Batman: Arkham City

Parin vuoden takainen Batman: Arkham Asylum yllätti. Maineeltaan surkeiden lisenssipelien joukkoon laskeutui aidosti kivenkova toimintapeli, jonka arvostus pitkää sarjishistoriikkia kohtaan näkyi kaikessa. Aikuiseen makuun luotu synkkä maailma esitteli laajan kirjon mielenkiintoisia hahmoja, ja hiottu pelimekaniikka tuki sankarin taitoja niin loistavana etsivänä kuin ylivoimaisena taistelijana. Kokemus oli alusta loppuun saakka yhtä nautintoa. Jatko-osan odotus tuntui niin kovin pitkältä.

Yön ritarin paluu

Batman: Arkham City jatkaa ensimmäisen osan tapahtumien jälkimainingeista. Mielisairaalan väkivaltaisesta henkilöstövaihdoksesta on selvitty, mutta seuraavat ongelmat siintävät jo horisontissa. Uutta ratkaisua valtavaan rikollisongelmaansa hakeva Gotham City on eristänyt ydinkeskustan muureilla ja passittanut sisään kaikkein paatuneimmat tapaukset oman onnensa nojaan. Yksi rikkeentekijöistä on Lepakkomiehen siviilipersoona Bruce Wayne, jonka salainen identiteetti on Arkham Cityksi nimettyä vankilakompleksia hallinnoivan Hugo Strangen tiedossa.

DC Universumin hyvin tuntevan ja ensimmäisen osan juonesta vastanneen Paul Dinin käsikirjoitus tietää aihepiirinsä. 1980-luvun puolivälin jälkeisestä aikuisemmasta Lepakkomies-mytologiasta ammentava maailma on synkkä ja mielenvikaisten persoonien kansoittama visio, jonka lähimmät sielunveljet ovat Christopher Nolanin moderneissa Batman-elokuvissa. Arkham City ja siellä kohdattavat lukuisat hahmot muodostavat pelin sielun, eikä juoni yllä lähellekään samaan. Avovankilan salat nappaavat otteeseensa vasta aivan lankoja nitovassa loppurutistuksessa, jonka huikeaa tunnelmallisuutta olisi kaivannut kipeästi läpi pelin. Ympäri kaupunkia juoksupoikaa leikkiessä lukuisat superroistokohtaamiset jäävät lopulta kovin irrallisiksi ja unohdettaviksi kokonaisuuksiksi.

Pääjuonta mielekkäämmäksi puuhaksi kaupungissa nousevat sivutehtävät ja lukuisat Arvuuttajan jättämät arvoitukset. Jälkimmäisiä löytyy tällä kertaa yli 400 kappaletta, joiden keräämiseen saa kulutettua kiitettävästi tuntimäärän lisäksi harmaasoluja. Arvuuttaja nousee muutaman muun superroiston ohella hivenen merkittävämpään asemaan, mutta valitettavasti suurin osa hahmoista jää pelkiksi toimeksiantajiksi. Tehtävät poikkeavat onneksi sopivasti emopelin tarjonnasta: pähkäilyn ohella Lepakkomiehellä pääsee metsästämään muun muassa sarjamurhaajaa ja jäljittämään tarkka-ampujaa valtavasta kaupungista. Lisäsisällöksi muutetun Kissanaisen osuudet ovat nerokkaasti limitetty osaksi emopelin tapahtumia. Pientä vaihtelua toimintaan tuovan mestarivarkaan temmellysten olisi tosin suonut olevan paremmin rytmitetty ja tiukemmin pääjuoneen sidottu.

Hyvin varusteltu on puoliksi tehty

Rocksteady Studios on viilannut kuluneen kahden vuoden aikana pelimekaniikan eheämmäksi. Päällisin puolin kaikki on kovin tuttua, mutta pienet parannukset tuovat aiempaa täyteläisemmän nautinnon. Ajoitukseen perustuva toiminta hoituu yksinkertaisilla lyönti-, väistö- ja tainnutusliikkeillä. Määrällistä ylivoimaa vastaan sormilihasten sijaan suurempaan asemaan nousee tilannetaju, jolloin hyökkääviä vihollisia torjutaan oikeaoppisilla vastaiskuilla ja tehdään nopeita iskusarjoja puolustuksen avautuessa. Kertyvällä kombomittarilla pystyy vapauttamaan tuhoisia erikoisiskuja, ja tällä kertaa pikanäppäinten taakse kätkettyjä leluja pääsee entistä jouhevammin käyttämään taistelujen aikana. Vapaaehtoiseen hiipimiseen ja vihollisten yksittäiseen eliminointiin perustuvat saalistusosuudet ovat säilyneet ennallaan, ja ne rytmittävät muuta toimintaa mukavasti.

Arkham Asylumista tutut työkalut ovat alusta lähtien mukana, mutta juonen edetessä vyölle tarttuu muutama uusi hyödyllinen ja pari täysin tarpeetonta lisävempainta. Jääkranaatit kuuluvat ensimmäiseen ryhmään, kun taas tainnutin jää vajaakäytölle niin taistelussa kuin ongelmanratkonnassa. Mielisairaalamiljöötä avarampi maailma tuo muutoksia myös liikkumiseen. Katujen sijaan yön ritari liitää ilmojen halki, jolloin syöksyillä saatavan vauhdin ja suoraan lennosta laukaistavien vetokoukkujen avulla pysyy taivaalla pidemmänkin tovin.

Lepakkomiehen varusteluja pääsee tuttuun tapaan päivittämään kertyvillä kokemuspisteillä, joita kertyy tehtäviä suorittamalla ja vihollisia kukistamalla. Tasonnousujen yhteydessä on muun muassa mahdollisuus laajentaa erikoisliikevalikoimaa tai lisätä aseisiin parempia ominaisuuksia. Kissanaisella on oma pienempi kykypuu. Läpäisyn jälkeen avautuva New Game+ -tila säilyttää kaikki ensimmäisellä läpipeluulla saadut kyvyt, työkalut ja ratkaistut arvoitukset. Helpotuksen sijaan kyse on pakollisista avuista, sillä uutta pelikertaa varten vaikeustaso on aiempaa kovempi ja toiminnalliset avut on kytketty pois. Plus-kierroksen voi aloittaa pyyhkimättä alkuperäistä tallennetta pois. Kerätyt saavutukset on miellyttävästi sidottu yhteiseen pelitiliin, jolloin esimerkiksi Arvuuttajan pystit tallentuvat samaan tilastoon pelitilasta huolimatta.

Lepakkomiehen viemää

Yksinpelikampanjan ohella lisänäprättävää saa haastetiloista, joita löytyy yhteensä 36 kappaletta. Suoritukset palkitaan mitaleilla ja pistemäärät tallennetaan verkkoon muiden vertailtavaksi. Taisteluun, hiiviskelyyn ja näiden yhdistelmiin jakautuvia muotoja on mahdollisuus muokata lisäämällä joko suoritusta helpottavia tai vaikeuttavia määreitä. Esimerkiksi taistot on mahdollista aloittaa hiljalleen parantuvalla elinvoimalla tai antamalla vihollisille iskuilta suojaavan voimakentän. Haasteet, hahmogalleria, konseptitaide ja taustatiedot avautuvat keräämällä Arvuuttajan pystejä kaupungista.

Tummanpuhuva maailma on kauttaaltaan yhtenäinen, mikä näkyy myös paikoin persoonattomassa annissa. Valtava kaupunginosa tarjoaa toki lääniä tutkittavaksi, mutta samannäköistä slummimaisemaa on vaikea mieltää äärimmäisen mieleenpainuvaksi. Yksityiskohtien ja animaation osalta jälki on tosin moitteeton, eikä alhaisesta ruudunpäivityksestä ole huolta. Ääniosasto petraa kuvaa paremmin. Tunnelmallinen musiikki tukee kerrontaa mukavasti, ja ammattitaitoiset ääninäyttelijät tuovat hahmoihin eloa. Etenkin Jokerin roolin jo kauan sitten haltuunsa ottanut Mark Hamill jatkaa hyytävän hienoa tulkintaa mielenvikaisen klovnin äänenä.

Batman: Arkham City on loistava peli. Rocksteady Studios on hionut aiemman osan rosoiset kulmat terävimmiksi ja lisännyt vain kaikkein välttämättömimpiä ominaisuuksia pelimekaniikkaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei uutta kaipaaville ole juuri mitään tarjottavaa. Vajaa kymmentuntinen pääjuoni jää niin ikään valitettavan nuivaksi, mutta laaja kaupunki kattaa muutoin varsin runsaan annin muuta puuhasteltavaa. Batman-faneille peli on kuitenkin loppuun asti viimeistelty makuelämys.