Final Fantasy Crystal Chronicles: The Crystal Bearers

Vuonna 2003 GameCubelle julkaistu moninpelipainotteinen Final Fantasy Crystal Chronicles jäi erikoisten laitevaatimusten vuoksi vain pienen piirin iloksi: kavereiden kanssa pelaaminen vaati jokaiselta osanottajalta GBA:n ja linkkikaapelin. Jatko-osaa työstettiin pitkään ja projektia uumoiltiin jo kuopatuksi useaan otteeseen. Final Fantasy Crystal Chronicles: The Crystal Bearers on viimein julkaistu Wiille myös Euroopassa, mutta valitettavasti pitkä kehitysaika ei ole takuu laadukkaasta lopputuloksesta.

Kristallinkantaja

Ajallisesti The Crystal Bearers alkaa tuhat vuotta GameCuben pelin tapahtumien jälkeen. Maailmaa kansoittaa neljä erilaista lajia: Clavatit, Liltiet, Selkiet ja Yuket. Valtaa pitävät Liltiet ovat kieltäneet taikuuden käytön, mikä on tehnyt Crystal Bearerseista pelättyjä ja hyljeksittyjä. Nämä kristallinkantajat hyödyntävät tehokkaasti kristallien voimaa kuin jedit Voimaa konsanaan, joten säädetty laki on tehnyt heistä rikollisia. Päähenkilö Layle on kristallinkantaja suorittamassa yksinkertaista saattotehtävää, mutta jokin menee vikaan. Kuten arvata saattaa, lopulta seikkaillaan pitkin poikin maailmaa ja universumin kohtalo on vaakalaudalla.

Tarina ei missään vaiheessa ole erityisen kiinnostava tai mukaansatempaava. Sitä ei myöskään ole kovin hyvin kerrottu, sillä osa tarinasta selviää vasta pelin ulkopuolisia lähteitä lukemalla (Wikipedia). Pisteenä iin päällä henkilöhahmoja on vähän eikä heidän persooniinsa juurikaan syvennytä. The Crystal Bearers on kuitenkin selvästi tarinapainotteinen peli ja sen lukuisat välivideot ovat kokonaisuuden parasta antia. Siksi onkin harmillista, että tarina on niin kehno.

Ilman karttaa on hankala suunnistaa

Alkuperäisen Crystal Chroniclesin tyyliin jatko-osa luottaa reaaliaikaisiin taisteluihin, mutta keskittyy edeltäjästään poiketen tiukasti yksinpeliin. Alusta loppuun saakka pelaaja ohjastaa vain Laylea. Tylsästi suurin osa pelaamisesta on paikasta toiseen juoksemista ja välivideoiden katselua. Valittu ratkaisu on heijastumaa siitä, että kontrollit ovat kankeat, eivätkä oikein istu nopeatempoisiin taisteluihin. Kokonaisuutena ohjaus toimii, mutta kameran kääntäminen Wiimoten ristiohjaimella on aivan liian hidasta ja ”osoita ja klikkaa” -tyylin taistelut ovat tylsiä. Kehittäjät tuntuvat tavoitelleen The Legend of Zeldan tunnelmaa ja ohjausta siinä kuitenkaan onnistumatta.

Suurin yksittäinen ongelma on eksymisen helppous. Jostain syystä pelissä ei ole kunnollista karttaa tai kompassia. Tämän seurauksena on helppoa käyttää jopa useita tunteja aikaa pelkkään harhailemiseen. Myöskään pikasiirtymisiä ei tueta, joten Laylen tulee matkata maailmassa fyysisesti paikasta toiseen, aivan kuten oikeassakin elämässä. Normaalisti kaupasta voi tosin ostaa kartan tai kompassin, mutta ei tässä pelissä. Kehittäjät ovat ohjelmoineet The Crystal Bearersiin ilahduttavan suuren pelimaailman, mutta unohtaneet antaa suunnistusvälineet pelaajilleen.

The Crystal Bearers sisältää roolipelielementtejä, mutta ne tuntuvat täysin yhdentekeviltä. Kaikenlaisia esineitä voi ostaa, kerätä tai tehdä itse, mutta mitään kovin konkreettista hyötyä vaivastaan ei saa. Myös erilaisia sivutehtäviä on tarjolla, jotka vaihtelevat kevyestä hiiviskelystä ja henkilöiden etsimisestä aina koskenlaskuun saakka. Valitettavasti mikään ei innosta paneutumaan sivujuonteisiin, koska niistä saatava hyöty on minimaalinen eikä maailma itsessään ole kovin kiinnostava. The Crystal Bearersia kannattaa lähestyä enemmän Zeldaa tavoittelevana seikkailupelinä kuin Final Fantasya muistuttavana roolipelinä.

Vaihtelevia maisemia ja siedettävää ääninäyttelyä

Teknisesti Square Enix on tehnyt hyvää jälkeä. Grafiikka on kirkasta ja yksityiskohtaista eikä taiteellinen ilme jää muita osa-alueita huonommaksi. Pelimaailman maisemat ovat ilahduttavan vaihtelevia ja paikasta toiseen siirrytään kohtuullisen ripeästi, mikä ehkäisee tehokkaasti tylsistymistä. Aivan erityisen hieno suoritus on lataustaukojen lähes täydellinen puuttuminen. Lataahan peli tietenkin aina välillä, mutta yleensä tauot on piilotettu esimerkiksi ovenaukaisuihin Metroid Primen antaman mallin mukaisesti.

Äänimaailmassa korviinpistävintä on musiikki. Peleissä standardiksi muodostuneen klassisen orkesterin sijasta suurin osa sulosoinnuista loihditaan säröisellä kitaralla. Ratkaisu on erikoinen, mutta ainakin se onnistuu erottamaan The Crystal Bearersin äänimaailman lähimmistä kilpailijoistaan. Ääninäyttelijät hoitavat työsarkansa siedettävästi, mutta vain englanniksi: alkuperäisellä japanilaisella ääniraidalla ei voi pelata.

Kaunis mutta lyhyt

Maailmanpelastusmatka on ohi noin kymmenen pelitunnin jälkeen, mikä on todella vähän verrattuna muihin seikkailu- ja roolipeleihin. Vaikeustaso ei sekään ole kovin korkealla, sillä suurin haaste on suunnistaa ilman karttaa ja kääntää kameraa ristiohjaimella tiukan taistelun aikana.

Final Fantasy Crystal Chronicles: The Crystal Bearers on tarinaltaan mitäänsanomaton, kontrolleiltaan kankea ja pelattavuudeltaan pääasiassa tylsää ”osoita ja klikkaa” -touhua. Suuri pelimaailma yhdistettynä navigointivälineiden puuttumiseen höystää kokonaisuuden runsaalla paikasta toiseen juoksemisella. Mikäli kaipaat Wiillesi suurta seikkailua kauniissa maailmassa, suosittelen mieluummin The Legend of Zelda: Twilight Princessiä tai Okamia.