Kaksipiippuinen kampanja
Tuoreempaa teknologiaa hyödynnetäänkin varsin tehokkaasti. Black Ops 3 vyöryttää ruudulle kiitettävän komeita näkymiä etenkin kampanjassaan. Tarinapuolen merkittävin myyntivaltti piilee kuitenkin silmäkarkin sijaan poikkeuksellisen monipuolisissa yhteistyömahdollisuuksissa. Juonen voi edelleen kahlata läpi perinteisesti alusta loppuun soolona, mutta tällöin menettää suuren osan viehätyksestä. Tekoälyn myllyttäminen neljän hengen tiiviissä porukassa on monin verroin viihdyttävämpää, ja homma toimii yllättävän sujuvasti myös tuntemattomassa seurassa. Havaittujen vihollisten automaattinen merkkaantuminen näytölle edesauttaa yhteistyötä vajavaisemmallakin kommunikaatiolla. Verkon ohella räiskiminen onnistuu myös samalta sohvalta pareittain. Yhteisöllisissä auloissa kaikki kentät ovat edistymisestä riippumatta auki, joten pelin voi läpäistä halutessaan vaikka nurin perin. Taistelijat pääsevät kustomoimaan aseistuksensa ja erikoiskykynsä tehtäviin. Lisäksi kilpailulliselta puolelta tutut tasonnousut lisäävät valinnanvaraa entisestään.
Selkeästi yhteistyön varaan rakennetun kampanjan kääntöpuoli näyttäytyy soolosotureille. Black Opsien juonikuviot ja tehtävien rytmitys ovat olleet poikkeuksellisen onnistuneita Call of Dutyjen mitta-asteikolla, mutta samalle tasolle ei enää ylletä. Vaikka monitahoiset salaliitot sekä ylikehittyneen teknologian uhkakuvat ovat tuttuina teemoina yhä läsnä, jää lopputulos melkoisen pintapuoliseksi raapaisuksi. Sekavasta ja huonosti pohjustetusta tarinasta on vaikea innostua, eivätkä matkan varrella koetut paljastukset kykene kääntämään kelkkaa. Yllättävän pitkäkestoisen rymistelykiertueen suurimmaksi meriitiksi jäävätkin muutamat varsin mielikuvituksekkaat maisemat sekä ylipäätään komeat puitteet. Toimintaruuvia pidetään turhan kireällä, kun hengähdystauoille jätetään liian vähän tilaa. Vihollisten lukumäärä mitoitetaan selkeästi isompia sankarijoukkoja varten, mikä tietää yksinäiselle soturille puuduttavan määrän tykinruokaa.
Vastustajakaarti koostuu konfliktin väärän osapuolen sotilaiden ohella erinäisistä robottitaistelijoista. Peruspeltikasat hajoavat kivannäköisesti, mutta muutoin mielikuvituksettomasti päin tallustavat laitokset eivät herätä hurraa-huutoja. Poikkeuksen tekevät harvemmin kohdattavat isommat tuhokoneet, jotka aiheuttavat puntissa sopivasti tutinaa. Asearsenaalia ei onneksi viedä liian utopistiseksi, vaan uskottavan ja tyylikkään näköiset tussarit toimivat pääosin modernin kaluston tavoin. Tulevaisuuden teknologiaa hyödynnetään selkeimmin sankareihin pultatuissa varusteissa, kun edellisosan Exo Skeletonit korvataan näennäisesti samankaltaisella DNI-järjestelmällä. Haarniskojen perustemppuihin kuuluu kuitenkin tällä kertaa fyysisten ominaisuuksien ehostamisen ohella ajatuksen voimalla suoritettavat erikoisiskut, kuten robottien lamauttaminen sekä automaattitykkien valjastaminen omaan käyttöön. Lisäkikat elävöittävät monotonista räiskintää jonkin verran, vaikka uskollinen tussari on yhä luotettavin apuri vihollisten taltuttamiseen.
Areenan iloja
Haarniskojen mahdollisuuksia hyödynnetään luonnollisesti myös kilpailullisen moninpelin puolella. Taistelijoille suodaan käyttöön tuplahypyt mahdollistavan rakettirepun lisäksi mahdollisuus juosta Titanfall-tyylisesti lyhyitä matkoja seiniä pitkin. Monipuolistuneesta liikkuvuudesta huolimatta mittelöt eivät tunnu samalla tavoin päättömän hektisiltä kuin Advanced Warfaressa. Seinäjuoksut ja pitkitetyt liu’ut toki lisäävät taktisia mahdollisuuksia objektiivipohjaisissa taistoissa sekä sulavoittavat kokemusta, mutta homma pysyy yllättävän hyvin näpeissä. Osasyynä tasapainoiseen kokemuksen lienee onnistunut karttasuunnittelu.
Toisena uudistuksena pelaajat pääsevät noukkimaan spesialistien joukosta mieleisensä. Ulkonäön ja hahmoille räätälöidyn dialogin ohella valinta vaikuttaa käyttöön annettuun erikoiskykyyn. Kullakin hahmolla on kaksi vaihtoehtoista temppua hihassaan, joista ainoastaan toisen saa mukaansa taistelukentälle. Esimerkiksi Outriderilla valitaan joko räjähtäviä nuolia ampuva jousipyssy tai lähiseudun vihollisten tarkat liikkeet paljastava luotain. Kykyjä ei pääse hyödyntämään mielin määrin tasapainon säilyttämiseksi.
Muutoin Black Ops 3:n kilpailullinen puoli seuraa tuttuja raiteita: hahmoluokkien nousun avulla availlaan lisää varusteita ja herkkuja, joita jyvitellään kymmeneen käyttöön suotuun lokeroon. Aika näyttää, miten moninpeli jaksaa viihdyttää – puitteet ainakin lupaavat hyvää. Ainoastaan nettikoodi vaatii ainakin PlayStation 4:llä vielä hiomista: yhtenä iltana ottelut sujuvat sulavasti ongelmitta, mutta seuraavan session aikaan hirmuinen verkkoviive tai oudot yhdistysvirheet onnistuvat pilaamaan tilapäisesti kokemuksen.
Zombeja ajatuksella
Alun perin World at Warin läpäisybonuksena lanseerattu zombi-tila on noussut vuosien varrella suursuosioon ja käytännössä omaksi ilmiökseen. Black Ops 3:ssa epäkuolleet saavat jälleen reilusti palstatilaa. Selviytymiseen painottuva Shadows of Evil -kenttä vie kokemusta ennen kaikkea monipuolisempaan suuntaan. Film Noir -henkeä huokuva osio vyöryttää ruudulle jo perinteiseen tyyliin suuria Hollywood-nimiä. Sankarikatrasta tähdittävät Jeff Goldblum, Ron Perlman, Heather Graham ja Neal McDonough. Entistä oudompien sekä haastavampien mörököllien taltuttamiseen annetaan yhtä lailla enemmän vaihtoehtoja, joten saumaton yhteistyö on menestymisen kannalta oleellista. Tämän vuoksi moodissa ei kannata hakata päätään seinään julkisella puolella, kun häröpallon tehokkuudella toimivan seurueen matka loppuu yleensä muutaman aallon jälkeen. Toisaalta osaavan ja yhteistyökykyisen porukan kesken selviytymistaisto tuntuu palkitsevammalta kuin aiemmin. Harmittavasti nostalgisia natsizombeja kuhiseva The Giant -kenttä jää ainoastaan keräilypainoksen lunastaneiden herkuksi.
Entistä kinkkisempää aaltopuolustusta kompensoidaan uudella Nightmares-moodilla, joka paljastuu helpommin lähestyttäväksi tavaksi saatella epäkuolleet toistamiseen manan maille. Kampanjan läpäisyn jälkeen aukeava tila hyödyntää yksinpelin tehtäviä muuttaen kenttien vastustajat zombeiksi. Juonta kuljetetaan alkuperäisen dialogin ja välivideoiden päälle dubatulla kertojaäänellä, joka kertoo vaihtoehtoista tarinaa maailmanlopun jälkimainingeista. Yksinkertainen kikka toimii hyvin, ja lievästä kierrätyksen mausta huolimatta Nightmares osoittautuu mukavaksi välimuodoksi peruskampanjan sekä selviytymistilan väliltä.
Call of Duty: Black Ops 3 on selkeästi sarjan faneille suunnattu kokonaisuus, jonka monipuolisuudelle ei voi kuin nostaa hattua. Kun audiovisuaalinen toteutuskin kamppailee genren kärkijoukoissa, on räiskiminen näyttävän viihdyttävää. Suurimmaksi synniksi jää ainoastaan kampanjan varsinainen sisältö. Vaikka hyvän porukan kesken sekin maistuu maukkaalta, ollaan rytmityksen ja tarinan osalta kaukana Treyarchin aiemmista onnistumisista. Yhteisöllisemmin suuntautuneiden pyssysankareiden ei kuitenkaan tarvitse hankintaa turhan kauaa miettiä, sillä pyhän kolminaisuuden paketista riittää tasokasta tarjontaa pitkäksi aikaa.
