Kun muistellaan 1990-luvulla läpimurtonsa tehneitä pelisarjoja, on Electronic Artsin Need for Speed yksi vahvimmista vielä voimissaan olevista sarjoista. Ajopelien rosvokuningas on kerännyt vuoroin kehuja ja hyljeksintää edeten 15 vuoden aikana jo kolmanteentoista osaan. Perinteinen pahanonnen luku vaikuttaisi kuitenkin osoittautuvan pelaajille suosiolliseksi, sillä EA on ruoskinut vanhan kilparatsun aivan uudenlaiseen iskuun.
EA:n katalogiin kuuluu nykyään kaksi kilpa-ajosarjaa, jotka ovat molemmat keskittyneet kevyesti otettavaan kaahailuun. Need for Speed on edellisen vuosikymmenen aikana suuntautunut tarinavetoisuuteen ja autojen muokkaamiseen, kun taas Burnout luo uraa niiden suruttomalla romuttamisella. Jälkimmäinen on ollut menestys sekä taloudellisesti että kriitikoiden mielestä, mutta Need for Speed on leimattu lypsylehmän asemaan. Tätä asetelmaa EA on selvästi pyrkinyt Shiftillä muuttamaan, ja on siinä hyvin onnistunutkin. Ainakin yhden vuoden ajan NFS poikkeaa tavallisista rennoista romuralleista ja siirtyy lähemmäs realistisia ajopelejä.
Vaikka sarjassa on tyylisuuntien muutoksia koettu ennenkin, voidaan Shiftiä pitää ensimmäisenä realistisena Need for Speed -pelinä. Kun suuri osa Slightly Mad Studiosin henkilöstöstä on ollut aiemmin tekemässä SimBinin GTR 2 sekä GT Legends -pelejä, ei pelin realistisempi ote kilpa-autoihin lopulta rakennu aivan olemattomalle pohjalle.
Rajanvetoa
Shiftin runko on koottu uratilan ympärille, joka ei tällä kertaa sisällä edellisistä osista tuttuja välivideoita, tarinankerrontaa tai naiskauneutta. Sen sijaan pelaajia ruokitaan nykykonsoleiden kauneimmilla nelipyöräisillä. Edes kevyttä kehystarinaa ei yritetä tarjota syyksi kisaamiselle, vaan keskittyminen ajosuoritukseen on pääosassa. Suoraan huipulle ei kuitenkaan ole pääsyä. Tie menestykseen raivataan läpi portaittain vaikeutuvien kilpailuiden ja haasteiden. Suoritusjärjestys on vapaa, eikä kaikkia ole pakko läpäistä hammasta purren. Tasot määrittelevät käytetyt ajoneuvot, mutta satunnaisesti pelaajalle tarjotaan myös maistiaisia vauhdikkaammista kilpureista, mikä piristää suorittamista huomattavasti.
Kilpailuiden tason rinnalla kerätään myös kokemuspisteitä, minkä avulla kuljettajan taidot arvioidaan joko siistin tai aggressiivisen ajon puolelle. Pisteitä kertyy ajotyylistä riippuen esimerkiksi puhtaista ohituksista sekä törmäilyistä. Järjestelmä tuntuu kuitenkin painottuvan herkästi siistin ajon puolelle. Tasonnousujen myötä tarjotaan tietysti erilaisia palkintoja niin rahan, autojen kuin yksittäistenkin osien muodossa. Koska omalla ajotyylillä ei ole peliin suurta vaikutusta, tuntuu koko järjestelmä muista peleistä kopioidulta.
Autovalikoimasta on jätetty hitaimmat kauppakassit suoraan pois ja asteikon toisessa päässä valikoima on viety ääripäähän asti esimerkiksi Bugatti Veyronin muodossa. Valikoima on toki suppeampi kuin lähimmissä haastajissa, mutta riittävän laaja joka tapauksessa. Ainoastaan Ferrarien poissaolo jäi enemmän harmittamaan, joskin tämä paikkaantuu vielä sisältöpäivityksen myötä. Ratavalikoima muodostuu ainoastaan suljetuista radoista, ja nämä sijoittuvat valtaosin reaalimaailman vastineisiin. Nürnburgring, Laguna Seca sekä Silverstone ovat tietysti monissa peleissä läpihakattuja ja selkärankaan ikuisesti piirrettyjä ratoja, mutta ei niitä poiskaan vaihtaisi.
Ajokkien virittely on edelleen mukana, ja kosmeettisen koristelun lisäksi vaikuttamaan pääsee myös autojen tehopuoleen. Tarjotut työkalut eivät pärjää esimerkiksi Forzan asettamalle haasteelle, mutta ajavat asiansa. Pelkästään ajamisesta kiinnostuvia lohduttanee, että tarjolla on myös valmiita maalipintoja eikä virittelyä tarvitse pärjätäkseen. Vanhasta NFS-kaavasta muistuttaa vahvimmin nitro, joskin sen merkitystä on onneksi laskettu radikaalisti.
Mutkassa lipsuu
| Lisäpotkua latauspalvelusta
Peliin on julkaisun jälkeen ilmestynyt ilmainen Team Racing -latauspaketti. Päivityksen sisällys on tasolla, joka jää usein saamatta edes maksullisista vaihtoehdoista. Tärkeimpänä lisänä paketti tuo verkkopuolelle kokonaan uuden pelimuodon, jossa kuljettajat jaetaan kahteen joukkueeseen taistelemaan samanlaisilla perusautoilla. Kun samalla autovalikoima kasvaa viidellä, voi vain ihmetellä, miksi lisäsisältö julkaistiin ilmaisena? Pelaajat puolestaan voivat olla iloisia, että näin kävi. Shiftin toinen DLC keskittyy Ferrareihin, ja ilmestyy helmikuun aikana 800 MS pisteen hintaisena. Luvassa on kymmenen Ferraria, uusia kilpailuja sekä näihin liittyviä saavutuksia. |
Forza 3:n syksyinen julkaisu on syönyt valtaosan pelin viehättävyydestä verkkopuolella. Parempana ajankohtana ilmestyessään Shift olisi varmasti saavuttanut suuremman suosion. Päivityksen jälkeen sallittu pelaajamäärä nousi kahteentoista, mikä takaa jo vauhdikkaita kisoja verkkopuolella. Tavallisten kilpailuiden rinnalle puolestaan julkaistiin joukkuekilpailumuoto osana ilmaista sisältöpakettia. Arvostelijan suosiota verkkopuoli ei kuitenkaan voittanut, hyvästä yrityksestä huolimatta.
Shift on peli, josta haluaisi pitää enemmän, mutta pienet ongelmat ajettavuudessa häiritsevät kuitenkin lopulta juuri ratkaisevan verran liikaa. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu ajoneuvojen tehokkuus yhdistettynä pidon puutteeseen. Vaikka kunnolliseen kilpa-ajajaan on arvostelijasta pitkä matka, mennään mutkissa turhan usein ilman kunnollista tuntumaa tiehen. Ohjattavuudessa on myös jotain omituista, mitä on vaikea alleviivata: vaikka ratilla onkin tullut ajettua jo tovi, maistui Shift tästä huolimatta paremmalta tavallisella ohjaimella. Mikä lie aiheuttanut tämän mielenhäiriön, mutta Xboxin ratti kaivetaan tällä hetkellä esiin vain Forzaa varten. Ja kun ajettavuus kuitenkin on ajopelien tärkein osa-alue, ei Shift ikinä yllä aivan huippusuoritukseen.
Pintapuolisesti kyseessä on upean näköinen julkaisu: hyvin todennäköisesti yksi komeimmista ilmestyksistä nykykonsoleilla. Peli ei koreasta ulkokuoresta huolimatta myöskään takertele ollenkaan. Vauhdin tunne on sekin kohdallaan, kiitos tyylillä käytetyn sumennusefektin. Kaikkea silmänkarkkia tärkeämpää on kuitenkin upeasti toteutetun sisäkuvakulman paluu NFS-sarjaan. Ajon aikaisten äänien osalta peli kuulostaa erinomaiselta ja perinteinen diskopoppi on ymmärretty laittaa automaattisesti pois päältä. Jos pelejä arvosteltaisiin ainoastaan kuvan ja äänen meriiteillä, olisivat täydet pisteet itsestäänselvyys.
Mihin nyt?
Tuskin olin ainoa epäilijä ja salaisesti innostunut, kun EA ilmoitti julkaisevansa uudenlaisen Need for Speedin. Kaikeksi onneksi pelko katastrofista osoittautui vääräksi. Forza 3:n kaatajaksi Shiftistä ei ole, ja Gran Turismo pyyhkäisee ajan myötä myös ohi, mutta EA on todistanut pystyvänsä tekemään kunnollisen ajopelin. Muutamien harha-askelten jälkeen NFS tuntuu jälleen tuoreelta, mutta tulevaisuus on kuin pimeä varjo edessäpäin. Sarjan lähihistorian ja Criterionin tuotokset tuntien voi olla varma, että vuoden päästä legenda kurvaa jälleen vapaamman kaahailun puolelle. Jatketaanko kehitystä kahden porukan voimin vuorovuosittain Call of Dutyn tyyliin? Shiftille toivoisi jatkoa, jotta tekijästudio pääsisi uudessa pelissä ammentamaan nyt tehdystä projektista opittua. Kunnollisella jatkojalostuksella aineksia on vaikka mihin.
Kaikesta huolimatta Shift oli vuoden 2009 positiivisimpia yllättäjiä. Ilman kuluvan talven kylmää kilpailua, olisi sen saama huomiokin ollut toista. Voittajaksi asti ei tulokaskaudella ole helppo päästä, mutta paikka palkintopallilla on ansaittu.
