Teemu on kuollut. Kauan eläköön Teemu! No ei sentään, mutta joka tapauksessa suomalainen jääkiekkohistoria on saavuttanut pisteen, jossa nuoruutensa Teemu Selänteen ja Saku Koivun öisiä pistesaaliita teksti-tv:n sivulta 235 tarkastaneet avaavat tulokset vain pettyäkseen. Ainoa varmasti pelaava konkari Olli Jokinen on onneksi saanut seurakseen nuoruuden vimmalla porhaltavat tulevaisuuden tähdet. Samalla NHL-pelisarja on astunut uudelle aikakaudelle, sillä viimevuotista teosta ei EA:n muiden urheilutuotosten tapaan tuotu lainkaan nykyiselle konsolisukupolvelle. Ehkä niin oli parempi, sillä lisäajasta huolimatta NHL 15 tuntuu yhä monilta osin keskeneräiseltä..
Kiakkovieraat iskivät
Uusi sukupolvi tuntuu tarkoittavan pelikehittäjille samaa kuin uunituoreet grafiikat. Ainakin Änärin tapauksessa tekijätiimin painopiste on keskittynyt ensisijaisesti ulkoasuun, sillä NHL 15 näyttää yksinkertaisesti hyvältä. Yleisö ei toki yllä autenttisuuteen asti, mutta yksittäiset fanit erottuvat selvästi toisistaan. Yksityiskohtien määrää on selvästi lisätty, mikä näkyy myös ottelulähetyksien luonteessa. Matsit alkavat lyhyellä studiolla sekä videokuvalla hallin ulkopuolelta. Periaatteessa täysin turhia ja irrallisia ominaisuuksia siis, mutta samanlaiseen realistiseen ottelulähetysmuottiinhan ne muutkin EA:n sarjat ovat suunnanneet. Vielä kun moiset pätkät saisi kytkettyä pois, sillä ottelua edeltävä lataustauko on pituudessaan yhä koomisen pitkä. Tarkkaa vertailua en tehnyt, mutta odotteluaika tuntuisi samalta kuin PlayStation 3:n aiemmissa versioissa.
Uudistukset ovat yltäneet ennakkovideoiden lisäksi selostuskoppiin. Gary Thorne ja Bill Clement ovat viimein saaneet poistua Mike Emrickin sekä Eddie Olczykin tieltä. Harmillisesti kommentit tuntuvat loppuvan kesken jo muutamien otteluiden jälkeen, mutta näinhän se on toisaalta ollut ennenkin. Vaihtelu virkistää, minkä lisäksi vuoden tai parin päästä uskoisi dialogitarjonnan olevan vähintäänkin riittävää. Uudistus on tervetullut mutta ei täysin onnistunut.
Valitettavasti NHL 15 kompuroi pelimuotojen kohdalla pahasti. Live the Life, GM Connected, EASHL sekä monet muut tutut tilat loistavat poissaolollaan, joten sisällöllisesti tuore kiekkotuotos on pahassa loukkaantumiskierteessä. Mukana olevat Be a Pro ja Be a GM jättävät myös happaman jälkimaun, sillä monet vanhat ominaisuudet puuttuvat. Draftit ovat automatisoituja, vaihtopenkillä istuskelua ei voi simuloida ja onpa nuorten lupausten scouttaaminenkin tylsempää kuin aiemmin. Tekijät ovat onneksi luvanneet lisätä ominaisuuksia ilmaisilla päivityksillä, joten toivossaan vahvat voivat maksaa pelkästä potentiaalista. Arvosteluhetkellä isohko päivitystiedosto oli kartuttanut pelikokemusta jo valmentajan kommenttien verran.
Miksi kiekot eivät pompi meille?
Ulkoasu ei ole ainoa muuttunut elementti, sillä siirtymä Ignite-moottoriin on tuonut tukuittain pieniä muutoksia peliin. Pelaajien ohjastaminen tuntuu entistä raskaammalta eikä puolustaminen ole enää yhtä helppoa kuin aiemmin. Subbanit ja muut alakerran luudat on helppo pelata ulos tilanteesta pienelläkin kikalla, mikäli pakki sortuu päättömään kiekonriistoyritykseen. Pelaajat myös törmäilevät entistä enemmän, mikä aiheuttaa monesti kriittisiä hasarditilanteita sekä sydämentykytyksiä. Liekö kyseessä sitten rehellinen taitamattomuus vai ei, mutta alivoimat kostautuvat huomattavasti aiempaa useammin. Muutos on askel positiiviseen suuntaan, sillä aiemmin jäähyboksissa istuminen ei ole tuottanut erityisempiä ongelmia kuin vain muutamia erityisen taitavia pelaajia vastaan.
Kiekon liikkuvuuteen on panostettu, minkä ansiosta peliväline pomppii huomattavasti entistä realistisemmin. Enää ei jäästä kimpoava pikkumusta tartu matkaan pelkällä ohiluistelulla, vaan laatan noukkimiseen täytyy nähdä entistä enemmän vaivaa ja huomiota. Toisaalta maalivahdeille helpot roikot sekä lirut tuntuvat jopa aiempaa hankalammilta. Ripuliranteet ja muut suhaisut pomppaavat suojuksista sisään vähän turhan usein, sillä etenkin kaveria vastaan pelatessa matsien toivoisi päättyvän tuurin sijasta taitopohjaisiin ratkaisuihin.
Vihollisten tekoälyn säätäminen on lähestulkoon pakollista, sillä konetta vastaan pelaaminen tuntuu jo perusasetuksilla täysin sietämättömälle. Oma tehoton nyhvääminen hyökkäysalueella ei paljoa naurata silloin, kun vastustaja käy rankaisemassa kolmannella samanlaisella one-timerilla. Yksin pelaavalle maalilla seisominen on täysin pakollista, sillä omat tekoälypuolustajat eivät onnistu katkaisemaan ensimmäistäkään syöttöä. Vaikka viimeiset viisi vuotta on tullut pelattua Änäriä enemmän tai vähemmän aktiivisesti, NHL 15 on ensimmäinen ihon alle päässyt. Tekoälyä vastaan ei vain ole hauskaa pelata.
Poppariosastoa
Kaikesta negatiivisuudesta huolimatta NHL 15 ei ole missään nimessä epäonnistunut peli. Vaikka siinä on ongelmansa eikä todellisesta autenttisuudesta voida puhua, on se samalla pelillisesti sarjansa paras. Pelaaminen on hauskaa, verkkopuolella riittää tunkua ja teos tuntuu sopivan tuoreelta. Muutamilla lisäpäivityksillä kokonaisuus nousee myös sisällöllisesti varmasti aiempien osien edelle, mutta toistaiseksi niiden kohdalla puhutaan vain potentiaalista. Toivottavasti EA vaivautuu todella tuomaan lupaamiaan ominaisuuksia edes jälkijunassa mukaan.
Rehellisenä vertauksena tuorein NHL tuntuu rammalta raakileelta, joka häviää teknistä puolta lukuun ottamatta aiemmille vuosikerroille. Uudistukset fysiikkapuolella ovat tuoneet kiekkoon roimasti lisää mielenkiintoa ja realistisuutta, mutta samalla sisältöä puuttuu aivan liiaksi. Mikäli virtuaalilätkän päätarkoitus on tarjota illanviettoihin yksittäisotteluita, NHL 15 on ehdottomasti sarjansa paras. Jos hakusessa on verkkolätkää tai johonkin yksittäiseen pelitilaan liittyvä kokemus, kannattanee kääntää katse suosiolla jo seuraavan vuoden versioon. Laatupelihän tämä on, mutta pitkän kehitysajan jälkeen olisi suonut pelin julkaistavan valmiina. Sitä NHL 15 ei ole – ainakaan vielä.
