1980-luvulla eläneet muistanevat kaksi Ghostbusters-elokuvaa, jotka olivat suuria menestyksiä omana aikanaan. Kolmatta elokuvaa uumoiltiin pitkään, mutta sellaista ei kuitenkaan koskaan tehty. Uuden sukupolven pelikin ehti jo melkein kaatua viivästyksiin ja muihin ongelmiin, mutta lopulta kesän 2009 koittaessa pelaajat saivat käsiinsä sen kolmannen haamutarinan: Ghostbusters The Video Game. Julkaisupoliittisista syistä Xbox360:n omistajat pääsivät vasta marraskuussa kokemaan haamumetsästyksen ilot. Kahden elokuvan hengessä tehty peli on kolmannen persoonan tarinavetoinen seikkailu, joka tarjoilee myös yllättävän pätevän moninpelin.
Ehtaa Ghostbustersia
Pelinkehityksen taustalla ovat häärineet elokuvien käsikirjoituksista vastanneet Dan Aykroyd ja Harold Ramis. Odotetusti nasevaa dialogia kuullaankin runsaasti koko matkan ajan. Peli alkaa kaksi vuotta Ghostbusters 2 -elokuvan tapahtumien jälkeen. Haamumiehet ovat kouluttamassa viidettä jäsentään nimeltä Rookie. Luonnollisesti pelaaja asetetaan Rookien eli tulokkaan saappaisiin ja eipä aikaakaan, kun massiivinen psykokineettisen energian aalto iskee New Yorkiin. Alkaa riemukas matka pitkin kaupunkia, jonka aikana vieraillaan elokuvista tutuissa paikoissa ja tavataan paljon tavalla tai toisella muistoja herättäviä hahmoja. Noin kahdeksan tuntia kestävä tarina etenee osittain välivideoiden avulla, mutta pääasiassa käsillä oleva tehtävä pohjustetaan muiden haamumetsästäjien käymän dialogin avulla. Puhetta piisaa paljon enemmän kuin mitä toimintapeliltä yleensä odottaisi, mutta toisaalta rupattelu luo sitä samaa tunnelmaa, joka teki elokuvista muistettavia.
Ohjaaminen tapahtuu kolmannesta persoonasta Gears of Warin malliin ja kontrollit toimivat pätevästi. Kissamaisen nopeita liikkeitä ei nähdä, mutta tietty kankeus sopii yleiseen tunnelmaan: haamujengiläiset eivät ole voimistelijoita tai kehonrakentajia, vaan he ovat monikymmenkiloiset protonireput selässä kulkevia mattimeikäläisiä. Peliä aloittaessa ei voi olla huomaamatta sitä aikaa ja vaivaa, jonka tekijät ovat uhranneet selkärepun mallintamiseen: työväline vilisee valoa ja vipstaakkia, jotka suorastaan kutsuvat käpistelemään itseään. Käytössä oleva asevalikoima päivittyy ajan myötä ja uudet vehkeet on nekin suunniteltu perinteitä kunnioittaen: positiivisella energialla ladatun liman roiskimiseen ei kyllästy koskaan.
Tarinavetoisesti putkessa
Kampanja etenee ohjatusti seitsemän erillisen tehtävän verran ja kenttäsuunnittelu on onnistunut. Poikkeuksen säännöstä tekee loppupuolen hautausmaa, joka on väriltään yksitoikkoinen ja rakenteeltaan tarpeettoman sokkeloinen. Kentät ovat pääasiassa vaihtelevia ja värikkäitä, mutta samalla melkoisen ahtaita lukuun ottamatta lyhyttä taistoa keskellä New Yorkin katuja. Tarinavetoinen putki mahdollistaa kuitenkin ympäristön runsaat yksityiskohdat ja juuri niitä pelatessa huomaa erittäin paljon. Silmänsä auki pitämällä voi todeta, että melkein jokainen huone on kyllästetty viittauksilla elokuviin. Erityisen paljon muistoja menneisyydestä näkee tutkimalla Haamujengin tukikohtaa tehtävien välillä: kuka muistaa tanssivan leivänpaahtimen tai toisen elokuvan pahis-Vigoa esittävän taulun? Näin häpeilemättömän menneisyydellä ratsastamisen vuoksi suosittelen katselemaan elokuvat ennen pelin aloittamista.
Varsinainen kummitusten nappaaminen on hyvinkin intensiivistä ja värikästä. Ensin haamua heikennetään protonirepun suihkulla, jonka jälkeen hirvitys napataan säteeseen ja vangitaan loukkuun. Kaikkea toimintaa säestää rikas äänimaailma ja ruudulla vilisee jos jonkinlaista värikarkkia tavaroiden lennellessä ympäriinsä. Valitettava seuraus runsaasta lentoromusta on se, että ruudunpäivitys hidastuu ajoittain silmin nähtävästi. Kummitusten kanssa taistelua rytmitetään ajoittaisilla tutkimustehtävillä, jolloin paikkoja tiedustellaan psykokineettisen energian tunnistavat lasit nenällä. Tällöin näkökulma vaihtuu saumattomasti ensimmäiseen persoonaan ja palaa taas pelihahmon taakse, kun kakkulat silmiltään poistaa. Uudelleenpeluuarvoa on pyritty nostamaan lisäämällä kenttiin kirottuja esineitä, joita kaikkia tuskin löytää ensimmäisellä kerralla.
Aidoilla äänillä
Kaikki elokuvista tutut haamujengiläiset sekä lukuisat muut sivuhenkilöiden näyttelijät palaavat rooleihinsa Ghostbusters The Video Gamessa. Kaikki ihmiset ja ei-ihmiset myös näyttävät juuri siltä kuin 80-luvun lapset muistavat, joten peli tavoittaa Ghostbustersin tunnelman hienosti. Ainoastaan Peter Venkmania tulkitseva Bill Murray ei tunnu olevan tilanteen tasalla: hän kuulostaa enemmän väsyneeltä papalta kuin naistenmiehen mainetta tavoittelevalta tiedemieheltä. Musiikki ja ääniefektit ovat nekin suurimmaksi osaksi ennalta kuultua tavaraa. Joku voisi puhua rumasti kopioinnista, mutta toisaalta tutut äänet ja sävelmät auttavat pelaajaa virittäytymään siihen 1980-luvun lopun meininkiin, josta peli haluaa tunnelmansa ammentaa.
Pätevä moninpeli pisteenä iin päällä
Kampanjaa ei ole mahdollista pelata yhteistyössä kaverin kanssa, mutta varsinainen moninpeli Xbox Livessä paikkaa puutteen loistavasti. Maksimissaan neljän pelaajan on yhdessä suoriuduttava työtehtävistä, joita on kuusi erilaista: Survival, Destruction, Containment, Protection, Thief ja Slime Dunk. Näistä Survival edustaa perinteistä haamujen nappaamista, kun taas Thief pakottaa suojelemaan arvokkaita esineitä aavevarkaiden pahuudelta. Helpointa on valita pelimuodoksi Campaign, jolloin peli arpoo kolme sattumanvaraista työtehtävää. Näitä kampanjoita on neljä erilaista, joten yhteensä moninpelikarttoja on 12 kappaletta. Kentät ovat pienikokoisia, mikä pitää ympäristöt yksityiskohtaisina, verkkoviiveen pienenä ja tunnelman tiiviinä.
Yhteistyötä painottava moninpeli on hauskaa myös tuntemattomien ihmisten kanssa. Tiimikaverin menestyminen ei ole itseltä pois, vaan lisää olennaisesti koko joukkueen selviytymismahdollisuuksia. Työtehtävät ovat kohtuullisen lyhyitä, joten moninpelistä pystyy nauttimaan myös lyhyissä erissä ilman, että kalenterista tarvitsee raivata tilaa useammaksi tunniksi etukäteen. Kattavat tilastot ja gamerscoreen avautuvat saavutukset lisäävät pelin ikää, joten mikäli rahoilleen haluaa täyden vastineen, on syytä viettää aikaansa myös Xbox Liven puolella.
Haamujengin onnistunut paluu
Ghostbusters The Video Game on haamujengin onnistunut paluu 2000-luvun ihmisten tietoisuuteen. Kohderyhmänä ovat selvästi 80-luvun lapset ja sellaiset, joilla on muuten muistoja sarjasta. Menneisyydellä nostalgisoivan kampanjan kylkeen on lisäksi pultattu pätevä moninpeli, mikä saa jatkamaan pelaamista myös tarinan läpäisyn jälkeen. Mikäli aihepiiri yhtään kiinnostaa, on uuden sukupolven Ghostbusters ehdottomasti pelaamisen arvoinen.
