Uuden sukupolven lumoista huolimatta Sony jatkaa väistyvän ikänestorinsa tukemista. PlayStation 3:n vakuuttavaa yksinoikeussyksyä saapui joulukuun alussa täydentämään myös Gran Turismo 6. Vaikka legendaarisen semi-simulaation näkisi mielellään jo tuoreemmalla raudalla perusteellisen moottoriremontin kera, tyytyy kuudes osa lähinnä laajentamaan mammuttimaiseksi kasvanutta sisältöä entisestään. Toki samalla suoritetaan pientä maalipinnan hiontaa ja kevyttä vuosihuoltoa, mutta monet sarjalle ominaiset harmit ovat yhä läsnä.
Tähdet tähdet
Näkyvimpänä muutoksena Gran Turismo 5:ssä valikosta toiseen rönsyillyt uramoodi pyritään pitämään paremmin kasassa. Karttuvien kokemustasojen sijaan avaimiksi onneen valjastetaan peruskisoista kerättävät tähdet, joiden avulla edetään yhä nopeampiin luokkiin. Kuudesta päälohkosta koostuvan portaikon väliaskelmilla lupaavan kuljettajan täytyy suorittaa lisenssejä, jotka nousevat täten uudelleen pakollisiksi jäätyään viimeksi statistin rooliin. Luotisuorasta urapolusta ei silti voi puhua, sillä mukaan mahtuu kosolti sivuhaaroja. Erikoistapahtumissa pärjääminen palkitaan tähtösten sijaan suuremmalla summalla kahisevaa tai uunituoreella menopelillä.
Eksoottisempaan kisakatraaseen mahtuu myös vähemmän onnistuneita näkemyksiä autoilusta. Kuun kamaralla ajelu saattaa kuulostaa etukäteen hauskalta idealta, mutta invamopon vauhtia kiitävän ja pienestäkin kivestä kaatuvan menopelin ohjastaminen on kaukana lystinpidosta. Sen sijaan Britanniassa vuosittain järjestettävän Goodwood Hillclimb -tapahtuman digitalisoiminen tarjoaa haastavia ja nostalgisia hetkiä. Pelattavaa on kaiken kaikkiaan hengästyttävä määrä, mutta loogisempi perusrakenne onnistuu pitämään mielenkiinnon aiempaa paremmin yllä. Silti on myönnettävä, että perinteisen pakolliset uran alkuhetket alitehoisen kauppakassin ratissa maistuvat viidentoista vuoden jälkeen lievästi sanottuna puulta. Tällä kertaa tuskaa lisää valinnanvaran puute, kun pelaaja istutetaan väkisin ennalta määrätyn pikku-Hondan puikkoihin.
Biiliä ja baanaa
Autovalikoima ylitti jo viidennessä osassa uskomattomalta kuulostavan tuhannen menopelin rajapyykin. Tällä kertaa kokonaismäärä nousee 1200 kotteron paremmalle puolelle. Japanilaiskehittäjän juuret näkyvät selvästi, kun esimerkiksi Nissan Skylinestä tarjotaan kymmenittäin variaatioita. Länsimaiset valmistajat ovat aiempaa paremmin edustettuina, mutta klassista eurokalustoa näkisi hillittömään kokonaislukuun suhteutettuna mielellään enemmänkin. Etukäteen kohututuista mikromaksuista ei tarvitse huolehtia, sillä ansaitsemislogiikkaa järkeistettiin rankan kritiikin seurauksena. Muutaman illan aktiivinen pelailu takaa varsin riittävät varannot autokauppojen kiertämiseen.
Erot pilkuntarkasti mallinnettujen premium-autojen ja edelliseltä sukupolvelta siirtyneiden standard-kiesien välillä häivytetään tehokkaammin piiloon. Nyt kaikki menopelit ostetaan saman katon alta, ja niille tarjotaan miltei yhtäläisiä tuunausmahdollisuuksia alkuperästä huolimatta. Toki samalla poistuu käytettyjen autojen selailumahdollisuus satunnaisten aarteiden toivossa, mutta tylsänvarma merkkikohtainen kauppapaikka on silti toimivampi ratkaisu. Lisäksi autovalikoiman ehdottoman enemmistön muodostava standard-katras saa yleisluontoisen kasvojenkohotuksen. Kisatilanteessa PlayStation 2 -kauden perintökalut eivät erotu enää yhtä häiritsevästi joukosta, vaikka sisätilat uupuvatkin.
Gran Turismoissa on aina riittänyt ratoja tahkottavaksi, mutta kuudes osa lyö edeltäjänsä kirkkaasti laudalta. 37 ympäristöä synnyttävät vielä monin verroin erilaisia variaatiota, ja uusien tulokkaiden joukkoon mahtuu monta välittömästi suosikeiksi nousevaa tuttavuutta. Mieltä lämmittävät etenkin Mount Panoraman sekä Brands Hatchin kaltaiset ikoniset moottoriareenat kallistettuine mutkineen ja korkeuseroineen. Oikeiden baanojen ohella nähtävät mielikuvitusreitit ovat niin ikään onnistuneita lisiä ennestään vakuuttavaan pakettiin.
Ratojen vaihtuvat vuorokaudenajat auringonlaskuineen ja tähtitaivaineen näyttävät komeilta, mutta hämärähommille ei voi jakaa puhtaita papereita temppuilevan toteutuksensa vuoksi. Etenkin auringonlaskun kynnyksellä ajettaessa valaistusmoottori ei aina pysy tehtäviensä tasalla. Toisinaan näkyvyys putoaa käytännössä nollaan riippumatta käyttääkö lähi- vai kaukovaloja. Tilanteeseen ei auta kuin säätää television kirkkautta ylettömän suurelle, tai kytkeä ajolinja-apuri näyttämään tietä. Täydellinen yön pimeys ei sen sijaan tuota vastaavia ongelmia, kun valokeila piirtyy asfalttiin oikeaoppisesti. Kyseessä siis lienee toivottavasti päivityksellä korjattava bugi.
Sunnuntaisuhareita tiet tulvillaan
Tekoäly ei aiheuta hurraa-huutoja. Lampaiden tapaan kurvailevat konekuskit toimivat liikkuvina pujottelukeppeinä, eikä tilannetta helpota ylimalkaiset autorajoitukset. Mikäli oman kulkineen suorituskyky lähentelee edes etäisesti luokan ylärajaa, eivät vastustajat tarjoa vähäistäkään haastetta. Maalaisjärjellä ajateltuna ei pitäisi olla järin vaikeaa skaalata koko katrasta samoille teholukemille, mutta moinen hienosäätö jää haaveeksi. Rehdistä kisaamisesta puhuminen olisi muutenkin kaunistelua. Pelaaja heitetään lentävällä lähdöllä porukan viimeiseksi, minkä jälkeen annetaan muutama kierros aikaa saada kärki kiinni. Arcademaisen halpa ratkaisu paljastaa taustalla venyttelevän kuminauhan. Reilun kerhon jäsenille on vaikea selittää, miten 20 sekunnin kaulan nopeasti menettänyt kärkikuski liimaantuu ohittamisensa jälkeen tiukasti konttiin kiinni.
Parhaimmillaan soolosuhailu on lukuisissa aikahaasteissa, kuten lisenssikisoissa ja Goodwood Hillclimbin kaltaisissa erikoistapahtumissa. Sopivasti porrastetut tavoitteet onnistuvat synnyttämään ”vielä kerran” -fiiliksen, kun kultapytty jää muutaman sadasosan päähän. Mukavana uudistuksena monissa aika-ajoissa näkee kaverilistan suoritukset asfaltin pinnassa vilistävinä haamuina, mikä lisää kisaviettiä entisestään. Tekoälyn murheet unohtuvat myös moninpelissä. Verkkosessioita ajatellen kannattaa kuitenkin etsiä tiivis kaveriporukka, jonka kanssa hurjastella. Julkisen puolen kokemusta vesittävät tehokkaasti japanilaisen kankea hakusysteemi, raastavan pitkiksi venyvät aulahengailut sekä lajityypin ikuisuusmurheena sikailijat. Hyvästä yrityksestä huolimatta Polyphony Digital on yhä auttamattoman kaukana genren kärjestä, kun puhutaan muuhun kokonaisuuteen saumattomasti sulautetusta verkkopuolesta.
Kuplassa kasvanut
Ajofysiikkaa viilataan kevyesti. Ratti-poljinyhdistelmällä kurvailu tuntuu dynaamisemmalta, mikä ilmenee luonnollisempina pidon menetyksinä ja pidempinä luisuina. Sen sijaan ohjaimella meno maistuu yhä ankealta, kun ajoapujen säätämisestä huolimatta auton käyttäytyminen jää sanalla sanoen elottomaksi. Tuntuu kuin kehittäjä ei vieläkään uskaltaisi antaa täydellistä hallintaa tatinvääntäjän näppeihin. Ohjaustavasta riippumatta rengasvalinta nousee kokemuksen kannalta tärkeään rooliin. Halvimmilla kumeilla jo kauppakassiluokan edustajat liukastelevat kuin saippualiuoksen päällä. Vastaavasti tyyreimmät kisaslicksit liimaantuvat tiehen epärealistisen tiukasti. Ääripäiden välimaastoon sijoittuu onneksi kosolti päteviä seoksia.
Sarjalle tuttuun tyyliin Gran Turismo 6 näyttää äärimmäisen hyvältä repien kiitettävästi tehoja irti alustastaan. Miltei omaksi minipelikseen nousseessa valokuvaustilassa ei voi kuin ihmetellä premium-autojen pikkutarkkaan mallintamiseen käytettyä aikaa ja vaivaa. Kisatilanteessa yksityiskohdista joudutaan karsimaan, mutta joka tapauksessa kyseessä on huikea tekninen suoritus. Lopputulos pärjää yllättävän hyvin jopa seuraavan sukupolven laitteella pyörivän Forza 5:n rinnalla. Sen sijaan jo pitkään päivittämistä kaivannut audiopuoli kuulostaa todella aneemiselta, mikä rokottaa yleisfiilistä.
Pelin päätirehtööri Kazunori Yamauchi on lukuisissa haastatteluissa todennut, että ei seuraa käytännössä lainkaan kilpailijoiden tekemisiä. Tämä on helppo uskoa Gran Turismo 6:n perusteella, ja uutukainen jättääkin hieman ristiriitaisen kuvan itsestään. Loistavat lisäykset ratavalikoimaan ja sopivasti järkeistetty uramoodi ansaitsevat kehuja, mutta kolmen vuoden kehityskaaren jäljiltä soisi näkevän dramaattisempia parannuksia. Useat pitkään sarjaa vaivanneet ongelmat ovat yhä läsnä, kuten tunnoton padiohjaus, ääritilanteissa oikutteleva fysiikanmallinnus, umpisurkea tekoäly sekä puhditon äänimaailma. Toisaalta sarjan tosifanit ovat varmasti tyytyväisiä myös kuudenteen osaan: rahoilleen saa vastinetta, mikäli hakusessa on tuttua huttua entistä tuhdimpana annoksena.
