Pelit-lehden avustajana tutuksi tullut Juho Kuorikoski keräsi esikoisteoksessaan kotimaisen pelialan historian yksien kansien väliin. Sinivalkoinen pelikirja – Suomen pelialan kronikka 1984-2014 kertoo reilun 250 sivun aikana tämän katajaisen kansamme vaiheet ja merkkipaalut videopelien saralla.
Koreasti paketoitua teosta silmäillessä on vain todettava kuinka paljon matkan varrella onkaan tapahtunut, vaikka tavalliselle tallaajalle tuskin nousee mieleen kuin Rovio vihaisine lintuineen. 30-vuotinen taival pitää sisällään Commodore 64 -pioneereista lähtien noin 600 kaupallista julkaisua, joita Kuorikoski tarkastelee kirjassaan. Tarjolla on pelkän listaamisen sijasta arvosteluita sekä haastatteluita alan tärkeimmiltä vaikuttajilta. Seitsemään eri vaiheeseen jaettu historia onkin kiinnostavinta juuri kommenttien ja alan ammattilaisten puheenvuorojen osalta.
Harmillisesti teos keskittyy enemmän peleihin kuin suurempiin suuntaviivoihin. Katsaus 80-luvun verhon taakse tekijöiden mielipiteiden kautta tuntuu huomattavasti antoisammalta kuin lyhyet arvostelutekstit. Nykyisellään isojen linjausten havaitseminen jää lähinnä lukijan arvioitavaksi. Arvostelutekstit ovat onneksi tarpeeksi kattavia tiedonnälkäisen vatsan täyttämiseen, vaikka monen vanhemman teoksen kohdalla tyydytäänkin toteamaan pelillinen kokonaisuus tauhkaksi.
Arvostelutekstit koostuvat enimmälti Kuorikosken omista tuntemuksista, mutta myös tekijät päästetään hetkittäin valokeilaan. Nämä ovat arvostelujen saralla ehdottomasti kiinnostavinta antia, sillä laadullisen parasta ennen -päiväyksen ohittaneiden teosten kohdalla koodivelhojen omat tavoitteet tarjoavat lukijalle mollisointuista arvostelua enemmän tietoa. Onpa joidenkin pelien kohdalla lainattu Pelit-lehden sivujen materiaaliakin.
Onneksi Kuorikosken verbaalinen säilä sivaltaa lyhyissä lukusessioissa terävästi. Pitkän linjan kirjoittajan kynästä on syntynyt värikästä jälkeä, joka onnistuu suurimmissa määrin välttämään itsensä toistamisen. Silti satojen tekstien joukossa tietyt vertaukset ja käänteet toistuvat turhankin monesti, mutta se haittaa vasta pidemmän päälle.
Huikaisevasta sisältömäärästä huolimatta aivan jokainen siniristilipun alla ilmestynyt peli ei ole löytänyt tietään kansien väliin. Puuttuvien helmien perään haikailevien kannattaa suunnata katseensa Kuorikosken ylläpitämälle Sinivalkoinen pelikirja -verkkosivulle, jota päivitetään uusvanhojen teosten paljastuessa.
Komean ulkoasun ohella teos on myös sisällöltään siistiä jälkeä. Pelien esittelytekstit tarjoavat lukuisien kuvien kera kattavan ja helposti hahmotettavan kokonaisuuden. Tekstien välissä olevan ilmavuuden ansiosta kirja on helppolukuinen ja siisti. Ainoat moitteen sijat ovat haastattelut sekä historiikin yhdistävät osuudet, joiden kappalejakoon olisi suonut lisäviilausta. Kun yksittäisessä kappaleessa vaihdellaan alustuksen sekä haastateltujen kommenttien välillä, ei lukija aina pysy kärryillä siitä, kenen puheenvuorosta onkaan kyse.
Vaikka edellä onkin nostettu esille monia kielteisiä aspekteja, Sinivalkoinen pelikirja – Suomen pelialan kronikka 1984-2014 on jokaisen suomalaisen pelaajan hyllyyn kuuluva merkkiteos. Se summaa 30 vuoden taipaleen tarjoten kattavan katsauksen sinivalkoisen pelialan historiaan. Kirjan ja nettisivun tiimoilta ei voi kuin nostaa hattua Juho Kuorikoskelle sekä Fobos-kustantamon Jarkko Lehtolalle.
Kiitos arvostelukappaleesta Fobosille. Kuorikosken ja Lehtolan mielipiteitä on kuultavissa myös KonsoliFIN Podcastin jaksossa 142.
