Alun perin vuonna 2011 PC:lle ilmestynyt Hard Reset keskittyy nopeatempoisen näyttävään räiskintään, eikä edes yritä olla mitään muuta. Tarinaa kuljetetaan sarjakuvamaisten leikkeiden muodossa, mutta happoiset ja irralliset pätkät vaikuttavat yhtä mietityiltä kuin ne olisi kirjoitettu kostean saunaillan päätteeksi – eikä kukaan vaivautunut aamulla oikolukemaan lopputulosta. Ainoa tietämisen arvoinen asia lienee, että synkässä tulevaisuudenkuvassa keinoäly pyrkii nostamaan itsensä evoluutiossa ihmiskunnan yläpuolelle. Paras ensiapu vaivaan piilee puolestaan Fletcherin aselaukussa.
Ruputtia ruttuun
Redux-lisänimeä kantava konsolipainos sisältää alkuperäisen lyhyehkön kampanjan ohella Exile-lisäosan, mikä nostaa kokonaiskeston genren kahdeksantuntisen normimitan liepeille. Uusversiossa esitellään myös muutamia pelimekaniikkaan vaikuttavia muutoksia. Karvalakkipainosta kokeilemattakin voi helposti päätellä, että tärkeimmät viilaukset on tarkoitettu nimenomaan sulavoittamaaan kokemusta. Lähitaisteluihin käyttöön suodaan sähkömiekka, jonka äänimaailma muistuttaa erehdyttävän läheisesti Jedi-ritareiden valosapelia. Viiltojen tehokkuudessakaan ei jäädä kaukaisen galaksin esikuvasta juuri jälkeen. Katanalla silpominen viihdyttääkin sen verran mainiosti, ettei terään turvautuakseen kannata odotella panosten loppumista. Suojautuminen on Hard Resetin tyylisessä vanhan koulukunnan räiskeessä poissuljettu vaihtoehto, joten nopeat väistöt mahdollistava syöksähdysliike otetaan niin ikään tervetulleena ja käyttökelpoisena lisänä vastaan.
Muutoin meno nyökkäilee pitkälti vuosituhannen vaihteen PC-tarjontaan. Tempo on hektinen, vihollisarmeijat monilukuisia, kentät sokkeloisia ja asekatras kirjava. Periaatteessa tussareita ei kulje mukana kuin kaksi: perinteisempiä ammuksia sekä plasmaa hyödyntävät variaatiot. Käytännössä molempiin saa kuitenkin ostettua erilaisia modifikaatioita perushaulikoista kranaatinheittimiin ja hakeutuviin ohjuksiin, joten valinnanvaraa kertyy yhteensä tusinan verran – unohtamatta aseiden kakkostoimintoja. Myös hahmoaan pääsee kehittämään matkan varrella, mutta pääpaino kenttiin ripotelluilla kauppapaikoilla pidetään kättä pidemmän jalostamisessa.
Krediittejä kerätään huolellisen nurkkien nuohoamisen ohella suorittamalla mahdollisimman näyttäviä ryhmätappoja. Tämä onnistuu parhaiten hyödyntämällä ympäristön räjähteitä sekä muita mahdollisesti vaarallisia kohteita. Useimmiten taisteluareenat pohjustetaan niin, ettei massiivisen tuhon eteen tarvitse edes nähdä vaivaa: lukuisten bensakanisterien ja tappavien sähkökeskusten väistely sankan vihollisjoukon keskeltä lienee todellisuudessa vaikeampaa kuin niiden hyödyntäminen. Tuhovimma on parhaimmillaan erittäin näyttävää, kun robotit hajoilevat aidonoloisesti salamoiden ja liekkien keskellä. Sitkeimmät Terminator-kloonit jopa jatkavat ryömimistään ilman raajojaan, kunnes Fletcher viimeistelee homman.
Fiilistä etsimässä
Nätisti mallinnetun tuhon vastapainona Xbox One -version ruudunpäivitys ottaa hektisimmissä tilanteissa jonkin verran osumaa. Pelattavuuteen kyykkäilyt eivät liiemmin vaikuta, mutta kyseessä on silti selkeä kauneusvirhe. Muilta osin plastiikkakirurgilla käytetty uusversio näyttää passelilta. Varsinaista teknistä toteutusta suurempi murhe on umpitylsä visuaalinen suunnittelu. Etenkin alkuperäisen kampanjan kentät ovat mitäänsanomattomia ja itseään toistavia käytäväviidakoita sateisen synkissä maisemissa. Mielikuvituksettomuus johtaa satunnaisiin eksymisiin oikeaa ovikytkintä etsiessä, kun kaikki nurkat muistuttavat toisiaan. Matkan jälkimmäinen puolisko sentään petraa tilannetta lisäämällä väripalettiin oranssin sävyjä sekä hieman eeppisempiä näkymiä.
Tietynlainen tylsyys vaivaa myös robottikatrasta. Vaikka vastaan asettuu periaatteessa monenkokoista ja -näköistä malmikasaa, ei erilaisia variaatioita vastaan taisteleminen muuta taisteluiden dynamiikkaa riittävästi. Piristävän poikkeuksen muodostaa muutama isompi välipomo, joiden näkeminen saa palan kurkkuun jo pelkällä kokoluokallaan. Kohtaamisten tanssiaskeleet asettuvat kohdalleen melko nopeasti, sillä mörssäreiden heikot kohdat hohtavat kirkaan oranssisina. Monivaiheiset taistot jättiläisiä vastaan nousevat pelin ehdottomiksi kohokohdiksi.
Ironista sinänsä, että alun perin jo vuonna 2011 julkaistun Hard Resetin Redux-painos saapuu konsoleille vain aavistuksen liian myöhään. Nimittäin viime kuussa DOOM asetti uudet standardit oikeista kohdin modernisoidulle vanhan koulukunnan räiskinnälle, eikä Wild Hog Studiosin luomus pääsee samalle tasolle oikeastaan millään osa-alueella. Toki on muistettava, että peliä kaupataan noin 20 euron budjettihintaan, joten vertailu ei ole täysin reilu. Mikäli kesäiltoina haluaa jättää hetkeksi aivot narikkaan ja räiskiä sielunsa kyllyydestä, voi rahansa sijoittaa paljon huonomminkin.
