhenkisyys ja iloisuus on jotain sellaista, johon kannattaa tutustua vaikkeivät japanilaiset roolipelit olisikaan lähellä sydäntä. Tales of -sarjan keskittyminen vahvuuksiinsa on hyvä, sillä Final Fantasy -saagan uudistumisen yhteydessä on huomattu, että muutos muutoksen takia ei aina ole kannattavaa. Namco Tales Studios tietää vahvuutensa eikä ole epäröinyt käyttää niitä. Lopputuloksena on saatu kertakaikkisen loistava ja elämänhaluinen seikkailu, joka hakee vertaistaan.